Haastattelussa

1. Mitä kauneus mielestäsi on?
Kauneus on kaikkea sitä, mikä nostaa mielialaani: värit, äänet, muodot, sopivalla taajuudella tapahtuva värähtely, joka saa aikaan hyvän olon tunteen.

2. Mitä teet, kun olet yksin kotona?
Meditoin, kuntopyöräilen, kokkaan, syön, nukun päiväunet, luen, kirjoitan, maalaan, teen käsitöitä, katselen elokuvia ja sarjoja, pelaan pelejä läppärillä, hoidan kasvejani, siivoan, opiskelen jotain kieltä, kuuntelen radiota ja salaliittoteorioista YT:sta, ajattelen - joskus.





3. Milloin tunnet epävarmuutta?
Näin korona-aikoina vähän kaikkialla ihmisten lähellä. Koska minulla ei ole turvaverkkoja eikä rahaa kalliisiin hoitoihin, on parasta olla hyvässä kunnossa ja terveenä jotta pysyy elossa. Yksin viidakossa on vähän epävarma olo. Varsinkin, kun on oppinut pitkän elämän aikana, että ihmiset ovat erittäin rajallisia ja epäluotettavia otuksia.

4. Mitä sinussa on sellaista, mitä ei päältäpäin voisi päätellä?
Paljonkin. Olen syntynyt sodan jälkeen maailmaan, jota ei enää ole olemassa. Se maailma tuntuu hieman epätodelliselta tämän päivän maailmassa. Meillä nuorilla oli mahdollisuudet 0, mutta usko tulevaisuuteen ja omaan itseen 100+. Aika paljon vastakkainen maailma kuin tämän päivän nuorilla.

Tämä oli meidän leikkimökki. Itse tehty.

5. Olet tunnettu räikeistä kommenteistasi. Kaduttaako?
En todellakaan kadu mitään. Uskon sananvapauteen ja minulle sanat eivät ole vielä tekoja. Huonot päätökset olen tehnyt sen aikaisen tiedon ja ymmärryksen valossa, joten parempaan en pystynyt. Sitäpaitsi, mistä tietää, että päätökset olivat loppupeleissä huonoja?

6. Mikä sinua koskettaa?
Luonto. Luulen, että se on peräisin lapsuudestani luonnon keskellä.
Minua koskettavat ihmiset, jotka uskovat asiaansa ja seisovat rohkeasti omana itsenään asiansa puolesta. Ihailen heitä silloinkin, kun olen eri mieltä heidän kanssaan. Myös ihmiset, jotka haluavat tietää enemmän kuin meille on koulukirjoissa kerrottu.

7. Mitä toivoisit saavuttavasi elämässä?
En enää paljon mitään. Tosin, en halunnut nuorenakaan. Olen enemmän sellainen lastu-lainehilla-tyyppi. Elämä on ollut yllättävä ja mielenkiintoinen. Uusia ajatuksia herättävä.

8. Mistä et pidä?
Inhoan koulu-, työpaikka- ja naapurikiusaajia. Poliittisin perustein lasten kasvatusta ja vainoa. Kaikki tämä on erikoisen voimissaan juuri Suomessa. Maailman onnellisimmassa maassa.

9. Mikä on suurin oivallus, jonka olet tehnyt?
Se, että viisaimmankaan ihmisen kapasiteetti ei riitä kertomaan minulle, miksi olemme täällä ja mikä on elämän tarkoitus.

10. Oscar Wilde:
Morality is simply the attitude we adopt towards people we personally dislike.

Onnea Äidille!

Tänään on äitienpäivä ja onnittelen rakasta äitiä ja pyhitän tämän päivän vain hänelle: ITSELLENI.

Kylpisinkö itsesäälissä ja katkeruudessa surren menetettyjä vuosia, koska kukaan ei juhlista tätä päivää kanssani. Voisin tehdä niin. Ehkä. Ja ihan hyvästä syystä.

Mutta.

Mutta kun toisaalta ajattelen niitä kahta ihmepakkausta, joille annoin elämän: kaksi tervettä, älykästä ja elämässään hyvin selviytyvää lasta - kiitollinen olen elämälle.
Ja koska he elävät täyttä elämää, ei heiltä riitä aikaa enää minulle. Hyvä niin. Eikä minulla ole edes varaa napinaan. Sillä kun itse elin täyttä elämää Keski Euroopassa minulta liikeni vain harvoin aikaa ottaa yhteyttä vanhempiini. Nettiä ei ollut ja puhelut olivat kalliita. Silti suhteemme oli kunnossa, koska vanhempani olivat fiksuja ihmisiä.

Elämään oppii vain elämällä.

Mutta ei tässä vielä kaikki.

Äidin/naisen osa on vaikea. On sopeuduttava siihen, että kehosi ei kuulu sinulle vaan yhteiskunnalle, koska lapsi. Entä se veri. Kuukautiset alkavat liian aikaisin tai liian myöhään. Hävettää, kun alusvaatteet tahriutuvat jatkuvasti vereen. Ja vertakin tulee aina liikaa tai liian vähän. Sitäpaitsi siteet ja pillerit ovat kalliita.

Entä sitten vaihdevuodet. Hikoilu- ym. ongelmat ja kauneutesi rapisee ja murenee silmiesi edessä. Mitä jää jäljelle?

Lopulta kaikki päättyy mummona vanhainkodissa, jossa kaikki toivovat ja odottavat pikaista kuolemaasi.

Semmoista se on äidin elämä pähkinänkuoressa.

Onnea siis kaikille äideille! Sillä onnea he tarvitsevat.

Ja vuoden Narsistipalkinnon saa ...

Katselin eilen Emma-gaalaa ja ensi yönä on istuttava taasen ihailemaan ammattinarsistien kokoontumista Oscar-gaalassa Losissa.

And I love it!

