maanantai 31. joulukuuta 2018

Nyt tää riitti!

Vuosi 2018 on loppu ny!

Suomi on kaunis maa, jota me kaikki rakastamme. Silti eläminen täällä vaatii tiettyä masokismia. Ehkä ilkeys helpottaa elämää, kun se muuten tuntuu olevan perseestä.

Teoriassa uudessa uljaassa teknologiamaailmassa monet ikävät ja vaikeat tehtävät jäävät historiaan.

Teoriassa tulevaisuuden maailmasta voi tulla mallikas paikka.

Mutta hei. Ihmisen tuntien tuo mallikas maailma ei käytännössä ole todellakaan tarkoitettu biljoonille ihmisille. Luuserit älkööt vaivautuko.

Pitäisikö tästä olla huolissaan? Onko maailma ilman yksityisyyttä ja täydellisessä kontrollissa enää tavoittelemisen arvoista elämää?

Niin, ja ovatko tällaiset pähkäilyt jo auttamattomasti myöhässä, koska kehitys on jo tapahtunut?! Meillä ei ehkä ole enää muuta osaa kuin go with the flow.

Se mitä tiedän esim. Perttu Pölösestä, tekee minusta oikeasti fanin. Olen ymmärtänyt, että hän suhtautuu tulevaisuuden mahdollisuuksiin äärimmäisen positiivisesti. Ja tuota positiivisuutta eittmättä tarvitaan.

Mutta luultavasti  kaikki eivät ole kutsutut noihin juhliin. Itse kirjoitan tästä juuri siksi, että epäilen vahvasti jääväni kutsulistan ulkopuolelle.

Tässäpä malja sinulle, jolle kutsu on jo matkalla!

Onnellista Uutta Vuotta 2019!


Ps. Vaikka on sanottu, että jos vaaleissa voisi vaikuttaa asioihin, ne olisi jo aikaa sitten kielletty, niin yritä nyt kumminkin äänestää OIKEIN, ettei aina tarvitsisi valittaa.



perjantai 30. marraskuuta 2018

Punainen vai sininen pilleri?

- Ennen oli kaikki paljon paremmin,
- Ai milloin ennen?
- Silloin kun ihmiset olivat töissä 24/7 joko maatiloilla tai tehtaissa. Oli vain yritettävä pysyä hengissä. Ja kun  siihen ei enää pystynyt, kuoli. Ongelmia ei ollut.

Vain hyvinvointivaltiossa on ongelmia. Mitä korkeampi elintaso, sitä enemmän ongelmia. Näinhän se menee. Paradoksi, mutta niin totta.

Asiantuntijat kehittävät aina uusia diagnooseja, hoitoja ja oppeja ihmiskunnan toimiessa kätevänä koe-eläimenä, eläimiä kun ovat.

Kuitenkin unohdetaan se tosiasia, että kaikki elolliset olennot, luonto ja jopa maapallo ovat ihmeellisen viisaasti kokoonpantuja. Niihin sisältyy jo itsessään korjaavat toiminnot, joista ihmiset ovat oppineet ymmärtämään vasta osan.
Monet ongelmat johtuvat vain siitä, että tuota järjestystä on menty omasta tietämättömyydestä johtuen sotkemaan.

Erinomainen ja yksinkertainen esimerkki on mielestäni huonekasvien hoito. Nekin ovat viisaita olentoja, jotka elävät hyvin kunhan niille annetaan siihen mahdollisuus.  Jos alat "hoitaa" niitä, ne kuolevat nopeasti.

Olen kirjoittanut tästä yhteiskunnan ilmiöstä aiemmin vuonna 2009:

https://sirkkahelenanblogi.blogspot.com/2009/10/elama-on-sairaus.html

Nyt, vaalien kynnyksellä,  asia on jälleen erittäin ajankohtainen.

