lauantai 30. joulukuuta 2017

Onneksi olkoon!

Ihanaa! Taas on edessä uusi mahtava vuosi tässä maailman parhaimmassa maassa! Ei ihme, jos moni sekoaa tästä onnesta, eihän moni lottovoittajakaan kestä tuuriaan.

Meillä on puut, järvet, saaret, joulupukki, Helsinki ja paljon muuta jännää.

Ei korruptiota, mitä nyt muutama Hyvä veli -verkosto.

Riippumaton oikeuslaitos, jonka oikeudenmukaisista palveluista tavallinen kansalainen ei tosin pääse nauttimaan, koska seksikkään ja teeveestä tutun  poliisin aika  ja raha. Mutta ei huolta. Oikeuslaitoksen korvaa ilomielin Some ja sen sakinhivutus. Jos tuomio osuu vahingossa väärään henkilöön, niin ei se haittaa. Kyllä se varmasti oli JOTAIN tehnyt ja ansainnut tuomionsa. Oikeus voittaa aina.

Näin ja tätä rataa saamme elää maailman turvallisimmassa maassa, jossa vartijoiden ja järjestyksenvalvojien armeijat sekä naapurit pitävät sinusta hyvää huolta. Siinä varjelussa ei päähäsi pääse vääriä ajatuksia tässä sananvapauden kärkimaassa. Sana on vapaa niin kauan kuin et sano mitään sopimatonta. Jos erehdyt, some ja sakinhivutus iskee taas. Tiedätpähän seuraavan kerran valita sanasi ja ennen kaikkea AJATUKSESI paremmin.

Suomalaiset kuuluvat myös maailman suvaitsevimpiin ihmisiin. Kaikenlaisia ihmisiä suvaitaan ihan virallisesti.

Empatiassa tosin vähän tökkii.

Tutkittiin 63 maata ja Suomi sijoittui sijalle 58 (Ruotsi 49). Taakse jäivät vain Bulgaria, Puola, Viro, Venezuela Ja Liettua.

Samoja sijoituksia tuli myös ystävien saamisen helppoudesta ja yleisestä ystävällisyydestä.

Suomalainen professori kritisoi ja väitti suomalaisten olevan  empaattisia KUNNON IHMISILLE. Niinpä. Muista nyt olla kunnon ihminen suomalaisen mielestä, muuten hän on erittäin vihainen.

Mitä tästä kaikesta opimme?

Onnea vaan vuonna 2018 kaikille tässä upeassa maassa, sitä kyllä tarvitaan.

Erityisesti Aktiivimallin kohderyhmälle toivon voimia maassa, jossa on myös maailman parhaat virkamiehet.

Jos ei leipä riitä, syökää kakkua! Ja jos rahat ei riitä maitoon, niin juokaa kuohuviiniä! Kyllä se siitä.







lauantai 25. marraskuuta 2017

Voi taivahan talikynttilät!

Tänään on isäni Einon syntymäpäivä ja tuo oli yksi hänen käyttämistään kirosanoista. Kiroilun aiheita oli hänen elämässään monta. Eino olisi täyttänyt tänään 113 vuotta.

Eino syntyi 25.11.1904 Iisalmessa. 1911 perhe muutti Kajaaniin, hän oli silloin 7-vuotias. Isä rakensi tuulimyllyjä ja oli presidentti Urho Kekkosen isän kaveri. Äiti Sofia kuoli keuhkotautiin ja 1913 poika sai uuden kodin asianajaja Keravuoren perheessä Turussa, Naantalissa ja Loimaalla. Myöhemmin hän asui Kuopiossa ja vuodesta 1927 Äyräpäässä Karjalassa.








Eino meni naimisiin Amandan kanssa 1931. Yhdessä he hoitivat Mannersaaren kartanoa (tai mallitilaa) Äyräpäässä. Eino oli siis tilanhoitaja. Lapsia syntyi neljä ja sota syttyi 1939.

Perhe sai siirron Ingemarin kartanoon Poriin.

Eino haavoittui 1941 Laatokan pohjoispuolella Jaakkiman pitäjässä, oikea käsi sohjona.