Nuorena minua koulutettiin: Ole vaikuttaja, älä istu katsomossa.
Mutta eikö vaikuttaja tarvitse yleisön? Ja jokainen yleisössä on omassa elämässään vaikuttaja, jolla on oma yleisönsä.

Susia ja lampaita ollaan kaikki, kun silmiin katsotaan.

Maailma muuttuu sittenkin, vaikka hitaasti. Muutama vuosi sitten puhuttiin vielä narsisteista ja psykopaateista samassa lauseessa. Kunnes huomattiin että hei, mehän ollaan narsisteja kaikki ja vielä erittäin luovia sellaisia.

On lukemattomia tapoja toteuttaa sisäistä narsistiaan. Jotkut menevät politiikkaan, teatterikorkeakouluun, ryhtyvät toimittajiksi tai opettajiksi jne.
Toiset taasen liittyvät esim. kansainväliseen moottoripyöräkerhoon tai ryhtyvät koulu-, työpaikka- ja naapurikiusaajaksi. Kyse on kuitenkin samasta asiasta: sisäisen narsismin toteutuksesta. Virkamiehet sitten päättävät, ketä tuetaan ja ketä ei.

Niin yksinkertaista se on.

Huvittavimmat ovat mielestäni hyväntekijät. Jotkut osallistuvat siihen verotussyistä ja toiset taasen välttääkseen helvetin kauhut.

Hyväntekijät paistattelevat ihailun loisteessa ja pääsevät kaikenmaailman naistenlehtien julkkisjuorupalstoille. Se jos mikä on menestystä.

Mutta hei, elämä on lyhyt ja jotenkinhan se aika on kulutettava. Kukin omalla tavallaan.

Kukapa tietää, vaikka minäkin toteutan sisäistä narsismiani olemalla köyhä ja kerjään tällä tavoin sääliä ja sympatiaa??

Minä, minä, minä. Antakaa mun elää, perkele!

Oodi miehelle

Mies. Tuo luomakunnan kruunu. Mies on voimakas, useimmiten voimakkaampi kuin nainen. Mies on rakentanut maailman, hyvässä ja pahassa.

Kun katselen Espoossa miehiä keltaisissa asuissaan rakentamassa METROA, minussa herää vilpitön kunnioitus, koska itse en tuohon pystyisi. Saattaisin tuntea alemmuutta heidän edessään jollen tietäisi, ettei yksikään heistä kykenisi synnyttämään kahta tervettä lasta, kuten minä olen tehnyt.

Elämän edessä olemme kaikki arvokkaita, kaikkia tarvitaan.

Ehkä siksi jotkut pyrkivät sukupuolettomuuteen, lopettaakseen ikuisen vastakkainasettelun ja sukupuolten välisen sodan. Aika näyttää, kuinka käy.

Michael Jackson oli MYÖS mies.

Kävin katsomassa näyttelyn Michael Jackson On the Wall, miehestä, joka kasvoi kahden makuuhuoneen talossa yhdessä kahdeksan sisaruksen ja vanhempiensa kanssa. Hänestä kasvoi rakastettu ja mustamaalattu kulttuurinen kiistaton ilmiö, joka vaikutti lähtemättömästi maailman musiikkiin, tanssiin ja muotiin.

Hän oli mies, joka ei monen mielestä täyttänyt miehisyyden kriteereitä. Mutta erikoinen elämä tuottaa erikoisia ihmisiä, joita "tavallisen elämän" viettäneet rakastavat tai inhoavat.

Michael Jacksonin saavutuksia ja vaikuttavuutta ei kukaan voi kiistää. Syytteet häntä vastaan hän voitti oikeudessa monta kertaa. Totuuden tietää vain hän.

"If you want to make the world a better place, take a look at yourself and make a change."
"You can't hurt me, I found peace within myself." Michael Jackson

Tapaus Aina Inkeri Ankeinen

Virkistävästi uusiutunut Putous palasi ruutuun.

Jokaisella kaudella on vähintään yksi sketsihahmo, joka on ylitse muiden. Tällä kaudella se on Aina Inkeri Ankeinen.

Onnittelut sen kehittäjälle Päivi Hämäläiselle ja toivottavasti ura urkenee hänelle tämän suosion jälkeen. Terävä tyttö.

MUTTA.

Tämä ei ole Päivi Hämäläisen syytä, mutta sketsihahmon suosiossa kiteytyy valitettavasti Suomen hyvinvointivaltion kasvattamien kermaperseiden julmuus ja vanhuksia kohtaan tuntema vastenmielisyys ja suoranainen vihamielisyys. Juhlapuheet eivät sitä muuksi muuta.

Toimittajat kertovat kilvan, kuinka jokainen tuntee ainakin yhden ainainkeriankeisen.

Kun Aina Inkeri huutaa "Oi luoja, ota minut jo pois täältä", niin tuleeko kukaan miettineeksi MIKSI hän tekee niin? Ehkä hänen elämänsä on tekemällä tehty niin sietämättömäksi, ettei muuta keinoa enää ole kuin toivoa eutanasiaa. Ja tässähän poliitikot tulevat ilomielin vastaan. Huraa, tappavat itse itsensä ja talous sekä Kela pelastuu.

Kun Ainan suuhun pannaan sanat, kuinka hän haluaa syyttää vääristä valinnoistaan esim. pakolaisia, niin kermaperseet eivät muista/tiedä sitä, että tämän ikäluokan naisilla ei ollut varaa vääriin valintoihin. Jos joku valinta oli, se oli huonoista vaihtoehdoista se vähiten huonoin. Oli vain pysyttävä itse hengissä ja samalla pidettävä myös perhe ja joskus myös sukulaisetkin hengissä.

Yksilön syyksi ei kuitenkaan kannata edes koulutuksellaan ylpeilevien kermaperseiden maailmansotia laittaa. Nämä ainainkeriankeiset rakensivat hyvinvointivaltion elämällään. Valitettavasti. Ankeita ovat.

Tuliko kermaperse vähän liian monta kertaa mainittua. Ehkä tuli, mutta en kadu mitään.