Ylimielinen ihminen pelottelee mielellään. On kuitenkin hyvä tiedostaa, miksi hän tekee niin ja mikä on omakohtainen motiivi.



keskiviikko 31. lokakuuta 2018

Halloween Suomessa

Demokratiaan kuuluu kansalaistoiminta, kansanliikkeet ja puolueet, jotka kokoavat ihmiset vaikuttamaan yhdessä. Ryhmän ääni kun kuuluu paremmin kuin yhden ihmisen ääni. Näin sanotaan.

Suomi on yhdistysten ja järjestöjen luvattu maa. Saksassa insinööritoimistossa 70-luvulla nuori insinööri sai potkut, kun liittyi ammattiyhdistykseen. Suomessa kaikki on päinvastoin.

Suomi on maailman onnellisin maa, koska järjestöjen ja yhdistysten ulkopuolelle jääneiltä ei kysytä mitään eikä heitä huomioida millään tavalla. Juuri ja juuri heidän sallitaan jäädä henkiin kunhan ymmärtävät pitää turpansa kiinni. Ryhmässä on voimaa, yksilöä ei ole.



Vaalien lähestyessä on ajankohtaista tarkastella demokratiaa Suomessa,

Kansanedustaja Harry Hjallis Harkimo: "on nimittäin niin, että Suomen päätöksentekijät mahtuvat tilataksiin" Uusi Suomi 31.3.2018.



Kun tähän lisätään yhteisöjen ja järjestöjen kouhkaavat omaa agendaansa ajavat besserwisserit, on elämästä tasa-arvo kaukana.

Mutta elämme maailman onnellisimmassa maassa. Halloween toteutuu jokapäiväisessa elämässä ja kauhuhan on hauskaa, eikö?


sunnuntai 16. syyskuuta 2018

Pitääkö olla huolissaan?

Hei me siivotaan!

Eilen oli maailman siivouspäivä, joka kannustaa keräämään roskia ja jätteitä lähiympäristöstä.

Pitääkö olla huolissaan, kun köyhät työttömät ja eläkeläiset luokitellaan roskaksi/jätteeksi. He eivät mahdu roskikseen, joten mitä heille sitten pitäisi tehdä? Heiltä itseltään ei tietysti kysytä mitään.

Ongelmaa pahentaa vielä se, etteivät he ymmärrä edes hävetä. Ja ihminen, joka ei osaa hävetä - no kaikkihan sen tietävät - hän on psykopaatti.

MUTTA!

Mutta roskapa tietää paremmin ja kulkee pää pystyssä.

Hän kysyy poliitikoilta ja virkamiehiltä, että

WHO IS BAD?




sunnuntai 19. elokuuta 2018

Elokuussa 2018

Saako nainen tehdä abortin? Siitä on noussut suuri älämölö, kun ulkoministeri kehtasi puolustaa sen kieltämistä vedoten elämän puolustamiseen. Niin, elämän puolustaminen on ennenkuulumatonta tässä maailmassa, jossa ihmisellä ei ole arvoa - ei sikiönä eikä sodan keskellä. Mutta puolustaako ulkoministeri myös ihmisiä sodan keskellä? Luulenpa, että hän pidättäytyy siinä asiassa valtion yhteiseen mielipiteeseen. Ja hyvä niin.

Sanan- ja ajatuksenvapautta vastaan hyökätään nyt kaikilta rintamilta. Saapa nähdä, kuinka tässä lopulta käy.

Minä puolustan naisen oikeutta omaan kehoonsa ja sikiö nyt sattuu olemaan osa sitä.

Nuorena en olisi voinut edes ajatella tekeväni aborttia, enkä tehnyt.  Olin silloin samaa mieltä ulkoministerin kanssa ja muistaakseni se oli myös rikos silloin.

Elämä on kuitenkin saanut minut toisiin aatoksiin.

Ja kun ajattelen sitä kauhua, jota tunsin, kun alaikäisenä raiskattuna koululaisena kuukautiseni olivat myöhässä ja luulin olevani raskaana, tunnen suurta myötätuntoa tuota tyttörukkaa kohtaan. Jos olisin ollut raskaana, en olisi tehnyt aborttia, mutta olisiko se ollut reilua? Kysyn vaan.

