Mielenkiinnolla olen seurannut median ja joidenkin kirjailijoiden huolta bloggaavista taviksista.
Kuinka ne kehtaavat! Mitä ne luulevat olevansa?! Pilkkukin oli väärässä paikassa. Ei ole taidetta, ei. Viisi vuotta blogannut on jo kirjailija (Ai jaa, minäkin siis pian?)
Eikö näitä julkisuudenkipeitä narsisteja voisi hoitaa jotenkin? Pelko on kova.
Huvittavaa on, että juuri toimittajat syyttävät julkisuudenkipeydestä samaan aikaan, kun he haastattelevat toinen toisiaan niin lehdissä, radiossa kuin TV:ssäkin.
Katsoin juuri Iholla -ohjelmaa, monta jaksoa peräkkäin. Tirkistelyä? Kyllä, mutta toisen osapuolen suostumuksella. En kyttää naapureitani, kuten niin monet muut tekevät. Tämän ohjelman raikkaat ja rehelliset ihmiset ihastuttavat oikeasti.
Minusta mm. kasvit, eläimet ja ihmiset ovat vain kiinnostavia. On opettavaista seurata, kuinka eri olennot käyttäytyvät eri tilanteissa ja ihmisistä erikoisesti se, mitä he ajattelevat.
Olen kuullut analysoitavan, että tosi-TV:n suosio perustuisi ihmisten haluun katsella ylemmyydentuntoisesti tyhmempiään.
Ehkä, mutta minun tapauksessani tuo ei ainakaan päde (ei ole edes varaa siihen).
Ajattelen vain, että aha, vai niin. Otan vastaan, enkä arvostele. Jos homma ei miellytä, voin sulkea television tai vaihtaa kanavaa.
Vaikka tosi-TV -ohjelmat ovatkin jonkin verran käsikirjoitettuja, niin kaikkea ei voi määrätä ennalta. Oikea ihminen puskee läpi kuten hyvän näyttelijänkin tapauksessa.
Ihminen ON kiinnostava. Turhia julkkiksia ei ole. Piste.
Ja hei, me blogataan! Ainakin toistaiseksi.