Uusi vuosi ja uudet kujeet?

Tämä vuosi alkoi Dublinista:

Rakastan Dublinin jouluvaloja  ja näyttää toimivan. Ihmismassat kaduilla tekevät varmasti myös ostoksia.

Vietin jälleen kerran jumalaisen kauniin päivän Howth'ssa. Olen käynyt siellä myös kesällä, mutta nyt satama oli täynnä kalastajien aluksia. Kalastajat olivat nähtävästi viettämässä joulua kotonaan. Hauska näky.

http://aqua.ie/

Vuosi sitten kävin katsomassa Star Wars'in ja tykkäsin kovasti. Stoori oli hyvä ja näyttelijät loistavia.
Odottavin mielin kävin nyt katsomassa uuden version. Tuli mieleen, että edellisen elokuvan jämät oli koottu yhteen rahastustarkoituksessa. Mutta kaikki eivät ole kanssani samaa mieltä ja hyvä niin. Nuori mies oikealla puolellani oli aivan innoisssaan ja hörähteli nauruun tämän tästä. Ja pojat vasemmalla puolellani olivat jo kolmatta kertaa katsomassa elokuvaa. Ja heillehän se oli varmasti tehtykin. Mutta minulle riitti.

Vuoden alun tärkein kysymys on ehdottomasti: Mitä ovat fake news ja kuka määrittelee sen, mikä on totuus?

Historia on opettanut meille, että voittaja määrittelee totuuden. Näin on aina ollut ja näin on varmasti edelleen. Maailma on vain muuttunut niin sekavaksi, että selkeää voittajaa on vaikeaa tunnistaa. Niinpä sananvapaustaistelut jatkuvat ja ajatuspoliisit mellastavat myös muka vapaassa lännessä.

On totta, että toiminta saa alkunsa ajatuksesta. Mutta jokainen ajatus ei johda toimintaan. Siksi kannatan enemmän meditaatiota kuin ajatuspoliisitoimintaa. Ja puhuakin (ja kirjoittaa) saa. Ainakin joskus.

Herätä guru itsessäsi!

Katsoin tässä uuden hienon dokumenttielokuvan I am not your guru, 2016, aiheena amerikkalainen elämäntapakouluttaja ja ammattimotivoija Anthony Robbins, s. 1960 Kaliforniassa.

https://en.wikipedia.org/wiki/Tony_Robbins


Kuvaajat olivat päässeet seuraamaan maksullista monipäiväistä seminaaritapahtumaa.

Jokainen oli tullut paikalle muuttaakseen elämänsä paremmaksi HETKESSÄ. Tämä saatiin aikaiseksi panemalla itsensä peliin enemmän kuin täysillä, valtavalla yhteisenergialla, joukkovoimalla, rehellisyydellä ja tekemällä OIKEITA kysymyksiä.

Tony Robbins on käsittämättömän hyvä motivoija. Ihmisten rehellisyys oli todella koskettavaa ja joukon voima ilmiömäistä. Nämä ihmiset eivät tulleet etsimään rauhaa vaan INTOHIMOA. Samaa joukkovoimaa löytyy myös uskovaisten herätyskokouksissa tai rock/popkonserteissa. Suuri energialataus tekee mahdolliseksi sen, että "ihmeitä" voi oikeasti tapahtua.

Tosin, historiassa on pelottavia esimerkkejä joukkovoiman ja -energian pelottavammasta puolesta. Ja tätä pelottavaa energiaa on huolettavan paljon juuri tällä hetkellä planeetalla. Ihmisten tulisi ymmärtää se vaara. Mutta Happoradion sanoin: Ei historia meitä opeta ...

Minä kiinnostuin tästä herrasta vuonna 2000, kun sain lahjaksi hänen bestsellerkirjansa Awaken the Giant within. Kirja teki minuun uskomattoman vaikutuksen ja vaikka kirjassa oli 538 sivua, tein kiltisti kaikki sen harjoitukset.

Sain suurta apua kirjasta. Ehkä pitäisi käydä se läpi toistamiseen. Nyt.

Tärkein Tonyn opetus on mielestäni: Tee parempia kysymyksiä!

Se, joka kysyy kysymyksiä, ei voi välttyä vastauksilta.

Mutta uskallatko kohdata ne rehelliset vastaukset? Siihen tarvitaan paljon energiaa ja sen energisen tilan alkuun voit päästä vaikka pomppimalla tasajalkaa paikallasi kädet ilmassa.

Kun katselin Tony'a vuonna 2016, ajattelin sitä, että vuonna 2000 saamani kirja oli jo silloin vanha kirja (vuodelta 1991). Ja että hän oli tehnyt tuota työtä kaikki nämä vuodet ja still going strong. Kuinka monta elämää voi yksi ihminen pelastaa?

Lähdenkin tässä tekemään parempia kysymyksiä ja ne ovat luultavasti erilaisia kuin vuonna 2000 tekemäni.

Thanks Tony, again!

Kiitos elämä!

Vallanhimoiset ihmiset saavat kiksejä peleistään, jotka vahingoittavat tavallisen ihmisen elämää. Näin on aina ollut. Mutta voidaanko heitä syyttää siitä?

Syklit toistavat itseään kuin vuodenajat toisiaan. Olemmeko kaikki vain robotteja, jotka toistavat meihin istutettuja ohjelmia vähän niin kuin nämä jumalaisen kauniit kasvit, joita olen käynyt ihailemassa kesäkuussa 2016.

Yksinelävä nainen

Sosiaalipornoteollisuus keulii taas.

 

Joulu tuli ja meni. Vietin sen yksin kuten useimmat joulut viimeisten 20 vuoden aikana.
Minulle se ei ole ongelma, koska olen aina ollut yksin. Muiden mielestä se on kuitenkin epäilyttävää. Olenko yksinäisyyteni itse valinnut? Kyllä ja ei.

