maanantai 31. joulukuuta 2012

Vuosi paketissa, taas

Ja yhä elossa, vieläpä ihan siedettävässä kunnossa.

Hämmentävän ristiriitainen vuosi päättyi onnellisissa merkeissä, kun pääsin vihdoin silmäleikkaukseen, joka sitten onnistuikin paremmin kuin hyvin. Ihailuni (anteeksi, ihailu on sopimatonta) kirurgeja kohtaan vain laajeni. 2 vuotta sitten mursin käteni todella pahasti kaaduttuani juuri huonon näköni vuoksi. Kirurgit leikkasivat sen niin mallikkaasti, ettei siihen jäänyt metallista huolimatta minkäänlaista vauriota. Ei hermosärkyä, ei mitään. Minulle on täysin käsittämätöntä, kuinka tuollainen on ylipäätään mahdollista.

Mahdollisesti olin onnekas, mutta silti.

Näiden herrojen varoja en todellakaan kadehdi, he ovat palkkansa ansainneet. Kiitos heille.

Katsoin televisiosta jouluyön messun Roomasta. Olen käynyt Roomassa, mutta en ainoassakaan kirkossa siellä. Sen sijaan olen ollut muutaman kerran seuraamassa jouluyön messua Ranskassa.

Onhan se kaikki juhlavaa ja käsittämättömän hulppeat puitteet paavilla tosiaan on ympärillään.

Olisi kuitenkin tyhmää olla arvostamatta menneisyyden ihmisten aikaansaannoksia ja kulttuuria. Se pimeä puoli löytyy kaikesta toiminnasta, missä ihminen on osallisena. Näin on aina ollut ja näin on nyt.

Ihmisyyden pimeä puoli kristallisoituu varmasti alkavanakin vuonna. Siihen ei paljon ennustajan lahjoja tarvita.

Länsimaiden "vapaus" on paradoksi, sillä mitä vapaampia ihmiset ovat, sitä enemmän heitä pitää kontrolloida. Eihän sitä koskaan tiedä, mitä se vapaa ihminen saa päähänsä. Ja turvallisuus ennen kaikkea! Kenen?

Esko Valtaoja sanoo, että "Emme voi todistaa olevamme olemassa". Jos ja kun tämä on tosi, niin eikö peli, jota pelaamme, ole siten epätosi?

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Kaunis päältä, ruma sisältä?

Mitä on karisma? Millainen on karismaattinen ihminen?

Tänä syksynä olivat tärkeät vaalit niin Suomessa kuin Usassakin. Vaalien voittajat ovat usein karismaattisia ihmisiä. Karismaa ei voi mitata eikä sitä oikein voi oppiakaan. Karismaattiset ihmiset samanaikaisesti sekä innostavat että ärsyttävät. He nostattavat ylisuuria toiveita, heillä on visio, he poikkeavat laumasta ja heidän odotetaan vähintään pelastavan maailman. Omat teot jäävät tosin usein vähäisiksi, mutta haittaakse, kun he saavat muut edes yrittämään parempaa.

Joidenkin mielestä karisman perässä juoksijat ovat rajatapauksia ja idiootteja. Silti useimmat haluavat oppia, miten saada menestystä ja vaikutusvaltaa. He tuntevat, että parantamisen varaa selvästi on.

Olen aina ihmetellyt, mitä pahaa on ihailla ihmistä, joka osaa jotain tiettyä asiaa paremmin kuin minä tai jolla on ominaisuus, jonka toivoisin olevan kehittyneempi itsessäni. Kritisoida ja pilkata saa, mutta ei ihailla. Toki omaa panostusta tarvitaan, mutta joku esikuva on mielestäni hyvä olla. Ja jos onnistaa, voi edistyä pitemmälle kuin guru itse.

Eikun gurut kehiin.

Motivoiminen on hyväpalkkaista puuhaa, koska vain harvoilla menee elämässä todella hyvin. Siksi näitä jumalasta seuraavia syytetään pahoinvoinnilla rahastamisesta. Ironista kyllä, kuuluvimmin arvostelevat juuri terveysalan ammattilaiset, jotka itsekin saavat elantonsa pahoinvoinnista. Valtataistelua siis? Mitä väliä?

Luultavasti ihminen, joka on tyytyväinen itseensä ja elämäänsä, ei liiemmälti guruja kaipaa.

Itsetyytyväisyys voi kuitenkin pohjautua harhaluuloon, että maailmassa kaikki on mahdollista kaikille, että se on vain itsestä kiinni.

Pitkällä elämänkokemuksella voin kertoa ihan ilmaiseksi huonot uutiset: planeetan kaikissa maissa rakenteet poliittiseen vakaumukseen katsomatta on suunniteltu siten, että on olemassa voittajat ja häviäjät. Näin on aina ollut ja näin tulee olemaan vielä tosi kauan. Valoa ei ole ilman pimeyttä eikä voittajia ilman luusereita.

Demokratiassakin määritellään vain se, kenellä on enemmän oikeuksia kuin toisella. Toisinajattelijalla ei ole muuta ihmisoikeutta kuin oikeus muuttaa mieltään enemmistön hyväksymäksi. Ihan sama kuinka väärässä enemmistö onkaan.

Jos osasi on luuseri, älä katkeroidu, sillä työnantajat eivät katkerista ihmisistä pidä. Näin sanoi A2:ssa 27.11.12 itse Jari Sarasvuo.

Ota siis kiltisti lumepillerisi ja vie osasi tässä globaalissa hupailussa kunnialla loppun asti. Kyllä se siitä.







perjantai 5. lokakuuta 2012

Sairaana töihin

Tänään vietetään Kunnon työn päivää. Mitähän sekin taas tarkoittaa.

On esitetty uutta lakia, jossa ensimmäinen sairauspäivä olisi palkaton. Ruotsissa on tehty niin ja hyvin menee.

Kuten jo todettu, en ole enää työelämässä. Silti asia kiinnostaa, olenhan mieleltäni aivopesty työmuurahainen.

Ehkä vaikeaa uskoa, mutta koko työelämäni aikana minulla ei ollut ainuttakaan sairauspoissaolopäivää. Paitsi, että nuorena kerran leikattiin jalka ja muutaman kerran en irtisanomisaikana mennyt enää työhön. Diagnoosi: vitutus. Vitamiinidopingia olen käyttänyt, sen myönnän.

Terveet ja ennen kaikkea lapsettomat joutuvat tunnetusti kantamaan suurimman vastuun työelämässä. Kesälomatkin saa vasta silloin, kun muut ovat jo valintansa tehneet. Ja ylitöistä ei ole puutetta.

Vaikka oma taustani on tämä, en edusta mielipidettä, jonka mukaan sairaus on korvien välissä (vaikka joskus onkin) tai että krapula olisi yleisin "sairaus".

Koska sairaus ei aina ole oma valinta, on aika julmaa rankaista mahdollisesti pienipalkkaista ihmistä vielä SIITÄKIN köyhyydestä kyykyttämisen lisäksi.

Kaikki eivät elele ankkalammikon rannalla.

Ugh, olen puhunut.

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Sosiaalinen syrjäytynyt

Mitä on sosiaalisuus?

Meidän odotetaan olevan sosiaalisia, mutta mitä se oikein tarkoittaa?

Minulle sosiaalisuus on sitä, että henkilöä motivoi lähinnä oma ja toisten hyvinvointi. Tosin tuo sanahelinä muuttuu ongelmaksi, kun ymmärtää, että yhden hyvinvointi voi olla toisen pahoinvointi.

However, sosiaalinen ihminen suhtautuu lähtökohtaisesti myönteisesti ja rakentavasti toisiin, mutta erottaa myös todellisen uhan sen kohdatessaan, liioittelematta sitä.

Se, että ihmisellä on kavereita pilvin pimein, ei tee hänestä vielä, valitettavasti, sosiaalista.

Eikä bonuksia keräävä omaa etuaan ajava yritysjohtaja ole välttämättä epäsosiaalinen.


Minusta ihmisten leimaaminen syrjäytyneiksi ja pitkäaikaistyöttömiksi on äärimmäisen epäsosiaalista ja ei toivottua toimintaa.

On hyvä muistaa, että esim. Steve Jobs oli nykyisten käytössä olevien luokitusten mukaan syrjäytynyt. Oliko hän uhka yhteiskunnalle?

Kuten vanhukset, nuoretkin ovat yksilöitä, eikä heitä pidä kohdella massana.

Minulla oli ilo ja etuoikeus tehdä työtä monen suomalaisen elektroniikka-alan pioneerin alaisena/kanssa.

He ovat jo poistuneet keskuudestamme, olivathan he pioneerejä. Yhteistä heille oli se, että he olivat aika erikoisia ihmisiä, eivätkä kaikki todellakaan pitäneet heistä. Se on hinta, jonka moni omaperäinen ihminen joutuu maksamaan.

Miltei kaikki suuret keksijät ovat olleet tavalla tai toisella syrjäytyneitä.

Siis please please, lopettakaa tasapäistäminen ja antakaa ihmisille mahdollisuus, ikään katsomatta!

Niin - ja kyllä maailmaan muutama Uuno Turhapurokin mahtuu, kysykää vaikka Veskulta.


torstai 30. elokuuta 2012

Minulla on elämä

Nyt on sanottava, että joskus aivopesu on hauskaa.

Nautin, kun huomiotani yritetään viedä toisaalle, pois eurokriisistä yms., etten vain saisi päähäni nousta barrikaadeille ja flashmoppaamaan tai jotain.

JuniorMasterChef -ohjelma on todella loistava. Mahtavia tyyppejä, joista heidän vanhempansa voivat olla ylpeitä. Ovatkohan nämä lapset noin taitavia, koska heidän äitinsä on uraputkiäiti. Haluaisin tietää.

NewYorkin pormestari Bloomberg ainakin pitäisi näistä lapsista, siitä olen varma. 

Ai että miksikö?

Hän kun on kovasti huolissaan amerikkalaisten nuorten lihomisesta roskaruokineen ja Coca-Cola -aamiaisineen.

Hän otti ja kielsi ylisuuret limonaadimukit ja siitäkö älämölö nousi

"Mitä arvoa on vapaudella, jollei siihen sisälly oikeus itsetuhoon?!"

Näin vastataan terveysintoilijoille. Se on hyvä kysymys myös Suomessa.

Nämä kilpailijat ansaitsisivat mielestäni kunnon korvauksen positiivisesta aivopesustaan suomalaisiin lapsiin.

Politiikkaradio on toinen suosikkini. Sakari Sirkkanen ja Tapio Pajunen ovat harvinaisen taitavia ja asiantuntevia haastattelijoita ja he osaavat valita vieraansa. Harvinaista herkkua. Niin taitavaa ja monipuolista, etten tunnista aivopesua.

BigBrother on sitten oma lukunsa.

Ensimmäiset vuodet jäivät minulta väliin, koska minua inhotti jo pelkkä ajatus noista julkisuudenkipeistä taviksista.

Kunnes eräänä vuonna sain kylkiäisenä ohjelman ja aloin katsoa sitä. Huomasin sen psykologisen puolen. Sekä ohjelmaan osallistujat että katsojat saattavat tehdä niin lukemattomista eri syistä. Lokerointiin ei siis ole tarvetta.

Seksikäsääninen BigBrother auttaa aivopesussa kohti aina vain tiukempaa valvontayhteiskuntaa, jonne olemme menossa.

Luin internetistä jonkun taviksen kertomusta käynnistään Disneylandissa.

Hänelle tultiin kaupittelemaan hänen omaa kuvaansa, johon oli liitettty hänen KAIKKI henkilötietonsa. Tämä oli mahdollista tehdä kasvojentunnistusohjelmalla, joka oli yhdistettynä erilaisiin rekistereihin. Lupaa siihen ei häneltä kysytty.

Ai että.

Elämä on. Mutta millainen?







torstai 26. heinäkuuta 2012

Kuka pelkää olympialaisia?

Nyt ne sitten alkavat:. Lontoon Olympialaiset 2012.

Valtavat turvamiesjoukot ja jopa armeija on kutsuttu kehiin.

http://www.iltasanomat.fi/muutlajit/art-1288483637575.html

Kaikesta huolimatta he sanovat, etteivät kykene estämään, jos jotain todella tapahtuu. "Tarvitaan vain yksi idiootti". Näin varmasti on. Kiva, kun pojilla riittää töitä.

Pelot ovat niin monikerroksisia, etteivät tavalliset kaduntallaajat pysty niihin samaistumaan. Niinpä monet lähtevätkin kotikaupungistaan niin pitkälle kuin pippuri kasvaa.

Maailma on muuttunut - aivan käsittämättömän paljon.

Suomalaiseen sielunmaisemaan kuului ennen lähtemättömästi urheilu. Niin myös meillä.