Sitten perhe palasi Äyräpäähän. Siellä syntyi vielä yksi pieni tyttö, sotilaslentokoneiden kaarrellessa ilmassa. Tässä ote äitini muistelmista, sanaakaan en ole muuttanut:

"Meidän lähin naapurimme oli venäläisten sotavankien leiri. Väliä rakennuksilla oli n. 50 m. Olimme kuin samaa pihaa, mutta korkea piikkilanka-aita välissä. Pölläkkälän rautatieasema oli myös säilynyt, sinne oli 200 m. Oli siinä ehkä 10 vanhaa taloa lähistöllä, joita kukaan ei ollut viitsinyt polttaa. Ilmasuojelun miehet asuivat niissä. Yhtiön (Ahlström Oy) omistamia taloja oli muutama jäänyt torin varrelle, ne oli kunnostettu konttoriväelle.
Ne monet talolliset, jotka tulivat takaisin, saivat käyttää vankityövoimaa. Aina oli oltava mies vahtimassa, kun vangit olivat työssä. 20 oli erilaisissa töissä. Tervon mummo laittoi ruokaa vangeille. Alussa he söivät meidän eteisessä ja minä laitoin ruuan. He olivat tavallisia, kärsiviä, kotia ikävöiviä ihmisiä, joita kävi sääli. Annoin monta kertaa jotain ylimääräistä, heillä oli aina kova nälkä."

Lopullinen lähtö tuli 17.6.1944. Pitkä kävelymatka lehmineen Varkauteen alkoi.

1945 perhe muutti Joroisiin, missä Eino johti Ahlströmin turvetyömaata. Sinne suon laitaan Eino ja Amanda Esteri raivasivat pienen paratiisin. Sinne paratiisiin synnyin minä.

Sarjassamme Suomen sankareita. Jumala heitä siunatkoon. Suomi 100.

Suomen itsenäisyyspäivä on 6.12.2017. Suomi sata vuotta.






tiistai 31. lokakuuta 2017

Todella upeeta

Lokakuu on messujen kuukausi, joka tuo iloa ja piristystä syksyn pimeyteen. Siellä voi ihminen toteuttaa laumaviettiään.

14.10.2017 kävin Hengen ja Tiedon messuilla kuuntelemassa Dr. Sam Osmanagich'in luentoa -Pyramids around the World & Bosnian Pyramid Healing Energy/Maailman Pyramidiverkko ja Bosnian Pyramidien Parantava Energia

https://www.youtube.com/watch?v=1wY80eUEp4U

Tykkäsin.

Kirjamessuilla 26.-29.10.2017 Helsingissä

oli todella valtavasti väkeä.





 Kirja ei ole todellakaan kuollut, se kyllä tuli selväksi. Tarjontaa on vain niin valtavasti, ettei kaikille kirjoille vaan riitä lukijoita. Kirjafriikilläkin on rajansa.


 Maailmanlaajuinen Me too -kampanja oli myös yksi lokakuun puheenaiheista.
Lopulta naiset alkavat ymmärtää, ettei mitä tahansa tarvitse sietää. Joukkovoima saattaa auttaa tässä vaikeassa asiassa. Toivon vain, ettei lyötäisi taas yli.
Feministinä olen halunnut ihmisten kiinnittävän huomiota miesten naisia kohtaan harjoittamaan vallankäyttöön ja väkivaltaan. Mutta pieni flirtti piristää miesten ja naisten yhteiselämää, sitä en todellakaan haluaisi poistaa elämästä. Eläköön hormonit!

Sitten oli vielä tapaus Ideologinen Työtön Ossi Nyman.

Ossi Nyman provosoi yhteiskuntaa kertomalla, ettei edes halua töihin. Noh, häneltä uhattiin viedä tuet. Ylilyönti, taas.

Mitä väliä, kun töitä ei vaan riitä kaikille. Työttömien syyllistäminen on ihmisoikeusrikos, siitä olen samaa mieltä.  Ongelman ydin ei ole työttömässä, sen tietää jokainen täysjärkinen kansalainen.

Televisiosta tulee aika paljon skeidaa, koska julkisuuden henkilöillä tulee olla töitä. En aio kritisoida näitä ohjelmia, koska voinhan valita mitä katson.
Sitäpaitsi, joskus on terveellistä katsoa myös sitä, mistä ei pidä. Minulla oli vuosia maksullisia elokuvakanavia ja usein tuntui, ettei löydy mitään kiinnostavaa. Sitten aloin vain katsella B-luokan elokuviksi luokiteltuja taideteoksia ja sain monia hauskoja Ahaa-elämyksiä ja uusia fanituksen kohteita. Suosittelen. Voi avartaa maailmankuvaa kummasti.