 

Vietin lapsuuteni yksin evakoiden lapsena suon laidalla. Lähimpään naapuriin oli matkaa 2 km ja kouluun 4 km. Koulussa käytiin 6 kertaa viikossa ja matkaa tuli siis 8 km päivässä, jalan tai suksilla.  Minua ei kiusattu koulussa ja kavereita riitti, mutta en voinut tavata heitä koulun ulkopuolella. Silti kaikki oli hyvin.


2kymppisenä lähdin ulkomaille töihin pelkästä uteliaisuudesta, töitä löysin myös Suomessa. Menin naimisiin ja matka kesti kaikkiaan 16 vuotta. Asuin monessa maassa, enkä koko aikana tuntenut lainkaan suomalaisia. Ulkopuolisena saa helposti tuttavia, mutta ystäviä on vaikeaa saada - varsinkin, kun muuttaa jatkuvasti.


Palattuani Suomeen tein töitä useimmiten yksin. Paljon oli tuttavia, kivoja sellaisia, mutta ei ainuttakaan ystävää.


Lapset asuvat ulkomailla. Heillä ei ole mitään mahdollisuutta asua Suomessa, sillä he puhuvat huonosti suomea eivätkä lainkaan ruotsia.


Pienellä eläkkeellä ei paljon hurvitella. Siispä olen yksin. Onko se rikos? Se on pelottavaa muille. Ei minulle, koska en paremmasta tiedä. Kirsikkana kakun päällä sanotaan, että yksinelävät ovat masentuneita juoppoja, vähintään yksin tissuttelijoita - vaarallista sekin. Itse en ole koskaan ollut humalassa vaikka arvostankin lasillista hyvää viiniä silloin tällöin. Syyttely on raivostuttavaa, mutta se kai on tarkoituskin.

 

Minulle elämä on mielenkiintoista an sich. Nautin siitä. Onko se väärin?

 

Mutta sosiaalipornoteollisuudelle se näyttää olevan SUURI ongelma. Koko joulukuun kauhisteltiin yksineläviä ihmisiä. Pähkäiltiin, että

 

• Miksi he elävät yksin?
• Miksi niin monilla heistä ei näytä olevan ystäviä lainkaan?
• Kuinka paskamaisia ihmisiä he oikein ovatkaan, kun kukaan ei halua heitä seuraansa?
• Kuinka paljon he siellä yksinollessaan vetävät huumeita/juopottelevat/roikkuvat netissä/pelaavat?
• Kuinka suuri turvallisuusriski yksinelävät oikein ovat yhteiskunnassa?
• Mitä heille pitäisi oikein tehdä? Jotain pitää tehdä ja pian.

 Vaalit ovat pian ja kuumeisesti etsitään uusia uhreja sosiaalipornoteollisuudelle. Ollaan NIIN huolissaan vaikka sen huolen lopputuloksen tietävät kaikki jo etukäteen. Mutta ääniä sataa, mikä kai on tarkoituskin. Ainoa tarkoitus.

Armoa. Voisitteko ystävällisesti jättää ihmiset elämään elämäänsä haluamallaan tavalla, jos he eivät sillä vahingoita toisia. Laatikaa vähemmän lakeja, jotka estävät ihmisiä järjestämään elämäänsä järkevästi. Se on AINOA tapa auttaa heitä. Kiitos etukäteen.

Parempaa Uutta Vuotta 2015 meille kaikille!

 

Vuoden 2013 päätteeksi

Tarja Halonen täytti 70 vuotta ja eräässä haastattelussa hän sanoi näin: (Apu nro 51)

"Kun joku kertoisi minulle, minkä takia työllistäminen on niin vaikeaa. Kun maailma ei ole valmis ja ihmiset ympäri maailmaa haluavat tehdä työtä, se on osa ihmisen arvokkuutta. Että aikuinen ihminen voi tuottaa jotain sellaista, jota muut haluavat ja että sillä voisi elää. Jobless growth - taloudellinen kasvu, joka ei tuota työtä eikä ota muita ihmisiä mukaan - on ongelma ympäri maailmaa. Miksi emme keksi tähän ratkaisua?"

Siinä on tärkein tämänhetkisen maailman ongelma erittäin hyvin kiteytettynä.

Monille tuo "jobless growth" antaa lupauksen maailmasta, jossa koneet ja robotit tekevät työt ja varat jaetaan tasaisesti kaikkien ihmisten kesken. Näin kaikille saadaan oikeudenmukainen ja hyvä elämä. Näille henkilöille on usein ominaista, että he eivät tunne ihmistä eivätkä historiaa kovin hyvin. Se, että tulee itse hyvästä kodista ja tuntee vain kivoja ihmisiä, ei ole tae sille, että koko maailma olisi samanlainen.

Kuulostaa niin ristiriitaiselta, kun toisaalla syrjäytymisvaarassa olevia nuoria patistetaan yrittäjiksi ja toisaalla taasen tehdään aloittelevan yrittäjän elämä mahdollisimman hankalaksi siksi, ettei vain luonnostaan ahne ihminen sortuisi harmaaseen talouteen.

Kyllä, verovaroja tarvitaan, mutta aivan käsittämättömät ajojahdit ovat minun maailmassani vastenmielisiä.

Jos verottaja olisi armollisempi, eikä konkurssin tehnyttä yrittäjää leimattaisi rikolliseksi loppuelämäkseen, näillä nuorilla yrittäjillä olisi toivoa ja niin olisi myös Suomella.

Sillä juuri pienissä yrityksissä on Suomen tulevaisuus ja mahdollisuus. Koska pienet yritykset muodostuvat IHMISISTÄ. Ja ihmisessä on itsessään luonnollista, sisäsyntyistä moraalia ja välittämistä. Psykopaatteja/sosiopaatteja toki on, mutta he ovat tunnetusti vähemmistöä.