Miljoonat naiset elävät näiden kauhujen keskellä tänäkin päivänä. Miehet eivät kerta kaikkiaan voi ymmärtää niitä. Samalla tavoin kuin naiset eivät voi täysin ymmärtää sotilaan kauhuja, vaikka haluaisivatkin. Me olemme erilaisia emmekä tasa-arvoisia.

Toinen puhuttanut asia on jengien polttamat autot Ruotsissa. Suomessa lisätään poliisivoimia, koska Ruotsissa poltetaan autoja.

Minulla on ehdotus:

Jos ulkomaalaisten sallitaan tulla maahan, joko työhön tai pakolaisena, niin heitä voisi kohdella samalla tavoin kuin omia kansalaisia. Ei paremmin eikä huonommin. Samalla tavalla. Ihmisinä. Jos näin toimitaan, Ruotsin tapahtumat eivät toistu Suomessa. Poliisivaltiossa ongelmat ovat varmoja.

Ugh. Olen jälleen puhunut. Toivon, että saan kertoa mielipiteeni myös tulevaisuudessa. Saa nähdä kuinka käy.





sunnuntai 22. heinäkuuta 2018

SuomiAreena välittää

Koska minulla ei tunnetusti ole elämää enkä kuulu oikein eliittiinkään + oli niin helevetin kuumakin, katselin SuomiAreenaa vähän ristiriitaisin tuntein, kuten aina.

TOISAALTA KAIKKI eliitin edustajat ovat kukin omalla tavallaan mielenkiintoisia ja fiksuja ihmisiä ja koska he oikeasti OVAT eliitin edustajia, heillä on paljon tietoa monista asioista. Tämä koskee myös huipputoimittajia.

Kun katselen heitä, mietin, ymmärtävätköhän he itsekään kuinka vähän he oikeasti tuntevat ja ymmärtävät suomalaisia.

SuomiAreenalla keskusteltiin mm. arvoista. Kuinka Suomi on vapaa ja välittävä yhteiskunta. Ehkä joku on vähän vapaampi kuin toinen ja ehkäpä joistakin välitetään vähän enemmän kuin toisista.  Esim. toimeentulotuki oli ainakin ennen harkinnanvaraista. Ja eikö esim. DDR:ssä välitetty suurella mielenkiinnolla naapureista ja kansalaisista yleensä. Monen mielestä vähempikin olisi riittänyt.
Suomessa Kerrostalokyttääjäsivustot kertovat omaa tarinaansa toisistaan välittävistä kansalaisista.

Me elämme demokratiassa. Halleluja siitä. Keskiluokka/enemmistö keskustelee keskenään, mitä näille lapsille, nuorille, vanhuksille, syrjäytetyille, työttömille, yksinäisille, alkoholisteille, mielenterveys- ym. mielipideongelmaisille (lista on loputon) pitäisi tehdä. Heiltä itseltään ei tietenkään kysytä, heihin kohdistetaan toimenpiteitä. Ylhäältä tuleva sääli ja hyväntekeväisyys on sentään sallittua. Vielä.

Elämä on kilpailua. Päästäkseen keskiluokkaan ja eliittiin on ensin voitettava kilpailijat. Siksi esim. tasa-arvo työpaikoilla on toteutumaton utopia. Sitä ei ole eikä tule.

Nyt eliitti saattaa ajatella, että mitä hittoa: vaaditaan keskustelua ja kun sitten keskustellaan, niin sekään ei kelpaa.

Ihan totta.

Keskusteluja oli mukavaa katsella vähän niin kuin itsenäisyyspäivän juhlallisuuksia - kotona istuen ja paikkansa maailmassa hyväksyen.

Kahdesta poliitikosta pidin erikoisesti: Kai Mykkänen ja Li Andersson.

Kummankaan puoluetta en ole äänestänyt, mutta nämä molemmat henkilöt vaikuttavat niin järkeviltä, asiantuntevilta - jopa luotettavilta - että ihan fantastista. Kaikkea hyvää heille.

