lauantai 11. tammikuuta 2020

Avoin kirje Sinulle

Tiedän, että olet hyvä ihminen. Aina hyvän puolella. Joskus haluat jopa taistella hyvän puolesta niitä pahoja vastaan.

Asiat mutkistuvat, kun ne pahat ajattelevat samoin sinusta. Ja hekin ovat tavallaan oikeassa - kuten myös sinä.

Mitä olet ajatellut tehdä asialle?

Jos jotain olen elämässäni oppinut, niin tämän:

Jos olisin kiinnostunut toisesta ihmisestä ja valmis tietämään hänen koko tarinansa/historiansa, ymmärtäisin, etteivät hänen valintansa vaikutakaan enää niin epäloogisilta tai tyhmiltä.

Lopulta me kaikki olemme joskus aika julmankin maailmankaikkeuden tuotteita ja elämme usein voimavarojemme äärirajoilla - reunalla.

Ylimielisyyteen ei siis ole kenelläkään varaa. Sen sijaan meillä kaikilla ON varaa yhteistyöhön ja toisen tukemiseen. Sinä olet se toinen.

Ihan totta.

Tämä ei ole jeesustelua.

Peli ei ole menetetty. Vielä.


1 kommentti:

  1. Vaikuttaa siltä, että pullamössö arvorelativismi on vastauksesi kaikkeen. Se ei ole vastaus yhtään mihinkään - tai paremminkin se sisältää kaikki vastaukset yhdenveroisina, ja on lähinnä älyllistä velttoutta tai pelkuruutta. Paljon parempi kuin 'kaikki käy' on ottaa yksikäsitteinen selvä kanta asioihin, ja muuttaa käsitystään, jos aihetta oikeasti ilmenee.

    VastaaPoista