perjantai 19. marraskuuta 2010

Kerran vielä Pariisi

Elokuvateattereissa nyt: Pariisin vainotut

http://www.youtube.com/watch?v=Z4blvYr8jkY

Olipa kerran nuori kaunis pariisitar Martine, joka oli aiemmin työskennellyt muistaakseni maskeeraajana jossain pariisilaisessa teatterissa.

Emme kumpikaan asuneet enää Ranskassa ja olimme nyt molemmat matkalla sinne. Hän pyysi minua viikonlopuksi vanhempiensa luokse Pariisiin. Viettäisimme oikein kunnon juutalaisen viikonlopun ja säästäisin yöpymisrahat.

Näin sain tutustua ihastuttavaan juutalaisperheeseen Pariisissa. Vietimme siis viikonlopun kaikkine symboleineen ja seremonioineen. Mukana olivat Martine, vaihtoehtolääkäri veli, isä, äiti ja mummo. Elämys, joka jäi mieleen loppuelämäksi. Keskustelumme eivät hipaisseetkaan menneisyyden varjoja. Seuraavana päivänä Martine kuitenkin ajelutti autollaan meitä ympäri kaupunkia ja esitteli minulle mm. paikat, joihin juutalaiset sodan aikana koottiin sekä keskitysleirit. Minulle asia oli täysin uusi.

Olin asunut vuosia Ranskassa, mutta en ollut koskaan kuullut asiasta. Nyt aloin kiinnostua Vichy'n touhuista.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Vichyn_Ranska

Näköjään kaikilla valtioilla, kuten ihmisillä, on pimeät puolensa, joista ei haluta keskustella.

Jälleen kerran törmään dilemmaan, tuleeko keskittyä vain nykyhetkeen ja unohtaa menneet. Ja jälleen kerran päädyn lopputulokseen, että ok, periaatteessa kyllä. Silti on asioita/tapahtumia, joita ei missään tapauksessa pidä unohtaa. Koskaan.

Ja niistä pitää aika ajoin muistuttaa. Paskaduuni, mutta jonkunhan se on tehtävä.