Joten:

Jatkakaa vaan meidän idioottien opettamista. Jos me kyllästytään, onhan meillä aina VALEUUTISET.


perjantai 29. kesäkuuta 2018

Valeuutinen - uhka vai mahdollisuus?

Katsoin viikonloppuna aika vanhan elokuvan, joka oli jäänyt minulta näkemättä:
Valehtelemisen sietämätön keveys (The Invention of Lying) USA 2009 Ricky Gervais
 https://en.wikipedia.org/wiki/The_Invention_of_Lying

Se kertoo maailmasta, jossa kukaan ei valehtele. Mark keksii valehtelun ja johan rupee pelittämään.

Perustuukohan elokuva tositapahtumiin? Siltä vaikuttaa, koska mielestäni se on erittäin ajankohtainen.

Jotkut asiantuntijat ovat sitä mieltä, että valehtelu kuuluu älykkyyteen. Vain tyhmät puhuvat aina totta.

Miksi samat asiantuntijat huolestuvat sitten valeuutisista?  Älykkäät ihmiset ovat siis uhka yhteiskunnalle? Niinhän monet historian poliitikot ovat ajatelleet. Lampaita on helpompi hallita kuin susia.

Kaikkien uskontojen oppeihin kuuluu pyrkimys totuuteen ja valehtelu on kiellettyä.

Silti koko yhteiskunta ja erikoisesti diplomatia perustuu valkoisiin valheisiin. Väitetään, että jos näin ei olisi, koko yhteiskunnan valtaisi väkivalta ja anarkia.

Tuo mainitsemani elokuva kertoi juuri maailmasta, jossa jokainen kertoi oikeat rehelliset ajatuksensa. Tosin ihmiset eivät olleet väkivaltaisia, he olivat kai tottuneet kuulemaan totuuden.

AHAA!

Tavallaan some on vienyt meidät lähemmäksi totuuden yhteiskuntaa. Kaikki tiesivät, että ihmiset usein inhoavat toisiaan. Mutta että noin rujoa - siihen ei oltu varauduttu. Nyt muiden epämiellyttävät mielipiteet ilmestyvät ruudulle aina uudestaan ja niihin on vain totuttava.

Valkoisten valheiden maailma on ainakin päättäjien mielestä heille edullisempaa. Siksi sananvapauden rajoittaminen on tullut ajankohtaiseksi.

Jos valheet (jotkut kutsuvat niitä mielikuvitukseksi) kuuluvat älykkääseen yhteiskuntaan, niin tekeekö totuuden vaatimus meistä tyhmiä?

On harkinnan paikka.




maanantai 28. toukokuuta 2018

Parempia ajatuksia, kiitos

Ajattelet, olet siis MAHDOLLISESTI olemassa.

Mutta se ei riitä.

Haluat myös vaikuttaa ympäristöösi.

Koska olet ihminen, sinulla on ainainen tarve asettaa päämääriä, joiden saavuttamiseksi kohtaat esteitä, haasteita ja ongelmia.

Ja ongelmia pitää olla.

Hyvinvointivaltiossa tämän ongelmien tarpeen voi helposti havaita: mitä helpompaa kermaperseiden elämä on, sitä enemmän ongelmia keksimällä keksitään. Voisin lyödä vetoa siitä, että suomalaisilla on tänään enemmän ongelmia kuin suomalaisilla vuonna 1918 ikinä. Mielikuvitus on ihmeellinen asia.

Ikävää tässä ongelmien vatvomisessa on vain se, että ajatukset oikeasti vaikuttavat ympäristöön. Uhkailu ja pelottelu tuo hilloa ja työtä tietyille ammattiryhmille, mutta luovuudelle se on puhdasta myrkkyä.

Mutta hei!

Huolehdinko nyt itse aivan turhasta?!

Viimeisin juttu, jonka opin internetin ihmeellisessä maailmassa on, että tulevaisuuden luojat suunnittelevat kollektiivista ajatuspajaa pilveen.  Sieltä sitten kaikki hakevat automaattisesti ajatuksensa. Omia ajatuksia ei enää tarvita, kun paremmat ovat jo pilvessä.

Tosin, eiköhän tuo ole jo osittain toteutunut.

Täytyy tässä kai hakea se foliohattu naftaliinista. Nyt sille on taas käyttöä. Tai sitten ei.






maanantai 30. huhtikuuta 2018

Hölökynkölökyn!


Vapun aattoa täällä vietellään - yksin, kuten aina ennenkin. Samppanjaa en tietysti uskalla yksinelävänä maistella, sosiaalitädit huolestuvat/suuttuvat. Suomessa on SUURI ongelma, sillä yksinelävät SAATTAVAT tissutella kotonaan alkoholia. Mutta ei huolta, heidät saadaan kyllä maailman parhaassa hyvinvointiyhteiskunnassa kuriin.

Simankin kanssa se on vähän kiikunkaakun. Mutta aion uskaltaa, rohkea kun olen aina ollut. Myös sokerimunkin syön nauttimani siman (jossa rusina) kanssa. Tämä on väärin, koska diabetes. Minulla ei ole tosin todettu tätä sairautta, mutta ASIANTUNTIJAT ovat antaneet lausunnon "Jo puoli miljoona suomalaista sairastaa diabetesta, mutta puolet heistä ei vielä tiedä sairastavansa tautia." Iltalehti 13.11.17.
Siis 250 000 suomalaista ei tiedä sairastavansa diabetesta??!!!! Onko kukaan niin viisas kuin asiantuntija. Nöyräksi vetää.
Mutta se siitä.
Eilen käväisin Barbie näyttelyssä Kansallismuseossa. Halusin nähdä tämän yhteiskuntavaikuttajan. Barbie täyttää ensi vuonna 60-vuotta. Muoti on vaihtunut, mutta Barbie on pysynyt nuorena ja hoikkana kuten jokaisen naisen velvollisuus globaalisti on. Hoikkuuden salaisuus oli hänen ohjeensa: Älä syö.

Muistan kuinka itselleni oli elintärkeää, että vyötäröni ympärysmitta ei koskaan ylittänyt 60 cm. Vuodet tekivät minusta luopion ja jouduinkin kalliisti petturuudestani maksamaan. Rikos, joka ei vanhene omasta vanhenemisestani huolimatta.



https://www.karl.com/experience/en/world-of-karl/barbie-lagerf 


Kansallismuseossa katsastin myös hienon valokuvanäyttelyn vuodesta 1918.
Järkyttäviä kuvia sisällissodasta, mm. kuva luurangoksi laihtuneista miesruumeista Tammisaaren vankileirillä, joukossa varmasti myös ukkini. Olisi voinut olla yhtä hyvin Auschwitzistä. Ihmisoikeudet vähän hakusessa.

Tulevaisuus näyttää, ovatko suomalaiset jotain oppineet. Kehitys on niin kovin hidasta.

perjantai 30. maaliskuuta 2018

Kerro minulle totuus!

Me kaikki haluamme tietää totuuden.

Miten se tiedetään?

Kuuntelemalla luotettavia lähteitä, tietysti.

Kuinka voin tietää, että jokin lähde on luotettava?

Tulee tehdä arviointi sen pohjalta, mitä vanhemmat, opettajat, koulu- ja muut kirjat sekä luotettavat mediatalot ovat meille kertoneet.

Vanhalle ihmiselle nuo "totuudet" ovat vaihtuneet  vaikka kuinka monta kertaa elämän aikana. Sitäpaitsi ihmisten "totuus" liittyy heidän kulttuuriinsa ja jokaisella maalla on oma totuutensa.

Tiedemiehet väittelevät siitä, mikä on totuus. Jotkut menettävät jopa henkensä muiden mielestä väärien löytöjen ja totuuksien vuoksi.

Rehellisyyden nimissä tavallisen ihmisen on mahdotonta tietää, kuka heistä on oikeassa. Kuinka minä voin tietää onko esim. kuussa käyty vai ei? Tai onko maaplaneetta pyöreä vai litteä? Minun on vain valittava omasta mielestäni luotettava taho, johon uskoa. Voin ihan hyvin olla väärässä. Tai mistä tiedän, ovatko Ylen, MTVn, Hesarin tai Seiskan uutiset totta? He kyllä itse kertovat taistelevansa valeuutisia vastaan ja olevansa ehdottoman totuuden puolella. Mutta heidän lähteensä ovat enimmäkseen salattuja eikä niitä saa tutkia. He saattavat joskus LUULLA kertovansa totuuden, vaikka todellisuudessa juuri heidän uutisensa saattavat olla valeuutisia pahimmasta päästä.

Aika toivotonta touhua tämä ihmisparkojen tarpominen eteenpäin elämän puun varjossa.

Kun luen tulevaisuuden roboteista, jotka oppivat koko ajan uutta ja kehittyvät, niin minua alkaa väistämättä hymyilyttää.

Mitä muuta me ihmiset olemme kuin hybridi robotteja? Jotkut ovat oppineet enemmän kuin toiset. Totuudesta ei kellään ole hajuakaan.

Ps. En jaksa enää kommentoida Me Too -kampanjaa. Olen tässä blogissani kertonut useasti olevani feministi ja kuinka minut on nuorena raiskattu kerran koulutiellä ja toisen kerran työpaikkahaastattelussa. En kuitenkaan voi tukea kaikenlaisia noitavainoja, kun pelkkien huhujen perusteella ihmisten elämän ja uran saa tuhota. Todisteita ei kukaan kaipaa, viha on niin ihanaa.

Sad. Very sad.



maanantai 26. helmikuuta 2018

Iivo ja muuta ihanaa

Tässä kuussa iloitsin ja jännitin urheilijoiden kanssa, koska OLYMPIALAISET.

Urheilijat ja taiteilijat ovat samaa ihmislajia, minulle myös urheilija on taiteilija.

Voisitko kuvitella elämää ilman taidetta? Minä en. Näitä ihmisiä saan kiittää siitä, että olen yleensä vielä elossa. Maailmassa ilman taidetta en todellakaan haluaisi elää.

Tuolla ammatinvalinnalla on tosin hintansa. Siitä kertoo monien jumalaisten muusikoiden ja joidenkin urheilijoiden itsemurhat.

Haluaisin kysyä Iivo Niskaselta, mitä hän pitää Antti Tuiskun hitistä "Mä hiihdän". Se kertoo varmaan osittain myös Antin omasta elämästä, mutta ennen kaikkea huippurheilijan tunnemaailmasta - ainakin joskus. Ja mikä ettei, itse olen aikanaan ajatellut omasta elämästänikin samalla tavalla. Aikoina, jolloin vaativa työ ja opiskelu vei kaikki mehut eikä taiteelle todellakaan jäänyt aikaa.

https://www.youtube.com/watch?v=90kifV4_Fyc

Näin (muiden mielestä) vanhana ihmisenä katselen ihaillen nuoria kauniita ihmisiä.

Olympialaisten taitoluisteluosuus tarjoaa sitä nautintoa, suorastaan jumaloin näitä ihmisiä. Ovatko he ihmisiä ollenkaan? Ja entä lumilautailijat sitten? Minä rakastan heitä niin. Kukaan heistä ei todennäköisesti lue blogiani, mutta koska me kaikki (myös ateistit) olemme henkisiä olentoja, jollain tasolla he varmasti saavat rakkauteni.

Kiitos puolijumalat! Ja lopulta: Kaikkihan me olemme taiteilijoita, kun silmiin katsotaan.


lauantai 27. tammikuuta 2018

Suomi 100 1918-2018

Tänään on jälleen Suomen satavuotispäivä. Tänään 100 vuotta sitten vuonna 1918 Suomen sisällissota alkoi. Sillä oli kohtalokkaat seuraukset  myös meidän suvuillemme.

