Marklund, Meriläinen ja minä

Tämä kirjoitus perustuu osittain Lisa Marklundin ja Lotta Snickaren kirjaan Helvetissä on erityinen paikka naisille jotka eivät auta toisiaan, Otava 2006

Jokin aika sitten luin Rosa Meriläisen kolumnin Hesarissa. Hän kirjoitti kipuilevista itseruoskintaa harrastavista naisista. Hän mainitsi Marklundin kirjan Helvetissä on erityinen paikka naisille jotka eivät auta toisiaan. Tämän kuolemattoman lauseen on nimittäin sanonut USA:n entinen ulkoministeri Madeleine Albright ja lause kuuluu alkuperäisversiossaan "There's a special place in hell for women who don't help each other". Hän väitti, että Hilary Clintonin ansiosta hänestä tuli ulkoministeri.

Meille, jotka emme usko helvettiin, löytyy kyseinen paikka planeetalta Maa ja sen jokaisesta valtiosta.

Koska mainittu kirja löytyi kirjahyllystäni, ryhdyin selailemaan sitä tarkemmin.

Kirja on siinä mielessä kiintoisa, että se kertoo Ruotsin naisten tasa-arvottomuudesta. Sillä kuuluisalla keisarilla ei ole vaatteita sielläkään. Kirjan tekijät sanovat, että jokainen, joka väittää naisilla olevan tasa-arvoiset mahdollisuudet menestykseen, valehtelee.

Suurin emävale on väite, että on meistä itsestämme kiinni, miten onnistumme elämässä. Tiedotusvälineet kutsuvat mielellään nuoria naisia ja vanhoja setiä esittämään näitä tietämättömiä väitteitä.

Yhteiskunta perustuu perinteisiin, ennakkoluuloihin ja poliittisiin päätöksiin.

Ruotsalainen yhteiskunta on Suomen tavoin jakautunut lähinnä hoivatyötä tekeviin naisiin ja yksityissektorilla uraa tekeviin miehiin. Näin jo lähtökohta tasa-arvoon on mahdoton.

Vaikka naiset ovat päässeet vuosien varrella uusiin ammatteihin, ei sukupuolijakauma ole muuttunut. Yleensä miehet häipyvät alalta, jolle tulee paljon naisia. Naisvaltaisiin töihin miehet eivät taasen suostu. Työajat, palkka ja muut etuudet eivät kiinnosta. Ja siinä he ovat oikeassa. Osa-aikatyöt, pätkätyöt ja yksitoikkoiset työt on varattu naisille, koska he ovat niin hyviä niissä (xD).

Asian voi kohdata eri tavoin.

Jotkut naiset sulkevat silmänsä tosiasioille ja kieltäytyvät näkemästä rakenteita. Yes, we can! Tästä asenteesta miehet ja työnantajat pitävät. Alussa se toimiikin edullisesti naisen hyväksi. Selkään taputtelijoita löytyy nuorelle naiselle.

Kun ikää karttuu, mahdollisuudet vähenevät. Silloin nainen myöntää, että epätasa-arvo on tosiasia, koska naiset OVAT huonompia kuin miehet. Yrityksissähän on niin paljon miesjohtajia, koska he yksinkertaisesti OVAT parempia. Nainen syyllistää itsensä ja itseruoskinta voi alkaa.

Jotkut valitsevat strategian, että heitä sorretaan ja syrjitään. He ovat alempiarvoisia. "Woman is the nigger of the world" kuten Lennon sen niin kauniisti sanoi.

Nyt menee vaikeaksi. Naista pidetään rasittavana ihmisenä, ongelmien aiheuttajana eikä niiden ratkaisijana. Nainen itsekin ymmärtää, että hänestä on harmia.

Nyt tulee ymmärtää, että nämä kaikki asenteet ovat naisen eloonjäämisstrategioita tai keinoja päästä eteenpäin miesten hallitsemassa todellisuudessa. Ei ole helppoa, ei.

Sitten on se kieli. Vallassa ollessa henkilön tulee käyttää vallan kieltä = ei puhua alisteisesti.

Jos nainen käyttäytyy naisellisen alisteisesti, hän ei ole riittävän kova ja häntä rangaistaan esim. alemmalla palkalla.

Jos hän taasen on kova, hän käyttäytyy kuin mies, eikä sekään ole hyvä. Siitä häntä rangaistaan esim. pienemmällä palkankorotuksella.

Tämä kaksoisrangaistus on käytössä, jos osaa nähdä sen.

Ainoa mahdollisuus naiselle on se, että vuorottelee näitä kahta niin taitavasti kuin osaa.

Mutta valtaa on monenlaista.

Jotkut ovat hyvin idearikkaita, jotkut ovat vain päteviä työssään, joidenkin on taasen helppoa luoda kontakteja ihmisiin ja saada näin vaikutusvaltaisia suhteita.


Vaikka asema itsessään tuo valtaa, ei se yksin riitä. Tarvitset palautetta, jonkun hyvän mentorin (mielellään tunnetun) ja verkostoja.

Miehet saavat nämä automaattisesti astuessaan työpaikan ovesta sisälle, mutta naisten on hankittava kaikki itse.

Rosa Meriläinen kertoi olleensa onneton eduskunnassa. Ei tiedä itkeäkö vai nauraa, kun huomaa naisten viihtyvän kovin vähän aikaa vallan huipulla. Luulen, että jokaisella heistä olisi oma tarinansa kerrottavana, mutta he eivät tee sitä, koska heidän eloonjäämisstrategiansa estää sen.

Olemme niin metkoja, että me kaikki haluamme pysyä elossa. Hinnalla millä hyvänsä.

Pikaisiin itseruoskimisiin ja valittamisiin! Jokin harrastushan pitää ihmisellä olla.