Yleensä pienyrittäjä pitää siitä, mitä hän tekee ja on siinä myös hyvä. Siksi hänen elämänsä on mielenkiintoista ja raha on hänelle vain väline, ei elämän tarkoitus. Raha on bonus ja tuolla asenteella sitä on usein myös saatavilla.

Tällainen itseään toteuttava henkilö on myös inspiroiva työkaveri toisille ja vetää puoleensa toisia  samanmielisiä.

Ruusuilla tanssimista tuo elämä ei toki ole, mutta rikasta se on.

Aika näyttää, onko mielipiteeni vanhanaikainen. Maailmassa, jossa vesi ei ole ihmisen perusoikeus ja jossa pian hengitettävä ilmakin tulee verotettavaksi, voi tuollainen itseään toteuttava ihmisten yhteisö olla vain hauras haave.

Monet asiat ovat paremmin Euroopassa kuin nuoruudessani. Monet parannukset ovat olleet nimenomaan byrokratian ansiota. Mutta rajansa kaikella.

En voi mitään sille, että Münchenissä elänyt Vanessa, joka hankki hyvät rahat itselleen vain myymällä kävelykadulla hassuja käveleviä pikku ukkoja (enkä usko hänen liiemmälti veroja maksaneen) oli positiivinen esimerkki yhden ihmisen elossa pysymisestä. Hän ei tuonut, mutta ei vienytkään mitään yhteiskunnalta.

Tuollainen ei ole enää mahdollista nykyajan Euroopassa. Ja se on sääli.



Myönteistä aivopesua

Tämä kuukausi kului messujen merkeissä.

Rakastan messuja, jotka ovat nykyisin todella monipuolisia ehkä juuri siksi, että ne ovat niin suosittuja - tai toisinpäin. Aina nousee esiin jotain uutta ajateltavaa ja käytännön ideoita löytyy myös.

Hengen ja tiedon -messuilla saa erilaisia näkemyksiä henkisyydestä ja sen puutteesta.
http://www.rajatieto.fi/hengen_ja_tiedon_messut/helsinki/2013/messulehti

Iloveme -messuilla taasen saa ideoita kaikesta mahdollisesta hyvään oloon ja itsestään huolehtimiseen liittyvästä. Aivan ihana tapahtuma: hyvä fiilis ja kivoja ihmisiä.
http://www.messukeskus.com/Sites3/Iloveme2013/Sivut/default.aspx

Helsingin kirjamessut olivat myös erittäin informatiivinen tapahtuma. Vietin siellä kaksi kokonaista päivää ja kyllä kannatti.

http://www.messukeskus.com/SITES3/KIRJAMESSUT/Sivut/default.aspx

Ensimmäisen päivän kiertelin katselemassa sitä kirjojen määrää. Ihan mielenkiintoista, mutta kun katseli niitä 2 euron kirjaröykkiöitä, niin vähän kävi kirjailijoita sääli.  Niiden kirjoittajat ovat kuitenkin olleet "voittajia" kaikki.

Olen itsekin halunnut kirjoittaa. Sanottavaa olisi - jopa sellaista, mikä saattaisi kiinnostaa muitakin. Kirja on kuitenkin raskas prosessi ikävine sivuvaikutuksineen, eivätkä nuo alennusmyyntiröykkiöt oikein houkuta.

Messuilla kuuntelin myös kustantajien ja kirjailijoiden keskustelua siitä, kuinka tullaan kirjailijaksi Suomessa. Kuulin, että viime vuonna 1000 sisääntulleesta aineistosta oli päätynyt vain 5 lopulta kirjaksi. Silti se on aika paljon. Aineistosta ei lueta kaikkea, jollei se kiinnosta valitsijaa. Valinta perustuu henkilökohtaiseen mututuntumaan ja kuinka se voisikaan olla toisin. Huoh.

Toisen päivän vietinkin sitten seuraten keskusteluja ja luentoja.

Oli luentopiirejä ja Madventures -kaltaisia mielenkiintoisia juttuja.
http://www.madventures.tv/fi/

Onko nykytaloudelle vaihtoehtoja? Kysyjänä Markus Leikola ja vastaajana itävaltalainen Christian Felber.

http://www.christian-felber.at/

http://www.gaudeamus.fi/felber-nakyva/

En ole vielä varma, mitä ajattelen hänestä.

Viron vaikeaan lähimenneisyyteen ja nykyaikaan antoivat valoa vähemmistöistä niin Virossa kuin Suomessakin keskustelleet Andrei Hvostov, Jörn Donner ja Marju Lauristin Saska Saarikosken avustuksella.

Lisää Viron menneisyydestä:

http://www.kyyhkyset.fi/

Vaikka usein ajattelisikin, että pitääkö noita järkyttäviä asioita kaivella loputtomiin, niin tosiasia on kuitenkin se, että se paskaduuni on jonkun vaan tehtävä. Tuon ja  Auschwitz'n kaltaiset tapahtumat eivät saa unohtua, koska niiden syyt eivät ole kadonneet minnekään.

Ne muistuttavat ihmisen pimeästä puolesta, joka kykenee yhteen ja toiseen uskomattomaan tekoon myös nykyaikana, sehän on huomattu.

Sitten oli vielä tämä keskustelu:

Populism and radicalism in Europe and Finland:

Yassin Musharbash http://community.zeit.de/user/yassin-musharbash

Dan Koivulaakso ja Johanna Korhonen keskustelivat kirjoistaan ja näkemyksistään äärioikeiston kasvusta Suomessa ja Euroopassa.

Pähkinänkuoressa keskustelu käsitteli sitä, että onko oikein olla "vähän rasisti" ja että saako tuollaista edes ääneen sanoa, edes sananvapauden nimissä. Ihan vähän keskusteltiin myös siitä, että pitäisikö myös miettiä syitä radikalismin nousuun. Valitettavasti paino oli enemmän kauhistelussa, mielestäni.

Messuilta sain mukaani ihania juustoja, pinon kirjoja, lisäravinteita ja paljon uutta ajateltavaa.

