Minä olen nainen ja ihminen. Mieskin on ihminen, mutta hieman eri tavalla. On totta, että hänet voidaan lähettää tykinruoaksi ilman omaa suostumusta ja se ei ole kivaa. Siksi me naiset emme haluakaan täydellistä tasa-arvoa. Emme halua myöskään puku- ja kravattipakkoa.
Aika huvittavalla tavalla suomalaiset naiset ovat oikeutensa saavuttaneet. 1919 naiset saivat tehdä työtä ilman aviomiehen suostumusta. Saksaa puhuvissa maissa tuota oikeutta ei ole saatu vieläkään, ainakaan henkisessä mielessä. Ja esim. Ranskassa koulujen vapaa keskiviikko ja ruokakulttuuri tekevät äidin työelämän todella vaikeaksi. Suomessa nainen vapautettiin miehen holhouksesta vasta kymmenen vuotta myöhemmin: 1929 - mielenkiintoinen pikku yksityiskohta.
Ja salaliitto jatkuu: 1961 sallittiin naiselle e-pilleri ja samalla saatiin nainen lopulliseen hallintaan "vapauden" tekosyyllä.
Tähänkään asti naisen keho ei ollut kuulunut hänelle itselleen, mutta nyt hänestä tuli täysin yhteiskunnan omaisuutta. Lasten hyvinvoinnin varjolla nainen saatiin täydellisesti lääkäreiden ja lääketeollisuuden alaisuuteen. Ja koska naiset jo hormonituotantonsa perusteella ovat taipuvaisia ajattelemaan lasten hyvinvointia, he suostuivat tähän uuteen julmaan holhoukseen. Ja loppu on historiaa.
Nyt kun naiset oli saatu uudenlaiseen holhoukseen, oli helppoa sysätä heille myös lasten elatusvelvollisuus - ainakin käytännössä. Näin vapautettiin miehet kaikista seksiaktin jälkiseuraamuksista. Raiskauskin kyettiin useimmiten kääntämään naisen itseaiheuttamaksi. Palkkaetuus miehelle toki säilytettiin. Harrastukset kun maksavat.
Ei ihme, että monet miehet naureskelevat feministeille. Oikeuksien perään huutelu on iskenyt omaan nilkkaan. Vahingonilo on puhtain ilo.
Pienenä yksityiskohtana henkilökohtaisesta elämästäni voin kertoa, että kun 1970 tyttäreni syntyi keskosena (1480 g) ja tein kuolemaa, mieheltäni kysyttiin KUMPI jätetään henkiin. Onneksi jäimme molemmat henkiin ja tyttärestäni kasvoi terve ja itsenäinen nainen.
Tervetuloa tiede, robotit ja keinokohtu!