sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Sivistysyhteiskunta on mahdollisuus

Tässä kuussa eräs ohjelma ylefemmalla pelasti päiväni. Se kertoi yli satavuotiaasta Dagnysta, joka eli täyttä elämää: hän tanssi, opetti muita vanhuksia tietokoneen käytössä ja mm. piti blogia, jolla on puoli miljoonaa lukijaa.

Tätä mummoa ei oltu ylilääkitetty liikuntakyvyttömäksi.

Ex-mieheni nykyinen anoppi täytti 100 vuotta Ranskassa. Hän elää edelleen kotona ja mm. ajaa päivittäin kuntopyörää.

Ymmärrän, että tämä on monille huono uutinen, koska ikääntymistä pidetään enemmän uhkana kuin mahdollisuutena.

Niin, katselin Suomen karttaa ikääntymisen ennusteelle vuodelle 2030 ja kyllä, se hätkähdytti. On naurettavaa ajatella, että tuolloin vanhusarmeijat makaisivat ylilääkitettyinä sängyn pohjalla ja heitä "hoitaisivat" työttömien armeijat (ehkä lähihoitajiksi koulutettuina) ruoka- tai minimipalkalla. Siitä on hyvinvointi kaukana kaikille osapuolille.

Lapsuus, vanhuus, työttömyys ja pakolaisuus eivät ole sairauksia.

Siviloitunut, sivistynyt (civilized society)on yhteiskunta, jonka jäsenet eivät nöyryytä tai kohtele kaltoin tai huonosti toisiaan.

On siis muutosten aika ja näytön paikka.

Onko Suomi sivistysvaltio myös käytännössä eikä vain puheissa. Civilized society on hyvä pitää mielessä päätöksiä tehdessä.

Antakaa airasamulineille mahdollisuus, niin Suomi pelastuu.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti