keskiviikko 29. joulukuuta 2010

Ihana joulukuu

Taas yksi vuosi paketissa ja meikä askeleen lähempänä reunaa.
Mutta ei hätää. Niin kauan kuin media tarjoilee shokkiuutisiaan on elämää ja kauhuntasapaino on tavalla tai toisella löydettävä. Siinä sitä on elämäntarkoitusta kerrakseen.
Joulukuun shokkiuutisista jäi mieleen mm. seuraavaa:
Tapaus Tapani Koivuniemen lahkoksi luokiteltu firma Espoossa.

Korkeasti koulutetut, saman arvomaailman jakaneet henkilöt perustivat hyvin menestyneen yrityksen. Palkka oli pienempi kuin kilpailijoilla eikä ylitöitä korvattu. Työmoraali oli korkea ja tulosta tehtiin. Autoritäärinen johtaja tiesi kaiken parhaiten ja kantoi vastuun. Sitten uupumus (uupumus ei ole luokiteltu sairaudeksi, joten turha mennä saikkua pyytämään) iski joihinkin. He saivat tarpeekseen ja tekivät jutusta julkisen. Rangaistus on kova: nyt heille ei sanota edes päivää.

Anteeksi, mutta kuulostaa aivan tavalliselta yritystoiminnalta. Noinhan se menee, jos yritys menestyy.

Selvitäkseen edes jotenkin kasassa tohinassa kannattaa valita yritys, jonka päämäärät ja toiminnat eivät ole liian ristiriidassa omien arvojen kanssa. Silloin palkkio itselle on tunne, että hei me tehdään jotain hiton arvokasta. Elämä ei kulu aivan hukkaan.

Tapaus Wikileaks ilmiantosivusto, perustaja Julian Assange.

Olen ihan oikeasti yrittänyt muodostaa itselleni mielipidettä siitä, olenko puolesta vai vastaan, mutta en kykene siihen.

Minulla, jolla on aina mielipide kaikesta, ei tällä kertaa ole mielipidettä.

Sen sijaan minulla on mielipide joistakin henkilöistä, joilla on ollut mielipide:

Sofi Oksanen Hesarissa:

"Seksikaupan uhrit eivät  hehkuta Twitterissä raiskauksen jälkeen, kuinka mahtavan hepun kanssa he ovat viettäneet aikaansa."

"Raiskaus ei ole huono pano. Raiskaus ei ole seksiä."

"Ruotsi on osoittanut, että sen seksuaalirikoslainsäädäntöä voidaan käyttää ulkopoliittisiin tarkoitusperiin tavalla, joka pilkkaa uhreja ympäri maailmaa."

Hyi Ruotsi. Ja Sofi, sinä olet ihan jepa ja rahasi ansainnut.

Ulkoministeri Stubb kommentoi asiaa sanomalla, että "Diplomatia ei ole BB-talo".

Turvallisuuden nimissä Isoveli on tehnyt koko maailmasta yhden suuren BB-talon. Isoveli tietää meistä kaikista paljon enemmän kuin me itse. Poistuakseen talosta on matkustettava toiselle planeetalle.

Diplomatiassa minua on aina häirinnyt hieman sen tapa pitää toista osapuolta vähän tyhmänä. Kuvitellaan, ettei toinen osapuoli huomaa, mitä me hänestä todellisuudessa ajattelemme. Se on niin loukkaavaa ja varsinkin selvin päin ihmiset vaistoavat herkästi tilanteen. Siksi rehelliset diplomaatit menestyvät parhaiten. Ja Stubb ei ole huono. Eikä Ahtisaari.

Joltain keskustelupalstalta luin kommentin:

"Valtiot lukevat sähköpostimme. Miksemme mekin voisi lukea heidän viestejään."

No, se siitä.

Tapaus Maabrändi valtuuskunta

"Suomella on suorastaan velvollisuus osoittaa, että me osaamme ratkaista näitä ongelmia"
Suomi maailman pelastajana.

Siis - huh huh. Ihan totta ...

"Suomi tarjoaa maailmalle puhdasta vettä ja ruokaa ja siihen liittyvää osaamista."

On hyvä, että ihmisellä ja valtiolla on unelmia ja päämääriä. Tällä S-marketin ja K-kaupan hallitsemalla maalla on kuitenkin vielä pitkä matka kuljettavanaan.

Ja sitten se vesi. Vesi on tulevaisuuden öljy. Kukapa sen paremmin tietäisi kuin Ollila.

Minä toivon ja rukoilen, ettei tätä vettä nyt alettaisi myydä globaaliyhtiöille kovaan hintaan kuten on tehty kaikelle muulle arvokkaalle omaisuudelle Suomessa. Voi tulla suomalaisille jano. Meinaan, kun ei ole enää varaa ostaa vettä suuryrityksiltä.

Viekää tuhkatkin pesästä, mutta jättäkää minulle edes vesi. Jos rahat eivät riitä enää ruokaan, voin siirtyä vaikka valoravintoon, mutta ilman vettä on huono elää.

Ai niin. Jos vaikka elämä saattaakin maistua joskus bonarilta, varsinaiselta shaibalta, toivotan kaikille oikein jepaa uutta vuotta 2011.

Ja jos blogiani ei kukaan lue, niin sitten menköön koko toivotus omaan piikkiin, jepaa itsetunnon nostatusta minulle.




perjantai 19. marraskuuta 2010

Kerran vielä Pariisi

Elokuvateattereissa nyt: Pariisin vainotut

http://www.youtube.com/watch?v=Z4blvYr8jkY

Olipa kerran nuori kaunis pariisitar Martine, joka oli aiemmin työskennellyt muistaakseni maskeeraajana jossain pariisilaisessa teatterissa.

Emme kumpikaan asuneet enää Ranskassa ja olimme nyt molemmat matkalla sinne. Hän pyysi minua viikonlopuksi vanhempiensa luokse Pariisiin. Viettäisimme oikein kunnon juutalaisen viikonlopun ja säästäisin yöpymisrahat.

Näin sain tutustua ihastuttavaan juutalaisperheeseen Pariisissa. Vietimme siis viikonlopun kaikkine symboleineen ja seremonioineen. Mukana olivat Martine, vaihtoehtolääkäri veli, isä, äiti ja mummo. Elämys, joka jäi mieleen loppuelämäksi. Keskustelumme eivät hipaisseetkaan menneisyyden varjoja. Seuraavana päivänä Martine kuitenkin ajelutti autollaan meitä ympäri kaupunkia ja esitteli minulle mm. paikat, joihin juutalaiset sodan aikana koottiin sekä keskitysleirit. Minulle asia oli täysin uusi.

Olin asunut vuosia Ranskassa, mutta en ollut koskaan kuullut asiasta. Nyt aloin kiinnostua Vichy'n touhuista.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Vichyn_Ranska

Näköjään kaikilla valtioilla, kuten ihmisillä, on pimeät puolensa, joista ei haluta keskustella.

Jälleen kerran törmään dilemmaan, tuleeko keskittyä vain nykyhetkeen ja unohtaa menneet. Ja jälleen kerran päädyn lopputulokseen, että ok, periaatteessa kyllä. Silti on asioita/tapahtumia, joita ei missään tapauksessa pidä unohtaa. Koskaan.

Ja niistä pitää aika ajoin muistuttaa. Paskaduuni, mutta jonkunhan se on tehtävä.

perjantai 15. lokakuuta 2010

Homo, homompi, homoin

TV2:n homoilta sai sitten tuhannet eroamaan kirkosta. Eikä ihme.

Jotenkin on kummallista, että maailman parhaan maan valtionkirkko kajoaa ihmisten yksityisyyteen tällä tavoin.

Raamattu sanoo yhtä sun toista, mutta silti ei tarvitse ylireagoida. Enää. Se on menneisyyttä. En käsitä, keneltä se on pois, jos kaksi ihmistä pitää vilpittömästi toisistaan.

Minussa on virhe.

Johtuneeko se sitten siitä, että olen harrastanut hävettävän vähän seksiä elämäni aikana, vaiko siitä, että olen tehnyt paljon töitä miesten kanssa. Joka tapauksessa olen tottunut näkemään ihmiset kokonaisuutena, josta sukupuoli on vain yksi (aika pieni) osa.

Uskon vakaasti, että miehet (kuten naisetkin) kykenevät ajattelemaan muutakin kuin seksiä. Siitä todisteena ovat vanhat kunnioitusta herättävät kulttuurit ja keksinnöt.

Tosin uskon myös, että sukupuolisuus on voimakas taustalla vaikuttava voima, jonka kieltämisellä on saatu ja saadaan paljon kärsimystä aikaan.

Elämänkokemukseni perusteella minusta tuntuu, etteivät mies ja nainen kykene koskaan täysin ymmärtämään toisiaan. Se kai juuri toisessa kiehtookin.

Sensijaan voin hyvin kuvitella, että miehissä on paljon niitä, joita vain toinen mies kykenee täysin ymmärtämään. Ja ymmärryksestä voi syntyä syvä rakkaus. Oikea rakkaus. Sama pätee myös naisiin, mutta naisten erilaisen seksuaalisuuden vuoksi (ja yhteiskunnan painostuksen) he jättävät sen usein ystävyyden asteelle.

Raamattu voi kieltää heidän rakkautensa, Jumala ja älyllinen maailmankaikkeus ei sitä taatusti tee. Eiköhän olisi jo aika jättää takapajuiset mielipiteet ja uskomukset omaan arvoonsa. Olipa sitten kyse homoista tai naisten kivityksistä jumalan nimeen.

Pervo, pervompi, pervoin.

Pervo on se, joka ei usko rakkauteen.

Pervompi on vain se, joka ei hyväksy sitä, että jotkut toiset rakastavat toisiaan.

Mutta pervoin kaikista on se, joka yllyttää väkivaltaan ja vihaan rauhaarakastavia ihmisiä vastaan.

Silti, onko tämä kuitenkaan Suomen valtion vaikein ongelma maahanmuuttajien ohella? Nämäkö ovat tärkeimmät vaaliteemat juuri nyt? Maahanmuuttajia on Suomessa vähiten Euroopassa, samoin kerjäläisiä.

Pitääkö aina keksiä näitä "vaarattomia" ongelmia, jotta voitaisiin välttää oikeiden ongelmien käsittely ja niistä keskustelu. Kysyn minä.

keskiviikko 29. syyskuuta 2010

Ei historia meitä opeta?

"Ei historia meitä opeta" väittää lempparini Happoradio Ihmisenpyörässä.

Joskus - aika usein - tuntuu siltä. Ja automaattisesti se ei sitä taatusti teekään. Pitää olla halua, tahtoa ja ymmärrystä. Ja ymmärrystä ei taas saa ilman tietoa.

Viime viikkoina kaksi toisiinsa linkittynyttä tapahtumaa sai minut jälleen kerran ajattelemaan suomalaista yhteiskuntaa tänään, tässä ja nyt.

Ilman menneisyyttä ei olisi tätä päivää ja tulevaisuus muodostuu tämän päivän seurauksena.

Siis:

Kuuntelin 20.9.10 Kalle Haatasen keskustelun tutkija Gia Virkkusen kanssa aiheena köyhyyden kokemus ja mitä köyhyys oli 30-luvun Suomessa.

Sitten luin aivan erinomaisen uutuuskirjan: Sirpa Kähkösen Vihan ja rakkauden liekit, kohtalona 30-luvun Suomi. Otava 2010.

Kirja kertoi Kähkösen isoisän Lauri Tuomaisen (s. 1904, laivamies ja seppä) päiväkirjamerkinnöistä ja vasemmiston, erikoisesti kommunistien, kohtaloista kahtia jakautuneessa Suomessa.

"Ennen kuin olin elänyt päivääkään, olivat päiväni luodut"

Tuo tuntuu usein niin todelta tarkastellessa joidenkin - miksei omaakin - elämää.

Se, minne synnyt ja milloin, kenet tapaat lapsena ja nuorena kun et itse vielä ymmärrä asioita, vaikuttaa kohtalonomaisesti koko elämääsi. Tuntuu kuin suuret linjat olisi määrätty toisaalla, pienempiin linjoihin voi itsekin vaikuttaa. Tai sitten ei.

Tiesin kyllä, että Tammisaaren vankileirillä kuoli kesä-joulukuussa 1918 miltei 3000 vankia., mutta en sitä, että läpi 20-30-lukujen henkiinjääneitä pidettiin joko vangittuina tai työleireillä ilman ihmisoikeuksia. Jos vangitut olisivat edes olleet aseistettuja anarkisteja, mutta näinhän ei ollut. Kuten aina tuollaisina aikoina, täysin viattomat ja väärinymmärretyt uhrataan myös.

"Epäilys ja huhut riittivät mustamaalaamaan maineen." Tuntuuko tutulta tämän päivän Suomessa? Tässäkään mielessä ei maailma ole muuttunut tai historia opettanut.

Näin käy aina kun viha saa vallan ja järki sumenee. Tälläkin hetkellä tätä taatusti tapahtuu jossain maapallon kolkassa.

20-30-luvun ongelmissa ei pidä tietenkään unohtaa USAn pörssiromahdusta ja sen aiheuttamaa syvää lamaa, joka vaikutti myös Suomeen. Koko Eurooppa kiehui ja oli kiehunut jo pitkään. Saksassa nousivat kansallissosialistit valtaan tunnetuin seurauksin. Syntipukkeja etsittiin ja tunnetusti etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan. Niin tässäkin tapauksessa.

Tutkija Gia Virkkunen kertoi, että Suomessa oli 30-luvulla tuhansia mustia listoja, joihin oli kirjattu ihmisten luonteenpiirteet, poliittinen suuntautuneisuus ja protestihalukkuus. Näin väärin ajattelevat jäivät ilman töitä. Ja työtönhän on aina laiska, tyhmä ja varas. Metsäyhtiöt esim. edellyttivät suojeluskunnan jäsenyyttä.

Vain HIEMAN laimeammassa muodossa tuo edellä mainittu toimii vieläkin. Historia ei opeta.

Ja entäs tämä:

"Kommunisti oli tyttönä naikkonen, kevytkenkäinen moraaliltaan epämääräinen olento. Vanhempana hänestä tuli viranomaisten riesa, itkevä akka, mielenosoitusten pahasisuinen peloton muija, hirviömäinen."

Itse en ole poliittisesti suuntautunut oikeaan enkä vasempaan, mutta feministi sisälläni sanoo, että What else is new? Toimii tänäkin päivänä.

On hienoa, että Suomessa on vihdoin alettu availla haavoja, jotta ne voisivat parantua lopullisesti.

Kristillisesti uskovat vannovat anteeksiannon nimeen, mutta mielestäni on tekoja, joita ei voi eikä pidäkään antaa anteeksi.

Sen sijaan voi ottaa asioista selvää ja oppia ymmärtämään toisen näkökulmaa ja motiiveja.

Ja ymmärtää myös sen, että olemme lopulta kaikki samassa veneessä tällä planeetalla. Kaikki me haluamme elää hyvän elämän, mitä se sitten kullekin tarkoittaa.

YMMÄRRYS POISTAA VIHAN.

Anteeksianto on jollain lailla alentavaa. Emme ole pyhempiä itsekään. Keitä me olemme antamaan anteeksi kenellekään? Sen sijaan voimme oppia ymmärtämään lähimmäistämme ja heidän motiivejaan sekä rakastamaan heitä kaikesta huolimatta.

70-luvun Saksassa opin kunnioittamaan saksalaisten pyrkimystä puhdistaa pöytä ja oppia ymmärtämään itseään ja sitä, miksi kaikki meni kuten meni. He eivät sulkeneet  silmiään pahuudelta itsessään (joka lopulta kuuluu ihmisyyteen). Tulos oli moderni, suhteellisen suvaitsevainen ja demokraattinen maa.

Toivoisin niin Suomen pystyvän samaan.

Juuri tänään luin uutisen, että 3.10.2010 Saksa maksaa viimeisen erän = 69,9 miljoonaa euroa 1. maailmansodan sotakorvauksia, jotka määrättiin heille 1919 Versaillesissa.

http://www.bild.de/BILD/politik/2010/09/28/ende-1-weltkrieg/am-sonntag-endet-fuer-deutschland-der-1-weltkrieg.html

Uskomatonta, mutta totta. Tämäkin todistaa, että yhden syntipukin etsiminen ei koskaan johda mihinkään hyvään, koska se ei ole totta. Edesmenneen Michael Jacksonin sanoin Who is bad?!

Monet hengelliset gurut kuten esim. Eckhart Tolle vannovat taasen nykyhetken nimeen. Power of now. Menneisyydellä ei ole väliä, on vain tämä hetki. Mielestäni he ovat oikeassa, mutta siitä huolimatta on olemassa niin vaikeita asioita, joita ei noin vain unohdeta silmät sulkemalla vaikka haluaisikin.

Ne jutut on kohdattava, ymmärrettävä ja vasta sitten unohdettava. Siinä tapauksessa ei sekään ole poissuljettu, etteikö historia voisi sittenkin opettaa meille jotain. Vaikka tilanteet eivät täysin samanlaisina toistukaan.

En ole keittiöpsykologeja kummempi ja yritän vain hahmottaa maailmaa ympärilläni. Samalla yritän ymmärtää myös heitä, joiden pipo kiristää hieman enemmän kuin omani.

Sinulle, joka sattumoisin eksyit lukemaan blogiani, toivotan antoisaa syksyä! :)

torstai 26. elokuuta 2010

Lisää tutkimuksia

http://www.sciencedaily.com/releases/2010/08/100823101110.htm

Yllä löytyvästä linkistä voit lukea Washingtonin yliopistossa tehdyistä tutkimuksista.

Ne osoittavat, että inhottavimmat työkaverit, joista halutaan päästä ensiksi eroon, ovat epäitsekkäät ihmiset. Ne, jotka ajattelevat pyyteettömästi organisaation etua, tekevät usein mukisematta paskahommat ja jäävät ylitöihin, koska se deadline on nyt vain saavutettava.

Tulokset olivat tutkijoiden mielestä yllättäviä, minä en niitä lainkaan hämmästele. Noinhan se menee.

Olipa kyseessä sitten bisnesfirma, vapaaehtoisorganisaatio tai armeija, epäitsekkäät ihmiset ovat ne vihatuimmat.

He nostavat rimaa ja saavat muut näyttämään huonommilta.  Ei auta, vaikka muiden työtaakka kevenisikin. Hyväntekijät nähdään sääntöjenrikkojina ja heidän motiivejaan epäillään - vaikka siihen ei olisikaan aihetta. He jakavat ilmaiseksi sitä. mistä muut vaativat maksun ja vääristävät siten kilpailua.

Tuo kaikki on niin totta. Poikkeuksiakin varmasti löytyy, mutta vähän.

Kommenttini ja lisäykseni tähän on:

Näitä muiden silmissä ylisuorittajia väheksytään ja heille naureskellaan avoimesti, mutta tausta on usein aika traaginen.

Usein heillä ei ole vaihtoehtoa. He kuuluvat vain harvoin sisäpiiriverkostoon ja heidät on usein palkattu ulkopuolelta juuri siksi, että he ovat hyviä ja ahkeria työssään. Siten sisäpiirille jää enemmän aikaa esim. veneilyyn, golfiin jne. "Hullu paljon työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä" on suomalainen sananlasku, jonka jotkut ottavat kirjaimellisesti.

Jos tällainen ylisuorittaja "hullu" lopulta uupuu ja valittaa työterveyshuoltoon tai työsuojelupiiriin, on vastaus kylmä. Ei pidä suostua hyväksikäyttöön. Pitää osata kieltäytyä. Kuitenkin kieltäytymisestä seuraa useimmiten irtisanominen, koska sisäpiiriläisille on aivan sama, kuka ne hommat hoitaa. Ne vaan on hoidettava ja hyvin. Ja päteviä, ahkeria ja heikoilla olevia löytyy pilvin pimein. Jos yksi kaatuu, on jono jo odottamassa vuoroaan. Työttömyyden uhatessa kieltäytyminen ei ole lainkaan helppoa.

Ja sitten on myös heitä, jotka ovat yksinkertaisesti vain innostuneita ja rakastavat työtään. Heille korvaus on kiva yllätys. Heitä on paljon. Onneksi.

maanantai 23. elokuuta 2010

Varaudu olemaan väärässä

Eikö tämä koskaan lopu? Minä haluan olla oikeassa!

http://www.newsweek.com/feature/2010/the-world-s-best-countries.html

Oikein Usasta asti piti tulla kertomaan, että olen ollut jälleen kerran kaikki nämä vuodet väärässä väittäessäni, ettei (hitto vie) ole lottovoitto syntyä Suomeen.

Ei se ollutkaan totta. Valehtelin. Yritin sillä vain peitellä omaa luuseriuttani. Totuus löytyy Newsweekin tutkimuksesta.

Joo joo ja juu juu.

Koulutus 100 %. Suomessa on maailman paras koulutus. Piste.

Ja minä kun olin ihmetellyt, miksi Suomessa ei ole yksityiskouluja, joissa voitaisiin opettaa monin eri vivahtein, eikä vain sitä yhtä oikeaa totuutta, jonka eduskunta on päättänyt. Mutta väärässä olin. Ei tarvitse. 100 %. Paremmaksi ei voi enää tulla. Onko tästä nyt suunta vain alaspäin, koska ylemmäksi ei voi päästä. Maailma kun ei koskaan pysähdy paikalleen. Se on joko ylös, alas tai ulos.

Vakavasti puhuen, tulos on mielestäni erittäin hyvä. Suomalainen keskivertokansalainen on oikeasti aika fiksu ja tietoinen. Ja arvostan todella sitä, että alunperin on haluttu antaa hyvä koulutus ihan jokaiselle. Sitä en halua pilkata. SITÄ EI VOI PILKATA.

Silti tämä (hyvä) koululaitos saa (fiksut) ihmiset ajattelemaan samansuuntaisesti (koska vaihtoehtoisia malleja ei ole). Näin maata on helppo hallita eikä toisinajattelijoita suvaita.  Jos tähän ei tule muutosta, niin se kostautuu innovaatioiden vähyytenä tulevaisuudessa. Näin uskallan ennustaa.

Terveydessä Suomen sija oli 17, kun taasen Sveitsi oli sijalla 2 ja Ruotsi sijalla 3.

Tämä on mielenkiintoista, koska juuri terveydenhuollosta suomalaiset ovat erityisen ylpeitä.

En ole ottanut selvää, mistä erot johtuvat, mutta oletan niiden johtuvan sairaskassapohjaisten systeemien toimivuudesta ja valinnanvapaudesta hoitojen ja lääkäreiden suhteen. Useissa maissa hoito on myös täysin maksutonta, mitä se ei Suomessa todellakaan ole. Yksityisissä hoitolaitoksissa on se etu, että niissä työntekijöiden on tsempattava, muuten potilaat suuntaavat muualle. Näin on, koska sairaskassamaissa on valinnanvapaus.

Siis tässä parannettavaa löytyy.

Elämän laadussa Suomi oli sijalla 4, talouden dynaamisuudessa 8 ja poliittisessa ympäristössä 5.

Näistä kaikista voidaan olla montaa mieltä, mutta aivan perättömiä tulokset tuskin ovat.

Usalaiset ovatkin ihmeissään sijastaan 11, kun samanaikaisesti kaikki Pohjoismaat ja Sveitsi ovat heitä edellä.

Nämä maat usalaisten mukaan välttelevät sotaa ja elävät kylmässä pimeydessä masentunutta ja tuotteliasta elämää.

Täytyykö usalaisten näin ollen oppia suvaitsemaan tylsyyttä. Näin he nyt kyselevät itseltään.

Okei. Siis eläköön tylsyys! Katson maailmaa nyt uusin silmin. Minun ei tarvitsekaan ottaa todesta kehotuksia kuten "Hanki elämä!" Tylsyys on hyvinvointia. On totta, että en kaipaa tänne maanjäristyksiä, tulivuorenpurkauksia, tsumaneja tai öljykatastrofeja. Ufotkin saavat puolestani pysyä pois pihamaalta. Toki tuollaiset tapahtumat saisivat adrenaliinia suoniin, mutta antaa olla.

Taidanpa sittenkin hankkia sen 24/7 BB -kanavan ja tuijotella tylsänä sitä kuinka toisilla on tylsää. 24/7. Elämäähän se tämäkin on ja joidenkin mielestä jopa laadukasta.

perjantai 30. heinäkuuta 2010

Tiedän, mitä tein tänä kesänä

Kaikenlaista tuli tehtyä ja mietittyä.

Alkukesästä oli oikein lehtijuttu siitä, kuinka Espoon kaupunki ei pidä lainkaan, että jotkut viljelypalstan omistajat ovat tuoneet tuoleja palstalleen. Olipa joku röyhkeä pelle laittanút pienen kasvihuoneen omalleen. Saattaa olla, että maanvuokraus loppuu näistä syistä ensi vuonna.

Köh köh. Palstaviljelijällä ei saa olla tuoleja? Esim. maankääntö on aika raskasta puuhaa kuten monet muutkin työt. Kyllä siinä on hyvä istuskella välillä ja hengähtää. Vai onko kartanoiden Espoossa vielä vallalla ajatus, että hopi hopi maaorjat ei töissä lorvaile?!!!

Ymmärrän hyvin, jos maanomistajat näkisivät mieluiten rivitaloja siellä, mutta eikö sitä voisi reilusti kertoa - ilman palstaviljelijöiden mustamaalaamista. Halpaa.

Tosin olen monasti miettinyt, onko toiminnassa lainkaan järkeä. Ihmiset näkevät suuren vaivan satoa saadakseen ja sitten vain joku kaunis yö noutaja tulee ja vie kaiken (tai melkein kaiken). Kerran yllätin itsekin kaksi noin kymmenvuotiasta tyttöä porkkanavarkaissa. Minut nähdessään he saivat nopeasti jalat alleen - nauraen.

Mutta kasvun ihme on varsinkin kaupunkilaiselle voimaa-antava kokemus ja monelle kaiken vaivan väärti, häiriköistä huolimatta.

Jälleen kerran minulla oli ilo käydä Irlannissa. Tällä kertaa oli uusi elämys ajella sen kesyttömillä kukkuloilla. Ajelimme mm. Braveheart Drive:lla. Sieltä avautuvat seudut, joilla Mel Gibsonin Braveheart -elokuva filmattiin. Todella upeaa seutua ja vielä mahtava sääkin.

Lisäksi minuun teki suuren vaikutuksen rinteillä onnellista elämää viettävät lammaslaumat, lehmiä näin myös. Tehotalous on kaukana näistä onnekkaista. Samantyyppistä eloa olen nähnyt myös Sveitsissä, jota suuresti arvostan.

Mielestäni lihansyönnissä ei ole mitään eettisesti väärää niin kauan kuin eläimet ovat saaneet lajityypilleen soveltuvan elämän ja kokeneet nopean kuoleman. Mutta nykytilanteessa teollisuusmaiden kansalaisten lihansyönti on rikos elämää kohtaan. Jotain rajaa siinäkin pitäisi olla. Youtubesta kyllä löytyy kauhudokumentteja riittämiin. Siis enemmän Irlannin kukkuloita please. Vaadin.

Toinen aina uusi ihailuni kohde Irlannissa ovat ikivanhat puut, joita on kaikkialla. Toivottavasti Suomen metsätalouden alasajon tuloksena olisi edes hieman enemmän kunnioitusta puita kohtaan. En osoittele tällä ketään erityisesti, olenhan itse saanut elantoni liike-elämästä ja teollisuudesta. En ole pulmunen, totean vain.

Kotimaassa taasen olen miettinyt yhteiskunnan ongelmia.

Vietettyäni suuren osan aktiivisesta elämästäni ulkomailla ja monien ristiriitaisten aivopesuyritysten jälkeen on tulos nyt se mikä se on. Näillä on mentävä.

Ymmärrän kyllä, etteivät työttömät ja paskaduunit kiinnosta ketään. Totuus on kuitenkin se, että maailman yleinen ilmapiiri vaikuttaa sinuun haluat sitä tai et. Ja mitä oikeudenmukaisempi maailma on, sen parempi sen ilmapiiri on. Joten oikeudenmukaisuuteen voitaisiin satsata enemmän, eikö?

Kun osa fiksuista kansalaisista pakotetaan marginaaliin loppuelämäkseen, saattaapi olla, etteivät he oikein paskaduuneista innostu työharjoitteluna nollapalkalla tai peruspäivärahalla.
Nythän on niin, että paskaduuneiksi kutsutaan yhteiskunnalle ja yrityksille äärimmäisen tärkeitä töitä. Näiden töiden tekeminen on kuitenkin myös äärimmäisen tylsää pitemmän päälle, jollei ota sitä esimerkiksi jonain keskittymisen tai kärsivällisyyden opettelun haasteena. Mutta harvapa tuollaisestakaan innostuu koko elämän ajaksi.

Useimmat tekisivät mieluusti jotain kiintoisaa elämässään. Koska fiksujen ihmisten syrjiminen ei ole lainkaan kivaa, ehdottaisinkin kaikille kansalaisille muutaman vuoden yhdyskuntapalvelua vähän armeijan tyyliin. Pari vuotta paskaduuneja kaikille. Se olisi oikeudenmukaista ja opettavaista. Eikä palkankaan tarvitsisi kummoinen olla. Kilpailukyky säilyisi eikä halpatyövoimaa tarvitsisi haalia maahan niin runsaasti. Elämä muuttuisi eettisemmäksi. Minusta se on hyvä idea.

Sitten on tämä terveysfasismi, jota tulee ovista ja ikkunoista. Terveydenhuollon nimissä Isoveli/sisar valvoo ja määrää pilkuntarkasti, mitä saat syödä ja mitä et. Mitä saat ajatella ja mitä et. Kaikki on muka sinun parhaaksesi, että eläisit 120-vuotiaaksi (näyttää keskisormea).

Toisaalla vanhukset ovat siis suuri ongelma, jolle ei tiedetä, mitä tehdä. Annemari Sipilän mukaan (HS 18.7.10) kuoleman miettiminen voi nousta megatrendiksi. Niinpä. Toimittajathan sen tietävät. Hän kertoi myös The Economist -talouslehden Economist Intelligence Unit tutkimusyksikön julkistamasta raportista laatukuolemasta. Huomaa, että kysymyksessä on TALOUSLEHTI.

Okei. Okei. Laatukuolema on hyvä asia, mutta mitä se oikein tarkoittaa? Sitäkö, että läpihuumattuna zombiena maataan sängyn pohjalla? Toivottavasti ei. Ainakin itse toivon siinä vaiheessa tekeväni kvanttihypyn.

Ilman suurempaa Salaliittoteorioiden tuntemustakin tyhmempikin huomaa tässä olevan kummallisen ristiriidan. Tehoyhteiskunnassa ihmisen on oltava pelokas, tottelevainen ja tehokas. Ja keski-iässä hänen on itse ymmärrettävä poistaa itsensä. Viileetä. Aika koleaa, sanoisin.

Ja sitten olen ajatellut jälleen kerran tätä:

Kalle Isokallion Iltalehden kolumnin mukaan yksityissektorilla Suomessa on vain kolmasosa väestöstä.

Ei ihme, ettei heillä (joita usein huijareiksikin kutsutaan) ole valtaa maassa, jossa he kuitenkin kustantavat loppujen elämän. Julkinen sektori sen kun nostelee palkkojaan ja muita etuuksiaan loputtomasta potistaan. Jokainen yksityissektorilla työskentelevä elättää kahta suomalaista. "Näin emme voi jatkaa". Sanoo Kalle. Emme niin, sanon minä. Mistä näitä senttejä oikein tulee?

Loppukevennys:

Ihmisten ystävällisyys yllättää suomalaisen Irlannissa.

Hauska esimerkki tuli vastaan Malahiden asemalla, kun odotimme junaa Dubliniin. Kun junaa ei kuulunut, menimme kysymään ja saimme tietää, että juna olisi juuri lähdössä vastapäiseltä raiteelta. Meidän oli kierrettävä pitkä matka päästäksemme sinne. Mutta juna odotti meitä! Vielä Dublinissa ohjaaja moikkasi ja heitti jotain ystävällistä. Siinäpä palvelualan ammattilainen! Jäi hyvä mieli pitkäksi aikaa.

lauantai 19. kesäkuuta 2010

Minulla oli oikeus siihen, koska...


Me ihmiset olemme erittäin auttavaisia ja sosiaalisia olentoja.

Me tahdomme vain hyvää toisillemme. Tietysti.

Jos joskus joku hyväntahtoinen toimenpiteemme tai sanamme aiheuttaa surua, ahdistusta tai masennusta toiselle tai jopa maineen tai kunnian lopullista menetystä hänelle, ei se haittaa. Koska TARKOITUKSEMME oli hyvä. Se nyt vaan oli hänen omaksi parhaakseen.

Usein käytettyjä oikeutuksia ovat esim.:

1. Se en ollut minä. En tiedä, mikä minuun meni.

2. Hänhän suorastaan kerjäsi sitä. Kaivoi aiheetta verta nenästään. Provosoi.

3. Ihan samoja asioita hänkin on tehnyt minulle.

4. Hän nyt vain on huonompi ihminen kuin minä.

5. Noh, hän nyt vain aina leikkii uhria.

6. Tarkoitukseni oli hyvä.

7. Minä olen rehellinen ihminen. Sanon ja teen kuten oikeaksi katson.

8. Se oli hänen huono karmansa. Hänen on täytynyt tehdä jotain ansaitakseen sen.

9. Hän tarvitsi opetuksen.

10. Se ei ollut MINUN moraalini vastaista.

11. En käsitä, miksi juuri minun pitäisi ottaa vastuu siitä.

12. Enhän minä voi sille mitään, että hän reagoi tuolla tavoin.

13. Hän on liian kriittinen.

14. Hän on liian huumorintajuton.

15. Hän on niin pihalla, ettei huomaa tai tajua mitään.

16. Hän oli jo sen luokan uhri ja valittaja, ettei yksi juttu enemmän merkkaa mitään.

17. Noh, minua vain suututti silloin.

18. Velvollisuuteni oli kertoa hänelle totuus.

Voit keksiä itse lisää, se on helppoa. Seli seli seli loputtomiin.

Me kaikki teemme tätä helpottaaksemme elämäämme. Silti uskon, että asioiden lähempi tarkastelu silloin tällöin (ei liian usein!!!) voi olla varsin valaisevaa. Ja valoahan me kaikki kaipaamme, vai mitä?

lauantai 29. toukokuuta 2010

Avoin kirje rönsyleinikille



Opin tuntemaan sinut noin kuusi vuotta sitten. Aiemmin en tiennyt sinusta mitään. Lapsena olin joskus kitkenyt äitini porkkanapenkkejä, mutta niissä kasvoi vesiheinää. Sen tunnistan missä vain. Suuren osan elämästäni vietin kiireisenä suurkaupungeissa ilman ainuttakaan viherkasvia.

Mutta sitten.

Hankin viljelypalstan ja sinä olit siellä. Kasviossani lukee, että rönsyleinikki on hankala rikkakasvi.

Siis olemalla vain oma itsesi olet paha ja sinut on tuhottava. Sinussa itsessäsi ei ole mitään vikaa. Päinvastoin. Olet kaunis ja voimakas. Tarvitset todella paljon itseluottamusta noustaksesi aina uudestaan ja kahta voimakkaampana, vaikka kuinka repisin juuriasi.

Olen hiljaa sisimmässäni alkanut ihailla sinua. Sinä vahvistat minua. Sinussa on munaa. Miksi juuri voimakkaimmat yksilöt ovat vihatuimmat?

Tarkemmin ajateltuna: Sinä olit siellä ennen minua. Vähän kuin intiaanit Amerikassa.

Noh, vaikka kuinka turpiin tulee, me nousemme aina. Sinä ja minä. Sielunveljet.

tiistai 27. huhtikuuta 2010

Marklund, Meriläinen ja minä


Tämä kirjoitus perustuu osittain Lisa Marklundin ja Lotta Snickaren kirjaan Helvetissä on erityinen paikka naisille jotka eivät auta toisiaan, Otava 2006

Jokin aika sitten luin Rosa Meriläisen kolumnin Hesarissa. Hän kirjoitti kipuilevista itseruoskintaa harrastavista naisista. Hän mainitsi Marklundin kirjan Helvetissä on erityinen paikka naisille jotka eivät auta toisiaan. Tämän kuolemattoman lauseen on nimittäin sanonut USA:n entinen ulkoministeri Madeleine Albright ja lause kuuluu alkuperäisversiossaan "There's a special place in hell for women who don't help each other". Hän väitti, että Hilary Clintonin ansiosta hänestä tuli ulkoministeri.

Meille, jotka emme usko helvettiin, löytyy kyseinen paikka planeetalta Maa ja sen jokaisesta valtiosta.

Koska mainittu kirja löytyi kirjahyllystäni, ryhdyin selailemaan sitä tarkemmin.

Kirja on siinä mielessä kiintoisa, että se kertoo Ruotsin naisten tasa-arvottomuudesta. Sillä kuuluisalla keisarilla ei ole vaatteita sielläkään. Kirjan tekijät sanovat, että jokainen, joka väittää naisilla olevan tasa-arvoiset mahdollisuudet menestykseen, valehtelee.

Suurin emävale on väite, että on meistä itsestämme kiinni, miten onnistumme elämässä. Tiedotusvälineet kutsuvat mielellään nuoria naisia ja vanhoja setiä esittämään näitä tietämättömiä väitteitä.

Yhteiskunta perustuu perinteisiin, ennakkoluuloihin ja poliittisiin päätöksiin.

Ruotsalainen yhteiskunta on Suomen tavoin jakautunut lähinnä hoivatyötä tekeviin naisiin ja yksityissektorilla uraa tekeviin miehiin. Näin jo lähtökohta tasa-arvoon on mahdoton.

Vaikka naiset ovat päässeet vuosien varrella uusiin ammatteihin, ei sukupuolijakauma ole muuttunut. Yleensä miehet häipyvät alalta, jolle tulee paljon naisia. Naisvaltaisiin töihin miehet eivät taasen suostu. Työajat, palkka ja muut etuudet eivät kiinnosta. Ja siinä he ovat oikeassa. Osa-aikatyöt, pätkätyöt ja yksitoikkoiset työt on varattu naisille, koska he ovat niin hyviä niissä (xD).

Asian voi kohdata eri tavoin.

Jotkut naiset sulkevat silmänsä tosiasioille ja kieltäytyvät näkemästä rakenteita. Yes, we can! Tästä asenteesta miehet ja työnantajat pitävät. Alussa se toimiikin edullisesti naisen hyväksi. Selkään taputtelijoita löytyy nuorelle naiselle.

Kun ikää karttuu, mahdollisuudet vähenevät. Silloin nainen myöntää, että epätasa-arvo on tosiasia, koska naiset OVAT huonompia kuin miehet. Yrityksissähän on niin paljon miesjohtajia, koska he yksinkertaisesti OVAT parempia. Nainen syyllistää itsensä ja itseruoskinta voi alkaa.

Jotkut valitsevat strategian, että heitä sorretaan ja syrjitään. He ovat alempiarvoisia. "Woman is the nigger of the world" kuten Lennon sen niin kauniisti sanoi.

Nyt menee vaikeaksi. Naista pidetään rasittavana ihmisenä, ongelmien aiheuttajana eikä niiden ratkaisijana. Nainen itsekin ymmärtää, että hänestä on harmia.

Nyt tulee ymmärtää, että nämä kaikki asenteet ovat naisen eloonjäämisstrategioita tai keinoja päästä eteenpäin miesten hallitsemassa todellisuudessa. Ei ole helppoa, ei.

Sitten on se kieli. Vallassa ollessa henkilön tulee käyttää vallan kieltä = ei puhua alisteisesti.

Jos nainen käyttäytyy naisellisen alisteisesti, hän ei ole riittävän kova ja häntä rangaistaan esim. alemmalla palkalla.

Jos hän taasen on kova, hän käyttäytyy kuin mies, eikä sekään ole hyvä. Siitä häntä rangaistaan esim. pienemmällä palkankorotuksella.

Tämä kaksoisrangaistus on käytössä, jos osaa nähdä sen.

Ainoa mahdollisuus naiselle on se, että vuorottelee näitä kahta niin taitavasti kuin osaa.

Mutta valtaa on monenlaista.

Jotkut ovat hyvin idearikkaita, jotkut ovat vain päteviä työssään, joidenkin on taasen helppoa luoda kontakteja ihmisiin ja saada näin vaikutusvaltaisia suhteita.


Vaikka asema itsessään tuo valtaa, ei se yksin riitä. Tarvitset palautetta, jonkun hyvän mentorin (mielellään tunnetun) ja verkostoja.

Miehet saavat nämä automaattisesti astuessaan työpaikan ovesta sisälle, mutta naisten on hankittava kaikki itse.

Rosa Meriläinen kertoi olleensa onneton eduskunnassa. Ei tiedä itkeäkö vai nauraa, kun huomaa naisten viihtyvän kovin vähän aikaa vallan huipulla. Luulen, että jokaisella heistä olisi oma tarinansa kerrottavana, mutta he eivät tee sitä, koska heidän eloonjäämisstrategiansa estää sen.

Olemme niin metkoja, että me kaikki haluamme pysyä elossa. Hinnalla millä hyvänsä.

Pikaisiin itseruoskimisiin ja valittamisiin! Jokin harrastushan pitää ihmisellä olla.

sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

Utopia on tässä ja nyt!


Heittäessäni lehtiä roskiin, silmiini osui ihqun koulukiusattu taikurinpoika filosofi Timo Airaksisen haastattelu. (Taisi olla Gloria).

Airaksisen mielestä onnentavoittelu on tyhmää.

Onnen sijaan tulisi tavoitella mielenrauhaa ja elämänhallintaa, sillä elämä on absurdia.

Elämä on ristiriitoja, rajoituksia, vaatimuksia, häpeää, syyllisyyttä, kilpailua, kieroutta, kärsimystä, nöyryytystä, ahdistusta, surua ja masennusta. RIPAUS ONNEA.

Kun ihminen kuoritaan sipulin tavoin kaikesta omaisuudesta, muistoista, haaveista, pyrkimyksistä ja sosiaalisuudesta, jää jäljelle tyhjyys - ja se olisi ihmisen hyvä tunnistaa.

Airaksinen kertoo nuorena naureskelleensa äitinsä ihastukselle, joka oli Krishnamurti (1895-1986). Nyt hän on fani itsekin.

Tässä joitain Krishnamurtin ajatuksia vuodelta 1968 (Elämän syvä haaste, 2004 www.basambooks.com)

"Meillä on kovin monia ongelmia."
"Asiantuntijat, intellektuellit, gurut, teologit ja papit tarjoavat selityksiä kukin oman erityisen sidonnaisuutensa, uskonsa mukaisesti."
"Varmuuden ja selkeyden tarjoajia kyllä ilmaantuu ja nähdäkseni on viisasta oppia, millä tavoin on kuunneltava, mitä he tarjoavat, oppia kuuntelemaan myös mitä tämä puhuja sanoo."
"Todellisuus on päivittäistä elämistä, jolla ei ole mitään yhteyttä käsitteisiin."
"Elämä on vuorovaikutusta. Ette voi olla yhteydessä toiseen ihmiseen kaavan mukaisesti. Teidän on elettävä, teidän on mentävä toimistoon tai tehtaaseen ja tehtävä työtä, kamppailtava."
"Kasvatus on tehnyt meidät eteviksi; meistä on tullut eteviä, koska liikakansoitus pakottaa meidät kamppailemaan lujasti voidaksemme elää - meidän on kilpailtava, ajettava muut pois etevyydellämme, suoritettava tutkintoja ja hankittava itsellemme työtä. Meistä on tullut eteviä pelkän selviytymisen vuoksi - tarkkailkaa itseänne."
"Miksi teissä ei ole rakkautta? Se on peruskysymys - ei se, onko Jumala olemassa vai eikö ole, eikä se mitä teille tapahtuu, kun kuolette. "
"Lienettekö milloinkaan vakavasti kysynyt itseltänne, miksi sydämenne on tyhjä."
"Rakkaus ei ole sentimentaalista eikä tunteellista, sillä ei ole mitään tekemistä omistautumisen tai uskollisuuden kanssa. Meidän on selvitettävä, miksi meissä ei ole rakkautta. "
"Mitä päivittäinen elämänne on, sitä on myös yhteiskuntanne."
"Yhteiskunnassa vallitsee epäjärjestys, koska epäjärjestys vallitsee omassa elämässänne."
"Ymmärtäminen on rakastamista."
"Oivaltaaksenne teidän on oltava vapaita ja pelottomia. Aiomme selvittää syyn, mutta syyn selvittäminen ei auta teitä vapautumaan siitä. Saatatte kyllä tietää, että huonovointisuutenne johtuu sairastamastanne syövästä, mutta tuo tieto yksin ei vapauta teitä sairaudestanne, saatatte tarvita leikkauksen. Samoin voitte löytää syyn suruunne, mutta se ei vapauta teitä sen seurauksista. Vain syyn välitön ymmärtäminen ja sen kertakaikkinen poistaminen vapauttaa teidät."
"Useimmat pelkäävät vapautta, ja kuitenkin vain sellainen mieli, joka on vapaa, innokas ja täysin hereillä voi todella oivaltaa, miksi tämä onnettomuus, tämä valtava suru on kohdannut ihmiset."

Ja sitten jälleen Airaksiseen:

"Täysin vapaa ihminen on kevyt ja olematon.

Mutta tässä yhteiskunnassa poliisikoira on persuuksissa kiinni viidessä minuutissa, jos joku rupeaa vapaaksi. Me elämme syyllisyyskulttuurin masokismissa."

Tyhjyyden tunnistaminen oli Krishnamurtin ajatus. Vastakohtana on äärimmäinen raskaus. Hän nimittää sitä jormaollila-syndroomaksi (tunnistan itseni siitä). Ihmetellään, että ihmiset uupuvat ja kuolevat nuorina. Ensin on karmeat vaatimukset ja kohtuuttomat terveysohjeet, niiden vaatimukset sairastuttavat. Nyt siihen lisätään vielä hiilijalanjälki.

Siis leikitkö liberaalia keskiluokan marttyyria?

Utopia on tässä ja nyt!

Ihmisiä, jotka elävät kangistuneessa arjessa, tulee sokata.

Kaikkihan me tiedämme, että perhosen siivenisku alussa voi saada aikaan suuren muutoksen lopussa. Suuret muutokset alkavat pienistä teoista.

Krishnamurtin kanssa olen samaa mieltä siitä, että ulkoisena olemuksena, vielä kuorimattomana sipulina, olemme tuskien ja nautintojen muisto. Todellisuus ei ole mikään turvapaikka, vaan utopia on tässä ja nyt.

torstai 25. maaliskuuta 2010

Pian on taas narsist.. ööööö narsissien aika


Kevät on aistien juhlaa.

Mitä paremmat aistit sitä enemmän elämää. Aisteja ei osaa arvostaa riittävästi ennen kuin on ne menettänyt.

Harva tulee ajatelleeksi kuinka paljon juuri aistit vaikuttavat onnistumiseen tai epäonnistumiseen elämässä. Kuulon, näön, hajun, maun ja tunnon lisäksi voit aistia myös toisen tunnetilan - hänen emootionsa, äänen sävyn ja voimakkuuden, hänen kehonsa liikkeet samoin kuin omasi jne. ja jopa ajan kulun. Voit myös aistia kehosi elinten tilan ja paljon muuta.

Aisteja on hyvä harjoittaa tietoisesti ja onneksi viisas keho usein yhden aistin heiketessä tasapainottaa tilanteen vahvistamalla toista.

Aisteihin keskittyminen voi myös helpottaa nykyhetkessä pysymistä ja estää siten menneisyyden traumoissa ja epäonnistumisissa rypemisen.

Estä siis kevätväsymys tai jopa masennus haistamalla kukkanen ja haistattele sitä vapaasti toisillekin! Aistimisiin!

tiistai 23. helmikuuta 2010

Karmakapitalismi ja hyvä johtajuus


Vuosien varrella on joskus noussut mieleen, ettei elämä aina ole reilua eikä ihminen aina saa sitä, mitä tilaa- voittajien öykkärikommenteista huolimatta.

Ihmiset, jotka ovat syntyneet suhteellisen suotuisiin olosuhteisiin ja menestyneet elämässään, ovat usein taipuvaisia ajattelemaan, että ovat ansainneet sen oltuaan parempia kuin muut. He eivät huomaa perheen, ympäristön ja yhteiskunnallisten rakenteiden antamaa tukea, jotka kaikki ovat osaltaan vaikuttaneet heidän hyvinvointiinsa.

Johan kristillinen kulttuurikin on opettanut, että "sille, jolla on, annetaan ja siltä, jolla ei ole, otetaan sekin pois, mitä hänellä on" (tai jotain...) Tuo on ollut hyvä neuvo kaikille valtaapitäville kaikkina aikoina. Kätevää.

"The why is God" - Jumalaa syytetään tai kiitetään, kun ei kyetä analysoimaan asioita kunnolla.

Itämaisten uskontojen jälleensyntymäoppi aiheuttaa samaa ylimielistä suhtautumista. Jos synnyt huonoon ympäristöön, olet sen itse aiheuttanut ja näin hyvin toimeentulevat saavat sopivan oikeutuksen riistoon ja ylimielisyyteensä. Heidän ei tulekaan auttaa, koska "huonojen" ihmisten pitääkin kärsiä. Se jalostaa ja puhdistaa.

Tiedän, että kärjistän, mutta näin se vaan menee. Kokemusta on.

Mutta kuinka se hiekanjyvänen, joka joutui merikotiloon tai simpukan kuoreen ja josta muodostui aikanaan helmi, jalosti sitä simpukkaa? Kysyn vain.

Millainen olisi siis hyvä johtaja?

Hyvä johtaja kykenee ainakin näkemään kokonaisuuksia, koko tilanteen. Se on tietysti helpommin sanottu kuin tehty. Teoria ja käytäntö tulee olla tasapainossa ja johtajan on ymmärrettävä tämä. Virheanalyyseihin ei ole varaa eikä niitä tule liiaksi ymmärtää.

Tieto on valtaa, mutta kykeneekö johtaja yhdistämään oikean tiedon tilanteeseen?

Pätevyyden rinnalla on asioiden, tilanteiden ja ihmisten ymmärtäminen tärkeitä ominaisuuksia hyvälle johtajalle.Tätä ymmärrystä ei saavuteta ilman erinomaista kommunikaatiokykyä ja kykyä vilpittömästi arvostaa ja pitää alaisistaan.

Kun nämä ominaisuudet pätevyyden lisäksi puuttuvat johtajalta, astuu kuvaan käskyttäminen ja puheet turvallisuuden lisäämiseksi.

Ihmisläheisyydestään huolimatta hyvä johtaja tietää, mitä tahtoo eikä yritä olla pidetty mihin hintaan hyvänsä. Hyvää johtajaa arvostetaan automaattisesti. Arvostus ja kunnioitus nousevat pätevyydestä, näkemyksestä tavoitteissa ja alaistensa rehellisessä innostamisessa tulosten saamiseksi.

Hyvä johtaja huolehtii siitä, että hänen alaisensa ovat päteviä työssään ja tietävät yrityksen tavoitteet ja odotukset, jonka jälkeen heille voidaan antaa mahdollisimman suuri vapaus kaikessa, mitä tekevät. Vähän rajoituksia, mutta tuloksia vaaditaan ja niistä myös palkitaan.

Mutta ennen kaikkea johtajan tulee olla pätevämpi ja osaavampi kuin keskivertoalainen. On johtajia, jotka nuoleskelevat alaisiaan kertomalla, etteivät tiedä tai osaa yhtään enempää kuin hekään ja ovat siten vain yksi porukassa. Sellaisessa tilanteessa nousee kyllä kysymys, että miksi ihmeessä hänellä on 10kertainen palkka alaisiinsa nähden. Hyvä kysymys, mielestäni.

Unelmia, tavoitteita, pätevyyttä, ammattiylpeyttä, toimintaa ja tuloksia! Elämä on menestystä ja nautintoa!

Silti syy ja seuraus ovat olemassa. Syy ei kuitenkaan aina ole jumalan eikä edes sinun. (EIKÄ MINUN!).

lauantai 9. tammikuuta 2010

Hitot siitä


Tämä kirjoitus on peräisin ajatuksista, joiden innostajana toimi joulupukilta saamani kirja Fuck it - the ultimate spiritual way by John C. Parkin.

Sanoa Fuck it on tavallaan anarkiaa. Se on kuin näyttäisi keskisormea yhteiskunnan luutuneille "hyville" tavoille. Eikä niin olisi voinut tehdä vielä 20 vuotta sitten.

Kirjoittaja suosittelee kirjan lukemisen jälkeen välittömästi kertomaan toisille, kuinka pidin kirjasta. Näin hankin itselleni hyvää karmaa, autan toisia ja - ennen kaikkea - kirjoittajaa rakentamaan taloaan.

Kun asiat, jotka ovat olleet aiemmin merkityksellisiä, alkavat aiheuttaa meille liikaa harmia ja tuskaa, on aika sanoa Fuck it - vitut siitä - ja tehdä sen sijaan jotain miellyttävämpää.

Ongelmana on usein se, että elämämme on liian merkityksellistä, mikä on sinänsä jo kosminen vitsi. Elämällä tulee olla tarkoitus ja meidän tulee tehdä tarkoituksellisia asioita. Tulee varoa merkityksetöntä elämää. Vitsi, vitsi.

Janoatko henkisyyttä ja maailman rauhaa? Enää sinun ei tarvitse kulkea tietä, jota useimmat gurut ovat kulkeneet: tuhoa elämäsi - hitot siitä - herää. Nyt voit sanoa hitot siitä jo ennen kuin olet tuhonnut elämäsi! Kuulostaako houkuttelevalta?

- Jos olet hämmentynyt ja vihainen, se on henkistä.
- Jos olet mustasukkainen, se on henkistä.
- Jos olet nälkäinen, se on henkistä.
- Jos haluat omistaa Porschen, se on henkistä.
- Jos haluat kuristaa pomosi, se on henkistä.

Mikään ei ole ei-henkistä. On mahdotonta olla olematta henkinen.

Have a nice life!