Olympialaisiin toi oman värinsä isäni pikkuserkku Oiva Halmetoja.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Oiva_Halmetoja


Hän oli varmasti mukana myös Münchenin Olympialaisissa 1972.

Siellähän mm. Lasse Viren kaatui ja voitti. Juoksu tempaisi minut mukaansa niin, että katkaisin hienon rannekoruni kolmeksi kappaleeksi sitä katsellessa.

Asuin silloin perheeni kanssa kävelymatkan päässä olympiapuistosta ja BMW:n pääkonttorista. Silti katukuvassa ei näkynyt mitään kummallista ja kaikki meni hyvin. Ihan ilman turvamiehiä.
Tosin ei kaikille. Niissä olympialaisissa sattui terrori-isku israelilaisia vastaan ja sieltä varmaan ovat tämänkin päivän pelot peräisin.

Aiemmin keväällä olin hakenut Hostess -koulutukseen olympialaisia varten. Älykkyys- yms. testien jälkeen pääsin viimeiseen kokeeseen. Meidän piti lukea parissa tunnissa saksan kielinen kirja urheilusta ja testin kysymykset tulivat kirjasta. Lopputulos jäi muutaman pisteen päähän halutusta, mikä ei kyllä yllättänyt lainkaan. En nimittäin ymmärrä urheilusta paljoakaan.

Jälkeenpäin hymyilytti, kun sain tietää, että olisin päässyt Ruotsin tulevan kuningattaren työkaveriksi.

No se siitä.

Toivotaan, että kaikki hoituu eikä minun tarvitse palata aiheeseen myöhemmin.


Lisäys 13.8.2012:

Positiivisuus voitti. Upeat kisat ja kaikki toimi ilman ikäviä välikohtauksia. Onneksi olkoon Lontoo!







tiistai 26. kesäkuuta 2012

Kesäkuun 2012 pulautus

Syrjäytyneet toimittajat, Rio 2012, Occupy old age ja kuulakärkikynät. Siinä  tämän kuukauden huolen aiheet.

Kuulin (radiosta), että ennakkoluuloni toimittajia kohtaan perustuvat ainakin osittain todellisuuteen.

Toimittajat seurustelevat kuulemma vain keskenään ja näin juorut lentävät. Koska he eivät uskaltaudu poliitikkojen tai peräti oikeiden ihmisten joukkoon, "uutiset" ja kirjoitukset perustuvat huhuihin ja toisten toimittajien "varmaan" tietoon. Kaikki tapahtuu lähdesuojan turvassa, tietysti.

Kateuttahan tämä on. Olisi varmasti kivaa olla vallassa - ainakin jonkin aikaa - ilman vastuuta.

Rio 2012 ilmastokokous:

Tässä eräs näkökulma asiaan:

http://www.youtube.com/watch?v=Fou5lsKFKq0

Ilmastonmuutoksesta vouhkaavista sanotaan, että he ovat kuin vesimelonit: vihreät päältä ja punaiset sisältä.

Itse olen vihreä, olen aina ollut. Mutta mitä tarkoittaa punaisuus tänä päivänä? Kommunismi on liian helppo leima. Ja mitä ON kommunismi tänään? Ainakaan minä en sitä tiedä, voisiko joku selventää.

Myönnän, että ihmis-, eläin- ja luomakunnanoikeudet on monimutkainen asia, jonka ajatteluun useimpien ihmisten energia ei riitä. Se on paskaduuni, joka ei lopu koskaan.

Occupy old age

Mielenkiinnolla seuraan kuinka työikäiset manipuloivat julkisuutta .

Mediaa seuraamalla saa käsityksen pelottavasta tulevaisuudesta (joka on jo täällä), missä haisevat dementoituneet vanhukset hoipertelevat ja hourailevat kunnon ihmisten tiellä. Eutanasia onkin tullut ajankohtaiseksi keskustelunaiheeksi. Vähemmästäkin.

Tähän on tultu.

Nyt jotkut vanhusten yhdistykset ovat nousseet vastarintaan.

Vanhukset ovat yksilöitä, jotka ovat rakentaneet tämän maan hyvinvoinnin.

Ongelmajäte on ihan muualla. Muistakaa se.

Kuulakärkikynät

Kaihoisasti muistelen aikaa työelämässä. Silloin sain aika ajoin kutsuja messuille, josta sain kourallisen kunnollisia mainoskyniä mukaani. Useimmissa työpaikoissakin oli kunnolliset kynät työetuna.

Nyt olen ostanut kirjakaupoista ja marketeista vaikka kuinka monta kertaa kuulakärkikyniä. Ne eivät kirjoita. Parhaassa tapauksessa kaksi lausetta ja se on siinä. Miksi?

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Oodi turhille julkkiksille

Mielenkiinnolla olen seurannut median ja joidenkin kirjailijoiden huolta bloggaavista taviksista.

Kuinka ne kehtaavat! Mitä ne luulevat olevansa?! Pilkkukin oli väärässä paikassa. Ei ole taidetta, ei. Viisi vuotta blogannut on jo kirjailija (Ai jaa, minäkin siis pian?)

Eikö näitä julkisuudenkipeitä narsisteja voisi hoitaa jotenkin? Pelko on kova.

Huvittavaa on, että juuri toimittajat syyttävät julkisuudenkipeydestä samaan aikaan, kun he haastattelevat toinen toisiaan niin lehdissä, radiossa kuin TV:ssäkin.

Katsoin juuri Iholla -ohjelmaa, monta jaksoa peräkkäin. Tirkistelyä? Kyllä, mutta toisen osapuolen suostumuksella. En kyttää naapureitani, kuten niin monet muut tekevät. Tämän ohjelman raikkaat ja rehelliset ihmiset ihastuttavat oikeasti.

Minusta mm. kasvit, eläimet ja ihmiset ovat vain kiinnostavia. On opettavaista seurata, kuinka eri olennot käyttäytyvät eri tilanteissa ja ihmisistä erikoisesti se, mitä he ajattelevat.

Olen kuullut analysoitavan, että tosi-TV:n suosio perustuisi ihmisten haluun katsella ylemmyydentuntoisesti tyhmempiään.

Ehkä, mutta minun tapauksessani tuo ei ainakaan päde (ei ole edes varaa siihen).

Ajattelen vain, että aha, vai niin. Otan vastaan, enkä arvostele. Jos homma ei miellytä, voin sulkea television tai vaihtaa kanavaa.

Vaikka tosi-TV -ohjelmat ovatkin jonkin verran käsikirjoitettuja, niin kaikkea ei voi määrätä ennalta. Oikea ihminen puskee läpi kuten hyvän näyttelijänkin tapauksessa.

Ihminen ON kiinnostava. Turhia julkkiksia ei ole. Piste.

Ja hei, me blogataan! Ainakin toistaiseksi.




sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Prosentti sinne tai tänne

Viime viikolla kierteli Facebookissa suomalaisen nuoren miehen kirje usalaisille. Se oli pitkä ja yksityiskohtainen ylistys Suomelle ja hyvinvointiyhteiskunnalle. Hän oli syntynyt kultalusikka suussaan ja toivoi samaa onnea myös usalaisille. Hän lopetti kirjeen ilmoittamalla kuuluvansa 99:ään prosenttiin.

Hän unohti tietysti mainita muutamasta epäkohdasta. Ehkä hän ei edes tiennyt niistä, sillä hän vaikutti suoraselkäiseltä ja rehdiltä mieheltä.

Kirje teki suuren vaikutuksen ja siksi se kiersi ahkerasti ihmisten seinillä. Varsinkin naiset olivat innostuneita ylistäen Suomea, sitten hieman masentuneina päättelivät, ettei USA:ssa tuollainen ihanneyhteiskunta ole mahdollinen.

Hmmm...

Niinpä niin. Muistan kuinka nuorena USA oli minulle mahdollisuuksien ihmemaa, jossa ahkeralla työllä saattoi rakentaa itselleen vauraan ja hyvän elämän. Käsitykseni eivät olleet vailla pohjaa. Tunsin muutaman tyypin, jotka olivat lähteneet sinne suhteellisen vähäisen koulutuksen turvin ja täysin varattomana. He kuitenkin kykenivät luomaan uran ja omaisuutta.

Olin myös tuntenut usalaisia ja rakastin heidän avoimuuttaan ja positiivisuuttaan.

Mitä on tapahtunut?

Maailma on muuttunut, todellakin.

Kun tavallisen ihmisen mahdollisuudet alkavat olla vähissä, alkaa ahdasmielinenkin hyvinvointivaltio kuulostaa houkuttelevalta. Ja onhan kiistämättä hienoa, että pudotessa on joku taho ottamassa vastaan. Perhekään ei aina ole paras ja jälleen kerran on hyvä, jos apua on tarjolla ilman hyväntekeväisyyttäkin.

Usalaisillehan hyvinvointivaltio on ollut aina kirosana, synonyymi vapaudenriistolle.

Nyt tuo Vapauden Airut on sairas ja parannuskeinoa etsitään.

Erilaiset ismit ja opit eivät mielestäni ole se ongelma, vaan itse ihminen.

Nordic Model on kaunis ajatus, jonka ihmiset ovat pilanneet kuten aiemmat järjestelmänsäkin.

En ole varmaan ainoa, joka ajattelee, että ihmisen kehityksessä on tapahtunut jokin vakava virhe.

Oli miten oli, Suomen valtion ei todellakaan tarvitse pelätä Occupy -liikkeen rantautumista Suomeen.

Maailman parhaan maan lähetyssaarnaajat vievät kyllä toivon sanomaa maailmalle. Hyvässä ja pahassa.

Parhaimmassa tapauksessa saattaa vasemmiston ja oikeiston tuhkasta nousta uusi oikeudenmukaisempi maailma.

Pelastuihan Titaniciltakin tasan sata vuotta sitten sekä 1:n että 99:n prosentin ihmisiä.

lauantai 31. maaliskuuta 2012

Kaksinaista, Janne Metso

Viime päivinä on useammassa mediassa puhuttu lasikatosta - jälleen kerran.

Mietin ihan oikeasti asiaa ja sitten osui silmääni Janne Metson kirjoitus Metro -lehdessä 29.3.2012. Huojentuneena huomasin, (jälleen kerran) kuinka jotkut nuoret miehet näkevät asioiden ytimeen. Suomella on siis toivoa.

Tämä isänmaan toivo kirjoitti mm. näin:

"Naiset tekevät toisilleen lehtiä, jotka alistavat naista. He siis haluavat esittää itsensä tyhjäpäisinä ulkosynnyttimen kannattimina, joille ei ole syytä maksaa edes sitä 59,9 prosenttia miesten palkasta, paitsi jos tuntee voimakasta tarvetta tukea kosmetiikkateollisuutta."

Ja:

"Ovatko naiset siis idiootteja? Eivät. Yhteen naiseen mahtuu kaksi naista, siitäkö lie termi kaksinaismoralismi."

Sitten hän selittää, kuinka toinen puoli puhuu tasa-arvosta ja naisten välisestä solidaarisuudesta, kun taas toinen puoli muistuttaa, että vaikka nainen olisi kuinka kyvykäs, hän on silti vain nainen, jonka tärkein tehtävä on näyttää hyvältä.

Aika osuvaa.

Mutta sitten hän sanoo, että "nainen voi kuitenkin valita, kumpi hän haluaa olla."

Janne kiltti, näin ei ole.

Hyvinvointi(pahoinvointi)valtiossa joku voi valita ehkä työttömyyden tai vaihtoehtoisesti mennä julkiselle sektorille töihin. Sen sijaan ainakin yksityisellä sektorilla tekee uraputkea vain nuori nainen, joka on miesten mielestä vähintään miellyttävän näköinen. Sillä "mies hallitsee maailmaa" kuten itsekin sanot.

Ulkonäkönsä voi nainen valita vain, jos hän on esim. perinyt varallisuutta eikä näin ollen ole riippuvainen ansioistaan. Miksi luulet, että köyhemmissä maissa naiset ovat usein niin paljon kauniimpia kuin länsimaissa? Mieti sitä.

Vuosituhannet ovat muodostaneet miehet ja naiset todella erilaisiksi. Miesten pitäisi päästä eroon sotaisuudestaan ja naisten kaunaisesta keskinäisestä kilpailustaan. ("Helvetissä on erityinen paikka naisille jotka eivät auta toisiaan").

Valitettavasti monet naiset syyttävät lasikattoa ymmärtämättä, ettei pelkkä hyvä koulutus tee vielä ansiokasta johtajaa. Historia on miesten puolella. Valitettavasti.

Ps. Olen feministi.

maanantai 12. maaliskuuta 2012

Armoa Google!



Aivan aluksi haluan kiittää siitä, että saan kirjoittaa blogiani maksamatta senttiäkään sinulle.

Toiseksi haluan kiittää siitä lukemattomasta määrästä tietoa ja infoa, jota olen avullasi saanut. Ymmärränköhän itsekään KUINKA arvokasta se on ollut.

Minua ei huoleta se, että vähän kyttäilet minua.  Ihan okei. Minulle kaupankäynti ei ole rikos ja ilmaisia lounaita ei lopulta ole. Ymmärrän sen.

MUTTA!

Olen kuullut, että käyttäessäni hakukonettasi en saakaan samoja vastauksia kuin muut. Tulokset riippuvat siitä, mitä tietoja olet kerännyt minusta ja millaisilla sivuilla olen aiemmin surffaillut.

APUA!

Näkökulmani kavenee kavenemistaan. Ihmettelen, kenen etu se lopulta on.

Minulla oli vuosia maksullinen elokuvakanava, vaikka suurin osa filmeistä oli minua kiinnostamatonta shittiä. Ja juuri SE oli kiintoisaa. Usein istuin tahallani alas katsomaan elokuvaa, josta en ikinä suostuisi maksamaan tai menisi katsomaan teatteriin. Näin löysin joskus upeita helmiä ja maailmankuvani laajeni.

Älä vie minulta tätä mahdollisuutta Google! Please.

Tästä pääsemmekin sulavasti ajankohtaiseen kysymykseen, voiko vitutukseen kuolla. Tutkimukset osoittavat lähdön tulevan jopa 15 vuotta aiemmin, jos oikein ketuttaa.

Noh.

Suomalaiset ovat kuulemma erikoisen vittuuntunutta kansaa, mutta toisten tutkimusten mukaan he ovat myös onnellisimpien joukossa maailmassa. Miten ihmeessä? Ristiriita on ilmeinen. Vai onko?

Minusta ihminen, jota ei koskaan ketuta, on jo valmiiksi kuollut.

Jos tunnetila on kuitenkin jatkuvaa, pillereiden ja terapian sijasta olisi aiheellista suunnitella muutosta elämään. Elämää kohti, jossa löytyisi enemmän mielihyvän aiheita.

Onnellisuuden TEESKENTELY se vasta vaarallista onkin, siitä sairastuu. Tiedän monien olevan eri mieltä, mutta tähän tulokseen olen tullut tarkastellessani omaa ja toisten elämää.

Epäkohdat elämästä eivät poistu sulkemalla silmät tai lakaisemalla ongelmat maton alle.

Vaikka elämä olisikin unta kuten jotkut viisaat uskovat, on se ihmisten yhteinen uni. Ja jos uni on muuttunut yhteiseksi painajaiseksi, yhdessä saamme sen muutettua rentouttavaksi ja viihteelliseksi aikamatkaksi tulevaisuuteen. Jos niin haluamme.

Näin uskon.

.

lauantai 25. helmikuuta 2012

Mustaa, valkoista ja siltä väliltä

Nuorena minulle opetettiin, kuinka äärimmäisen tärkeää onkaan oppia tekemään päätöksiä.

On osattava valita, mitä tietä kulkee ja päätöksen jälkeen kannettava vastuu seurauksista. Lopulta olemme omien valintojemme summa ja lopputulos kaikkien nähtävissä ja arvosteltavissa.

Mustaa ja valkoista.

Jokainen päättävässä asemassa oleva henkilö (ja kukapa ei sitä olisi) tietää, että edistyäkseen elämässä on kyettävä valitsemaan, vaikka jo valitessaan tietää saavansa parhaassa tapauksessakin vain kehnoista vaihtoehdoista sen vähemmän kehnon. Päätettävä on, muuten kaikki jumiutuu paikalleen.

Elämän edetessä huomasin, etteivät kaikki pelanneetkaan peliä samoin pelisäännöin. Ne, jotka tekivät muiden puolesta huonoja päätöksiä vetosivat jälkikäteen tietämättömyyteensä, eivätkä esim. oman edun tavoitteluun tai peräti ilkeyteen.  Heitä ei näin ollen voinut tuomita mistään. Muut kantoivat vastuun ja maksoivat laskut ja kumma kyllä, miljoonat jäivät näiden kultamurujen tileille.

Minulle oli myös kerrottu, että päätöksiä tehtäessä tulisi valita se vaihtoehto, joka hyödyttäisi eniten koko ihmiskuntaa ja planeettaa. Kuulosti loogiselta. Käytännössä se useimmiten meni niin, että minun etuni olivat ne vähemmän tärkeät.

Kerran ihmettelin, kun yritysjohtaja kohteli huonosti joitain alaisiaan (ei minua) selvästi ilman syytä.  Tiedustelin asiaa ja hän vastasi sen olevan demokratiaa. "Demokratiassa enemmistö päättää, mitä vähemmistölle tehdään." Okei. Nyt meni kyllä demokratiasta maku pois.

Eikö millään voitaisi keksiä poliittista suuntausta, jossa kaikkien edut otettaisiin huomioon? Nähtävästi ei. Siksi fanaattisille kansanliikkeille ei näy loppua. Ymmärrettävistä syistä.

Nythän on niin, että kunnon pelissä pitää olla vastustajia. Se pitää hormonitoiminnan ja kiinnostusta yllä.

Hauskaksi pelin tekee se, että sätkynukkien naruja pitelevät vain harvat pelinrakentajat. Heitä eivät pelisäännöt luonnollisestikaan koske.

Kun pelaajat huomaavat, että peli on rakennettu siten, ettei todellisia voittajia ole, he lakkaavat pelaamasta peliä sääntöjen mukaan. Tästä pelinrakentajat rankaisevat ankarasti, mutta haittaaks se?

Hässäkät syntyvät, kun pelaajat eivät huomaa, että pelinrakentajat ovat oman luomansa pelin jumalia. Eikä jumalia vastaan kannata taistella.

Fiksumpaa on keksiä oma peli ja määrätä sille omat pelisäännnöt.

Säännöt on viisasta harkita siten, ettei maailmankaikkeuden suurimmalla pelinrakentajalla ole siihen sanomista.

Pelaamisiin!







keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Täältä tullaan, Strömsö!

Vuosi ei alkanut aivan kuten Strömsössä.

Uudenvuodenaattona minulta kysyttiin, olenko käynyt viime aikoina viljelypalstallani. En ollut käynyt. Siispä kävin, näin ja otin muutaman kuvankin.

Tältä palstani näytti ennen:

http://www.simplesite.com/sirkkahalmetoja/12889305

Ja tältä se näytti nyt:












Tältä näytti tyrnit ennen ja nyt:







Syyllinen oli kuulemma pääkaupunkiseudun vesilaitos ja lähistölle rakennettavat 5 omakotitaloa. Eihän siinä yhden mummon viljelypalsta paljon paina. Vähäisemmällä elämänkokemuksella olisin pahoittanut mieleni. Nyt vain nauratti. Näinhän se maailmassa tehdään. Nyt. Tulevaisuuden tasa-arvoisemmassa maailmassa asiat tehtäisiin toisin.

Tasa-arvoisuuteen pyrkivästä maailmasta tulikin mieleeni, että jo 24. elokuuta 2011 kirjoitin:


Sellainen kansankiihottaja minä olen!!! ;) ;)

Nyt Pekka Haavisto ihan oikeasti kilpailee presidentin virasta Sauli Niinistön kanssa. "Kyllä kansa tietää" kuten Soini sanoi.

Vaalikeskustelut olivat parhaat ja kiintoisimmat ikinä. Kaikki kahdeksan ehdokasta olivat erinomaisen päteviä tehtävään ja kuka tahansa heistä olisi voinut voittaa. Ei huono.

Muusta tapahtuneesta sen verran, että tehoton tietokoneeni murskaantui internetin tietotulvan alle ja minun oli hankittava uusi. Samalla sain testattua omaa nettiriippuvuuttani. Ei kovin vakava vielä. Yllätyin, kuinka palkitsevaa oli laittaa kunnon kone käyttökuntoon.

Opin myös uuden sanan: roustaus. Siihen olen joskus aiemmin kommentoinut jotenkin näin:


Terveiset siis täältä tasa-arvoisuuden kehdosta: Espoosta. Vitsi Vitsi. Espoo ei ole Strömsö, mutta haitanneeko tuo. Hyväksytäänköhän Strömsöseen pakolaisia Espoosta?



Lisäys 31.3.2013: Minulle korvattiin rahallisesti palstani tuhot. Kuitenkin puut, pensaat ja perennat olivat ystäviäni samalla tavoin kuin lemmikitkin ovat. Niitä ei voi rahalla korvata. Valitettavasti.