Tässä kuussa oli kuitenkin kaksi ohjelmaa, joita todella rakastan ja joiden tekijöitä (koko tuotantoa) vilpittömästi ihailen. Nimittäin Vain Elämää ja Tähdet Tähdet. Suuri kiitos noille kivoille ja taitaville ihmisille. Arvostan.

Hauska tv-kokemus oli myös, kun aloitin vahingossa katsomaan Onnenarpa ja Tiedä ja Voita -ohjelmia. Jäin katsomaan ja kyllä nauratti Jannen ja Idan puheet. Erikoisesti Idan blondijutut naurattivat ja tarinoita riitti. Silikonirinnat olivat kauniit  (kyllä, olen feministi) ja miehet katselivat ja soittelivat.  So what? Ja kyllä mummotkin pelasivat. Mitäs pahaa siinä taas on? Googletin ja löysin kaikenlaista kritiikkiä ja paheksuntaa. Minusta Janne ja Ida suorittavat sosiaalista työtä ja tekevät sen hyvin. Terkkuja heille.

Ja nyt vaan odotellaan, kun presidenttishow on jo alkanut.

Enemmän kuin presidenttiehdokkaita seuraan median puolueellisuutta ja kansan manipulointia. Kyllä suomalaisetkin toimittajat osaavat.

Viel Spass!


lauantai 30. syyskuuta 2017

Avoin kirje jumalasta seuraavalle

Sori, en aio kumartaa sinua, olethan VAIN jumalasta SEURAAVA.

Sitäpaitsi, sinulla on liiaksi kilpailijoita. Näinä päivinä ei tahdo muihin törmätäkään kuin jumalasta seuraaviin.

Jumalasta seuraavalle on tyypillistä, että hän haluaisi rajoittaa muiden sanan- ym. vapauksia samalla kun itsellä on rajaton vapaus ihan mihin tahansa.

Vaikka teillä on kosolti kilpailijoita kaikkialla, ihmeen hyvin te kuitenkin onnistutte keräämään lahkonne kokoon ja johan opetatte lapsennekin vihaamaan muita lahkoja. Sillä kasvatusta pitää olla. Ja kun viha vallitsee, KAIKKI keinot ovat sallittuja.

Ei kiitos, en halua olla lahkonne kanssa missään tekemisissä. Sitten kun opettelette keskustelemaan, saatan HARKITA asiaa.




torstai 31. elokuuta 2017

Kaikki maailman kusitolpat ...

Kaikki maailman kusitolpat liittykää yhteen!

Nuorena en tiennyt mitä rasismi on. Olin kuullut paljon tarinoita ihmisten julmuudesta, mutta henkilökohtaisia kokemuksia ei ollut. Olin ulospäin suuntautunut elämästä kiinnostunut nuori ihminen. Luulen, että suurin osa ihmisistä alussa on.

Vähitellen työelämässä ilmeni, että erikoisesti vakituisessa työsuhteessa vakavaraisessa yrityksessä työskentelevät elämäänsä pitkästyneet ihmiset kohdistivat turhaantumisen tunteensa kaikenlaisiin valtataisteluihin. Aina oli meneillään vähintään yhden työtoverin (tai johtajan) ulossavustaminen. Se kuului kulttuuriin, se oli sitä kuuluisaa yhteisöllisyyttä ja sitä oli aika vastenmielistä katsella sivusta.

Minä en ollut koskaan koulu- tai työpaikkakiusattu, enkä itse kiusannut ketään. Silti näin jälkikäteen kummastuttaa alhainen tietoisuustasoni, sillä minulle ei tullut mieleenkään lähteä puolustamaan kiusattua. Miksi ei? Todella alhaista. Olin oikeasti tyhmä, vaikka älykkyystesteistä sainkin hyviä tuloksia. Mielessäni kyllä ihmettelin, että mikä helvetti näitä ihmisiä vaivaa.

Sitten näin dokumentin Alaskan susista. Olen aina rakastanut susia, en tiedä miksi. Sudet olivat valkoisia ja yksi musta susi oli syntynyt laumaan. Juttu eteni tyypillisenä musta lammas -tarinana. Mustan suden syrjintä ja vaino oli kamalaa katsottavaa. Lopulta se lähti laumasta ja siitä tuli ns. yksinäinen susi. Sen liikkeitä seurattiin ja jonkun ajan kuluttua se löysi kumppanin. Sitten se perusti oman lauman ja sen pituinen se. Onnellinen loppu.

Jotenkin tuo dokumentti teki minuun syvän vaikutuksen, enkä ole koskaan unohtanut sitä. Koska minulle se oli tarina ihmisistä.