Lukeminen kannattaa aina. Monessa muodossa ja toisinajattelijoita unohtamatta. Elämä on.

Kiitos elämä

Heinäkuussa en ollut huolestunut Suomen luottoluokituksesta enkä ihmiskunnan degeneroitumisesta (Julkkis BB:tä odotellessa).

Heinäkuussa aurinko paistoi ja minä nautin näkökykyni palautumisesta.

Koska muiden rakennusprojektit veivät rakkaan viljelypalstani, kävin ihailemassa muiden hoitamia kasveja ja niitähän löytyy mm.

Kumpulan kasvitieteellisessä puutarhassa:

 

 

sekä Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa:

 

 

Seurasaari on historiallisesti opettavainen paikka - ainakin suomalaisille itselleen - muistutuksena opportunisteille, mistä sitä oikein on tultu, eikä kovinkaan kauan sitten. Se on kuin isku suoraan vasten kasvoja.

 

Porvoo on kaunis ja historiallinen kaupunki, jota sai heinäkuussa kierrellä ilmaiseksi sähköbussilla.

 

 

Porvoo on kauniisti entisöity kaupunki, jonka rantabulevardi ja keskus kuitenkin ihmetytti likaisuudellaan.

 

 

Korkeasaari oli lapsuudessani jännä ja kiinnostava paikka. Se, että se ei sitä enää ole, on tällaiselle eläinten oikeuksien puolustajalle hyvä uutinen. Mitä vähemmän kahlittuja eläimiä sen parempi.

 

 

 

Pian on syksy ja sitten alkaa taas vaahtoaminen maailman epäkohdista. On ollut vapauttavaa keskittyä välillä vain aurinkoon (jota on riittänyt) ja mansikoihin, vadelmiin, mustikoihin, lakkoihin jne. Niitä ei ainakaan vielä ole geenimanipuloitu.

 

Kiitos elämä.

 

 



 

 





Minulla on elämä

Nyt on sanottava, että joskus aivopesu on hauskaa.

Nautin, kun huomiotani yritetään viedä toisaalle, pois eurokriisistä yms., etten vain saisi päähäni nousta barrikaadeille ja flashmoppaamaan tai jotain.

JuniorMasterChef -ohjelma on todella loistava. Mahtavia tyyppejä, joista heidän vanhempansa voivat olla ylpeitä. Ovatkohan nämä lapset noin taitavia, koska heidän äitinsä on uraputkiäiti. Haluaisin tietää.

NewYorkin pormestari Bloomberg ainakin pitäisi näistä lapsista, siitä olen varma. 

Ai että miksikö?

Hän kun on kovasti huolissaan amerikkalaisten nuorten lihomisesta roskaruokineen ja Coca-Cola -aamiaisineen.

Hän otti ja kielsi ylisuuret limonaadimukit ja siitäkö älämölö nousi

"Mitä arvoa on vapaudella, jollei siihen sisälly oikeus itsetuhoon?!"

Näin vastataan terveysintoilijoille. Se on hyvä kysymys myös Suomessa.

Nämä kilpailijat ansaitsisivat mielestäni kunnon korvauksen positiivisesta aivopesustaan suomalaisiin lapsiin.

Politiikkaradio on toinen suosikkini. Sakari Sirkkanen ja Tapio Pajunen ovat harvinaisen taitavia ja asiantuntevia haastattelijoita ja he osaavat valita vieraansa. Harvinaista herkkua. Niin taitavaa ja monipuolista, etten tunnista aivopesua.

BigBrother on sitten oma lukunsa.

Ensimmäiset vuodet jäivät minulta väliin, koska minua inhotti jo pelkkä ajatus noista julkisuudenkipeistä taviksista.

Kunnes eräänä vuonna sain kylkiäisenä ohjelman ja aloin katsoa sitä. Huomasin sen psykologisen puolen. Sekä ohjelmaan osallistujat että katsojat saattavat tehdä niin lukemattomista eri syistä. Lokerointiin ei siis ole tarvetta.

Seksikäsääninen BigBrother auttaa aivopesussa kohti aina vain tiukempaa valvontayhteiskuntaa, jonne olemme menossa.

Luin internetistä jonkun taviksen kertomusta käynnistään Disneylandissa.

Hänelle tultiin kaupittelemaan hänen omaa kuvaansa, johon oli liitettty hänen KAIKKI henkilötietonsa. Tämä oli mahdollista tehdä kasvojentunnistusohjelmalla, joka oli yhdistettynä erilaisiin rekistereihin. Lupaa siihen ei häneltä kysytty.

Ai että.

Elämä on. Mutta millainen?

Laatikossa. Nyt.

Milloin sinulla on ollut viimeksi omaperäinen ajatus? Hyvä kysymys, vai mitä.

Kenen ajatuksia ajattelet? Jotkut sanovat, että ihminen syntyy ainutlaatuisena yksilönä ja kuolee kopiona.

Oletko hyvin koulutettu ja sinut on nimenomaan KOULUTETTU ajattelemaan kriittisesti ja itsenäisesti? Tai oletko saanut vain vähän julkista koulutusta ja näin ollen olet mielestäsi vapaa viranomaisten aivopesusta + kykenet itsenäiseen ajatteluun. Vai oletko niitä, jotka eivät edes halua ajatella itsenäisesti, vaan jättävät ajattelun viisaammille asiantuntijoille?
Itse tunnen olevani yhdistelmä noista kolmesta, kuten moni muukin tuntemani ihminen.

Haluaisin niin kovasti olla originelli ja itsenäisesti ajatteleva yksilö. Totuus on kuitenkin se, että tähänkin kirjoitukseen sain ajatuksen Eldon Taylorin haastattelusta. http://www.eldontaylor.com/

Mutta kuinka ihmeessä on mahdollista ajatella itsenäisesti?

Kaiken sen vähän omaisuuteni on joku myynyt minulle. Television ohjelmat, lehdet, elokuvat ja kirjat, joista muodostan mielipiteeni, ovat tarjottu minulle. Tietojen todenperäisyyttä on minun miltei mahdoton itse tarkistaa. Loppujen lopuksi minulla on erittäin vähän valinnanvaraa. Kaikki on valmiina laatikossa/häkissä, jossa elän. Ja jos vastustan jotain, siirryn vain toiseen nurkkaan laatikossa, en ulos siitä. Out of the box, you know.

Minulle on kerrottu ja olen omaksunut tiedon, että maailmassa vallitsee oikeudenmukaisuus. Elämä ympärillä ei missään nimessä näytä siltä, mutta kaikki johtuu vain siitä, etten ymmärrä. Oikeudenmukaisuus on taustalla ja jokainen saa lopulta ansionsa mukaan. Tämä tieto oikeuttaa hyväosaisen kääntämään selkänsä huono-osaiselle ja vaikka potkaista häntä ohikulkiessaan. Koska hän on sen ansainnut, ei hän muuten tuossa tilanteessa olisi. Maailmassa vallitsee oikeudenmukaisuus, me haluamme uskoa siihen.

Mitä sanot, jos tuo kaikki onkin vain keksitty oikeutus riistoon ja sadistisen ihmisen käytökseen? Natur of beast?

Rutiinit:

Jos olet hyvä jossain, se tarkoittaa vain sitä, että olet toistanut jotain toimintaa niin monta kertää, että se on siirtynyt alitajuntaasi eikä sinun enää tarvitse ajatella koko asiaa. Kun teet jotain juttua riittävästi, se muuttuu rutiiniksi.

Nykyisin työelämässä vaaditaan korkeatasoista osaamista. Tämä tarkoittaa sitä, että rutiinit hallitsevia ihmisiä on paljon. Silloin käy helposti niin, että juuttuu rutiineihin sinne laatikkoon.

Elämän oikeudenmukaisuutta perustellaan usein sillä, että ihmisellä on vapaa valinta.

Kuulin tässä väitteen, että vapaa valintaa ei yksinkertaisesti ole. Koska ajatuksemme muodostuvat nanosekunnissa alitajunnassamme, emmekä siten ehdi vaikuttaa ajatuksiimme. Siitä on kuulemma ihan tutkimuksia ja kaikki.

Mikä siis avuksi? On muutettava ohjelma. Minun tulee ottaa käyttöön uusia tapoja ja tietoja, jotka aikanaan siirtyvät alitajuntaan. Yksi henkilö kerrallaan muutumme ja näin lopulta muuttuu maailma.

Minun tulee oppia tuntemaan itseni ja se on niitä harvoja asioita, jotka ovat mahdollisia.  Olen energiaa ja kokemuksieni summa. Siinä suhteessa olen originelli, että kenelläkään toisella ei ole samaa kokemusjanaa kuin minulla.

Kuten kaikki tiedämme, meitä manipuloidaan kaiken aikaa. Voimme uskotella itsellemme, etteivät nuo yritykset MEIHIN onnistu.

Aavistan pahaa.

Jos työpäivän jälkeen lysähdän vähän väsyneenä esim. television eteen, kehoni kemikaalit ja hormoonit auttavat minut helposti puolihypnoottiseen tilaan, jossa sanoma voi mennä hyvinkin perille. On naivia uskoa, ettei niin voi käydä.

Mutta onko sillä väliä? Kun salaliittoja ei ole ja kaikki haluavat vain parastani, niin eihän minulla ole hätää, vai? Olen turvassa ja sitäpaitsi, on kivaa kuulua joukkoon. Yksin vapaana ja originellina on niin tylsää, vai?

Anteeksi

Ensin tuli tämä Tero Kartastenpää ja hänen kolumninsa Trendi -lehdessä. Huomaan, että saan aiheeni blogiini usein heitellessäni vanhoja lehtiä roskiin. Näin nytkin.

Tämä Tero K kirjoitti tammikuun kolumnissaan elämänsä kymmenestä käskystä, jotka hän oli ihan itse laatinut selvitäkseen elämästään.

Entisenä työnarkomaanina tykkäsin kovasti käskystä 8: Tee töitä maanisesti ja 9: Muista pyhittää laiskotteluhetki.

Mutta sitten jysähti.

10. käsky: Älä osta kukkia.

Sitä seurasi pitkä selostus, jonka voisin kiteyttää : "En halua osallistua sellaiseen maailmaan, jossa yksinkertainen nainen tykkää värikkäistä asioista ja yksinkertainen mies antaa tälle värikkäitä asioita, joista nainen siis tykkää."

Okei Tero K, olet tavallaan oikeassa.

Mutta.

On  olemassa myös naisia, jotka eivät halua saada kukkia. Jopa minä-toinen-jalka-jo-haudassa-vanhus en halunnut saada leikkokukkia ollessani nuori. Puolustin kantaani sillä, että Bernard Shaw oli vastannut kyselyihin, miksi hänen talossaan ei ole kukkia ja että eikö hän pidä niistä: "Rakastan myös lapsia, mutta en katko heidän päitään ja laita niitä maljakkoon."

En tiedä, miten tuo edellinen nyt liittyy mihinkään. Tero K:han ei voi sietää kukkia eikä hän pidä sitaattikokoelmistakaan. Hän sanoi niin.

Minä asuin nuorena suurkaupungeissa ja muutin usein, kukista olisi ollut vain haittaa. Niinpä unohdin ne täysin. Vasta yhteiskunnasta poispotkittuna huomasin lopulta niiden kauneuden ja tärkeyden.

http://www.simplesite.com/sirkkahalmetoja/12889305

Kirous muuttui siunaukseksi.

Tero K:n kohtaloksi muodostui rakkaus Sannaan, joka taasen rakastaa kukkia. Nyt Tero K onkin muuttanut 10. käskyn sanamuotoa: Älä pelkää muuttua. Hyvä Tero Kartastenpää!