Äitini keskellä äitinsä edessä
Äitini perhe asui Karjalassa. Minulle on kerrottu, että ukkini oli juuri saanut rakennettua uuden talon perheelleen ja oli kieltäytynyt lähtemästä "sotaan" kummallekaan puolelle.  Hänet ja hänen veljensä vietiin Tammisaaren vankileirille (joka oli puhdas keskitysleiri), missä he molemmat kuolivat kesäkuussa 1918. Ilman oikeudenkäyntiä ja syyttöminä. Isoäitini jäi yksin lapsikatraansa kanssa, eikä pystynyt enää elättämään heitä.  Lapset vietiin lastenkotiin, joukossa oli myös äitini.


Ukin veli Karjalassa
Toisaalla isäni Kajaanissa oli menettänyt äitinsä tuberkuloosiin. Hänet oli annettu kasvatettavaksi asianajajaperheeseen Turkuun (tai Naant aliin). Sisällissodan puhjettua isän veli oli myös viety vankileirille Tammisaareen, jossa hän kuoli 21-vuotiaana. Äitini muistelmien mukaan hän oli joutunut sinne väärän ilmiannon perusteella ja täysin syyttömänä.

Isän kasvattivanhemmat olivat erittäin oikeistolaisia mielipiteiltään, heitä kutsuttiin sodassa "valkoisiksi". He olivat tietysti arvostelleet "punaisia" ja isäni veljiä. Isäni, joka oli toisaalta kasvattivanhemmilleen kiitollinen hyvästä kohtelustaan ja elämänsä edistämisestä joutui toisaalta lapselle ylivoimaiseen tehtävään ja hylkäämään perheensä. Isäni ratkaisi ongelman lähtemällä pois kasvattiperheestään. Ne olivat julmia aikoja ne.

Luulen, että juuri nuo traagiset tapahtumat liittivät vanhempani niin tiiviisti yhteen. Heidän rakkautensa ja kunnioituksensa toisiaan kohtaan kesti kuolemaan saakka. He halusivat antaa lapsilleen kaiken sen, mitä eivät itse saaneet. Näinhän ihmiset usein toimivat. Ja lapset eivät osaa arvostaa vanhempiensa uhrauksia. Ikuinen kierre.

Suomi ei valitettavasti ole kyennyt käsittelemään julmaa menneisyyttään kuten esim. Saksa.

Tämä tulee hyvin esille juuri näinä päivinä, kun presidenttiehdokkaat kisailevat maan herruudesta. Huomenna 28.1.2018 valitaan uusi Suomen presidentti.

Ehdokas Tuula Haataisen motto on "Jokainen on arvokas ja tarpeellinen". Se on kaunis ajatus, johon itsekin aiemmin halusin uskoa. Ennen kaikkea uskoin itse olevani arvokas ja tarpeellinen. Hämmästykseni oli suuri, kun ymmärsin, etteivät kaikki muut olleetkaan samaa mieltä kanssani. Erikoisesti tappouhkaukset koin aika loukkaavina.
Nyt jonkun verran viisaampana ja historiaa tuntevana voin vain todeta, ettei sellaista aikaa ole koskaan ollutkaan, jossa jokainen ihminen olisi ollut arvokas ja tarpeellinen.

Aktiivimalli ja ruokajonot ovat erinomainen esimerkki nykyihmisen arvottomuudesta. Työtöntä rankaistaan siitä, ettei kukaan huoli häntä työhön. Erikoisesti nuori ja yli 50-vuotias syyllistetään siitä, että maassa vallitsee ikärasismi.

Ministerit ja jopa jotkut presidenttiehdokkaat puolustavat mallia sanomalla, että katsotaan mitä tapahtuu ja korjataan laki myöhemmin. Lue: Yksittäinen ihminen ei todellakaan ole arvokas ja tarpeellinen. Se, että malli kirjaimellisesti tuhoaa monen yksittäisen ihmisen elämän siten, ettei elämä heidän osaltaan ole enää korjattavissa, ei kiinnosta päättäjiä.

Näin on aina ollut.