Elämä on tuonut eteeni satoja tuollaisia tarinoita ja jotenkin näyttää siltä, että tuo erilaisuuden syrjintä on koodattu niin eläimiin kuin ihmisiinkin.

Surullista, että moderni ihminen ei pysty parempaan.

Aina on jonkun ihmisen uhrauduttava kusitolpaksi, jolta kaikki ihmisoikeudet evätään. Yhteinen inho ja viha yhdistää ja näin tehdään ihmiset onnellisiksi ja puhaltamaan yhteen hiileen.

Kuinka äärettömän alkukantaista Luomakunnan Kruunulta. Etkö jumankauta pysty parempaan??!!!

On kaksi tilannetta, joissa ihmiset kuitenkin pystyvät parempaan: suuressa hädässä ja silloin kun he ovat löytäneet jotain oikeasti kiinnostavaa.

Ratkaisu on siis tehdä sitä, mikä oikeasti kiinnostaa.

We are ready for any unforeseen event that may or may not occur.




lauantai 15. heinäkuuta 2017

Suomi 100


Sata vuotta on aika, jonka yksittäinen ihminen kykenee hahmottamaan, koska perhe.

Perheeni historiaan liittyy koko itsenäisen Suomen historia.
http://www.simplesite.com/sirkkahalmetoja

 Ja itsenäisen Suomen historia kertoo taasen ihmisyydestä sen kaikkine sävyineen: ihmisen luovuus, äly, rakkaus, kestävyys, sisu ja sitkeys ja toisaalla käsittämätön julmuus ja suorastaan sadismia muistuttava epäoikeudenmukaisuus.

Tätä kaikkea Suomi on.

Joillakin on juhlaan aihetta. Toisilla taas ei.

SuomiAreenalla Porissa 10.-14.7.2017 tapasivat ihmiset, joilla on aihetta juhlaan omissa kuplissaan. Heillähän oli oikein hauskaa yhdessä ja suon heille sen.

Luuserit ja ex-onnelliset kansalaiset seisoskelevat leipäjonoissa tai makaavat sairaalassa/haudassa.

Valitettavasti tämäkin kuvastaa vain ihmisyyttä yleisesti.

Näin on aina ollut ihmiskunnan historiassa eikä mikään näytä muuttuvan.

Koko planeetan stoori on kuin kohtaus Päiväni murmelina -elokuvasta.

https://en.wikipedia.org/wiki/Groundhog_Day_(film)

If we don´t change direction soon, we'll end up where we're going.






keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Missä leijona?

Jälleen kesä. Eikä mitään tapahdu. Edes Ruokolahden leijonaa ei ole näkynyt.

Mutta aina on olemassa sote, alkoholi, perussuomalaiset, kakka, pissa ja pieru. Sellaista päivää ei olekaan, etteikö näistä voisi keskustella Suomessa. Ainakin, jos uskoo mediaa.

Katselin Yleltä dokumenttia Minun Ruotsini. Siinä haastateltiin maahanmuuttajanuoria, jotka eivät näe mitään toivoa elämässään.

Siinä yritettiin selvittää, mistä kumpuaa nuorten miesten viha ja voiko siitä päästä yli. Selväksi tuli, että jollei ihmisiä hyväksytä osaksi yhteiskuntaa eikä heille anneta edes toivoa paremmasta, niin mitä menetettävää heillä enää on.

Siinä on päättäjille pohdittavaa. Pelottelu ei johda mihinkään. Tarvitaan EDES toivoa.



sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Aikamiljonäärit hologrammissa?

Mitä enemmän informoin itseäni internetissä, sitä vähemmän sanomista minulla enää on.

Ollessani vielä aikamiljonääri uskoin niin monen muunkin tavoin voivani parantaa maailmaa.

Maailma kylässä -festivaaleilla 27.5.-28.5. kävi todennäköisesti lukuisia ihmisiä, jotka edelleen uskovat voivansa tehdä niin. Ja se on hyvä asia. Tietysti.


Presidentti Mauno Koiviston, 93-v., hautajaiset helatorstaina olivat ansaitusti juhlavat ja liikuttavat.

Minun elämääni hän vaikutti paljon. Omistan asiakirjan, jonka Mauno Koivisto on omakätisesti allekirjoittanut ja antanut näin minulle ja tyttärelleni Suomen kansalaisuuden 1983. Se helpotti elämäämme kovasti. Siitä kiitän vielä kerran sinne pilven reunalle. Kaikkea hyvää toivon sinne.

Hanami-juhla kirsikkapuistossa Helsingissä.
Paljon japanilaisia ja heidän ystäviään. Tai muuten vain piknikväkeä.

Kirsikkapuisto on jumalaisen kaunis vain lyhyen ajan. Joka vuosi puut muistavat kukkia samaan aikaan. Hyvin ohjelmoituja ovat.





Jos kirsikkapuut ovat hyvin ohjelmoituja, monet uskovat myös koko elämämme olevan vain hologrammi ja tietokonesimulaatio. Jos näin on eikä elämäntarkoitus olekaan 42 kuten minulle on opetettu, saattaa asioiden tärkeysjärjestys muuttua huomattavasti.


keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Bachelor Suomi - APUVA!

Minä olen feministi. En kuitenkaan äänestä Feministinen puolue:tta, koska inhoan naisia. Muistin sen juuri, kun katsoin Neloselta Bachelor Suomi -ohjelmaa.

Kyllä käy sääliksi Tuomasta, mutta mitäs meni tyhmyyttään mukaan ohjelmaan. Ei taida Tuomas olla penalin terävin kynä, vaikka lentokapteeni onkin.

Lentokapteeneillakin on heikkoutensa, sen olen tiennyt jo pidemmän aikaa. Muistan, kuinka perheemme asui Ranskassa aluksi lentokentän lähistöllä olevassa hotellissa. Pilotit ja lentoemännät juhlivat yhdessä myöhään yöhön. Aamuisin näin monta kertaa kuinka lentokapteeni oli lähdössä töihin. Hän joi vahvaa kahvia ja puisteli välillä päätään. Montakohan promillea mahtoi olla pilotilla veressään. Ei, todisteita minulla ei ole, tämä on vain tällaista puskasta huutelua. Ikiomaa analyysiani maailmasta.

Mutta takaisiin naisiin. Rähjääviin, yhteistyökyvyttömiin, kyräileviin, selkään puukottaviin naisiin. Kamalia otuksia.

Feministinä syytän tästä miehiä. Vuosituhansia me naisraukat olemme joutuneet taistelemaan miesten suosiosta muita narttuja vastaan. Oma ja lastemme elämä oli riippuvainen siitä. Miesten luoma yhteiskunta toimi siten.

Sotaisat miehet ja narttuilevat naiset.

Ei ihme, jos alienit ei tykkää meistä.




tiistai 21. maaliskuuta 2017

Täältä puskasta huutelen, päivää

Aalto-yliopiston eräs viisas ihminen sanoi televisiossa, että jos ihminen ei ole koskaan ollut pidetty tai suosittu, hänen on aivan turhaa kertoa mielipiteitään. Se on vain puskasta huutelua. Näinhän se on. Ja tästä pääsemmekin jouhevasti rasismiin ja syrjintään. Kaikki ihmiset eivät todellakaan ole pidettyjä ja siihen on muiden mielestä hyvä syy.

Tänään on kansainvälinen rasismin vastainen päivä ja koko viikko 12 on pyhitetty rasismin vastaisuudelle.

Rasismiin liitetään luonnollisesti väkivalta. Väkivalta ei ole vain kehon vahingoittamista. Se on myös julmaa pilaa, jonka tarkoituksena on alentaa toisen ihmisarvo.

Länsimaat ovat sorvanneet lakinsa hyvään kuntoon. Oikeusvaltioita kun ovat, luulisi, että rasismia ei esiintyisi lainkaan tai vain vähän.  Näin ei kuiteenkaan ole. Miksi? Syy on ihmiset.

Sananvapauden rintamalla vapaimmaksi maaksi luokitellaan se, jossa voi rankaisematta pilkata, solvata ja sanallisesti alentaa toisen ihmisarvoa. Kiusaajia tulee ymmärtää ja uhrit ovat vain heikolla itsetunnolla varustettuja yksilöitä, joiden vajavuuteen tulee puuttua.

Jokainen uskonto, järjestö tai poliittinen puolue syrjii toisinajattelijoita.

Itse luokittelen itseni kansainväliseksi
 ihmiseksi, joka osaa arvostaa monipuolista yhteiskuntaa.

Sisääni on kuitenkin kasaantunut niin paljon kuonaa, että nautin suuresti ilkeiden koomikoiden jutuista ja jostain Noin viikon uutiset -ohjelman sketseistä. Hävettää vähän, mutta silti nauran joskus ihan vedet silmissä

Tästä tiedän, että olen tekopyhä paskiainen.

Entä sinä?

sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Tapaus Aina Inkeri Ankeinen

Virkistävästi uusiutunut Putous palasi ruutuun.

Jokaisella kaudella on vähintään yksi sketsihahmo, joka on ylitse muiden. Tällä kaudella se on Aina Inkeri Ankeinen.

Onnittelut sen kehittäjälle Päivi Hämäläiselle ja toivottavasti ura urkenee hänelle tämän suosion jälkeen. Terävä tyttö.

MUTTA.

Tämä ei ole Päivi Hämäläisen syytä, mutta sketsihahmon suosiossa kiteytyy valitettavasti Suomen hyvinvointivaltion kasvattamien kermaperseiden julmuus ja vanhuksia kohtaan tuntema vastenmielisyys ja suoranainen vihamielisyys. Juhlapuheet eivät sitä muuksi muuta.

Toimittajat kertovat kilvan, kuinka jokainen tuntee ainakin yhden ainainkeriankeisen.

Kun Aina Inkeri huutaa "Oi luoja, ota minut jo pois täältä", niin tuleeko kukaan miettineeksi MIKSI hän tekee niin? Ehkä hänen elämänsä on tekemällä tehty niin sietämättömäksi, ettei muuta keinoa enää ole kuin toivoa eutanasiaa. Ja tässähän poliitikot tulevat ilomielin vastaan. Huraa, tappavat itse itsensä ja talous sekä Kela pelastuu.

Kun Ainan suuhun pannaan sanat, kuinka hän haluaa syyttää vääristä valinnoistaan esim. pakolaisia, niin kermaperseet eivät muista/tiedä sitä, että tämän ikäluokan naisilla ei ollut varaa vääriin valintoihin. Jos joku valinta oli, se oli huonoista vaihtoehdoista se vähiten huonoin. Oli vain pysyttävä itse hengissä ja samalla pidettävä myös perhe ja joskus myös sukulaisetkin hengissä.

Yksilön syyksi ei kuitenkaan kannata edes koulutuksellaan ylpeilevien kermaperseiden maailmansotia laittaa. Nämä ainainkeriankeiset rakensivat hyvinvointivaltion elämällään. Valitettavasti. Ankeita ovat.

Tuliko kermaperse vähän liian monta kertaa mainittua. Ehkä tuli, mutta en kadu mitään.




tiistai 17. tammikuuta 2017

Uusi vuosi ja uudet kujeet?

Tämä vuosi alkoi Dublinista:



Rakastan Dublinin jouluvaloja  ja näyttää toimivan. Ihmismassat kaduilla tekevät varmasti myös ostoksia.

Vietin jälleen kerran jumalaisen kauniin päivän Howth'ssa. Olen käynyt siellä myös kesällä, mutta nyt satama oli täynnä kalastajien aluksia. Kalastajat olivat nähtävästi viettämässä joulua kotonaan. Hauska näky.

http://aqua.ie/

Vuosi sitten kävin katsomassa Star Wars'in ja tykkäsin kovasti. Stoori oli hyvä ja näyttelijät loistavia.
Odottavin mielin kävin nyt katsomassa uuden version. Tuli mieleen, että edellisen elokuvan jämät oli koottu yhteen rahastustarkoituksessa. Mutta kaikki eivät ole kanssani samaa mieltä ja hyvä niin. Nuori mies oikealla puolellani oli aivan innoisssaan ja hörähteli nauruun tämän tästä. Ja pojat vasemmalla puolellani olivat jo kolmatta kertaa katsomassa elokuvaa. Ja heillehän se oli varmasti tehtykin. Mutta minulle riitti.

Vuoden alun tärkein kysymys on ehdottomasti: Mitä ovat fake news ja kuka määrittelee sen, mikä on totuus?

Historia on opettanut meille, että voittaja määrittelee totuuden. Näin on aina ollut ja näin on varmasti edelleen. Maailma on vain muuttunut niin sekavaksi, että selkeää voittajaa on vaikeaa tunnistaa. Niinpä sananvapaustaistelut jatkuvat ja ajatuspoliisit mellastavat myös muka vapaassa lännessä.

On totta, että toiminta saa alkunsa ajatuksesta. Mutta jokainen ajatus ei johda toimintaan. Siksi kannatan enemmän meditaatiota kuin ajatuspoliisitoimintaa. Ja puhuakin (ja kirjoittaa) saa. Ainakin joskus.