Tästäpä oiva aasinsilta skandaaliin, jonka aiheutti Bonnier kustantamon toimitusjohtaja Jonas Bonnier puhumalla journalistipalkinnon jakotilaisuudessa ENGLANTIA!  "Paskamaista sivistymättömyyttä" sanoi Jörn Donner ja pahoitti mielensä.

Nythän on tunnettu tosiasia, etteivät ruotsalaiset mitenkään mielellään kuuntele tai edes ymmärrä "muumiruotsia". Tämä ei ole loukkaus.

Olen kokenut kansainvälisissä yhteyksissä, kuinka ruotsalaiset ja norjalaiset sekä ruotsalaiset ja tanskalaiset puhuvat keskenään englantia, koska se on yksinkertaisempaa. Englanti on myös kansainvälisten yritysten virallinen kieli - myös Suomessa.

Suomenruotsalaiset ovat muuten enimmäkseen kivoja ihmisiä ja hyviä työtovereita (kokemusta on).

He ovat myös sivistyneitä ja kohteliaita. Niin kohteliaita, että jos joku joukossa on suomenkielinen, he vaihtavat kielen alta aikayksikön suomeksi. Näin pakkoruotsia opiskelleet suomalaisrassukat eivät pääse koskaan harjottamaan kielitaitoaan. Ainoa tapa oppia suomenruotsia on mennä naimisiin suomenruotsalaisen kanssa. Ja niinhän monet ovat tehneetkin.

Anteeksi, loukkasinko jotakuta?

Ihmisten odotetaan usein pyytelevän anteeksi milloin sivistymättömyyttään, milloin sanojaan ja omia mielipiteitään, milloin ulkonäköään, koulutustaan ja jopa olemassaoloaan.

Anteeksi on small talk'ia.  Jos astun tungoksessa vahingossa jonkun varpaille tai liikennevälineessä tuuppaan toista vahingossa, on "anteeksi" paikallaan. Sen sijaan jos joku tuohtuneena sanoo toiselle jotain loukkaavaa, niin hänhän tarkoittaa sitä. Ehkä kahden tunnin päästä hän ajattelee toisin. Hänen tulisi kertoa se, mutta anteeksipyyntö on aika turhaa. Vahingonteoissa ja rikoksissa anteeksipyyntö ei vaan riitä.

Maailmassa on tärkeämpiäkin ongelmia. Mitäpä sanotte esim. tästä:

Minua paaaaaljon viisaammat ihmiset väittävät, että prosessoimme 400 miljardia bittiä informaatiota sekunnissa, josta olemme tietoisia vain 2000 bitin verran kerrallaan. Kun kyseenalaistamme uutta tietoa ja toisten "maailmoja", niin kuinka uskottavaa väittelymme lopulta on?

Kuinka voimme tietää kaiken kaikesta, mitä emme tiedä?

Siinäpä pähkinää purtavaksi.

PS. Ihminen on suuremmoinen luomus.

Homo, homompi, homoin

TV2:n homoilta sai sitten tuhannet eroamaan kirkosta. Eikä ihme.

Jotenkin on kummallista, että maailman parhaan maan valtionkirkko kajoaa ihmisten yksityisyyteen tällä tavoin.

Raamattu sanoo yhtä sun toista, mutta silti ei tarvitse ylireagoida. Enää. Se on menneisyyttä. En käsitä, keneltä se on pois, jos kaksi ihmistä pitää vilpittömästi toisistaan.

Minussa on virhe.

Johtuneeko se sitten siitä, että olen harrastanut hävettävän vähän seksiä elämäni aikana, vaiko siitä, että olen tehnyt paljon töitä miesten kanssa. Joka tapauksessa olen tottunut näkemään ihmiset kokonaisuutena, josta sukupuoli on vain yksi (aika pieni) osa.

Uskon vakaasti, että miehet (kuten naisetkin) kykenevät ajattelemaan muutakin kuin seksiä. Siitä todisteena ovat vanhat kunnioitusta herättävät kulttuurit ja keksinnöt.

Tosin uskon myös, että sukupuolisuus on voimakas taustalla vaikuttava voima, jonka kieltämisellä on saatu ja saadaan paljon kärsimystä aikaan.

Elämänkokemukseni perusteella minusta tuntuu, etteivät mies ja nainen kykene koskaan täysin ymmärtämään toisiaan. Se kai juuri toisessa kiehtookin.

Sensijaan voin hyvin kuvitella, että miehissä on paljon niitä, joita vain toinen mies kykenee täysin ymmärtämään. Ja ymmärryksestä voi syntyä syvä rakkaus. Oikea rakkaus. Sama pätee myös naisiin, mutta naisten erilaisen seksuaalisuuden vuoksi (ja yhteiskunnan painostuksen) he jättävät sen usein ystävyyden asteelle.

Raamattu voi kieltää heidän rakkautensa, Jumala ja älyllinen maailmankaikkeus ei sitä taatusti tee. Eiköhän olisi jo aika jättää takapajuiset mielipiteet ja uskomukset omaan arvoonsa. Olipa sitten kyse homoista tai naisten kivityksistä jumalan nimeen.

Pervo, pervompi, pervoin.

Pervo on se, joka ei usko rakkauteen.

Pervompi on vain se, joka ei hyväksy sitä, että jotkut toiset rakastavat toisiaan.

Mutta pervoin kaikista on se, joka yllyttää väkivaltaan ja vihaan rauhaarakastavia ihmisiä vastaan.

Silti, onko tämä kuitenkaan Suomen valtion vaikein ongelma maahanmuuttajien ohella? Nämäkö ovat tärkeimmät vaaliteemat juuri nyt? Maahanmuuttajia on Suomessa vähiten Euroopassa, samoin kerjäläisiä.

Pitääkö aina keksiä näitä "vaarattomia" ongelmia, jotta voitaisiin välttää oikeiden ongelmien käsittely ja niistä keskustelu. Kysyn minä.

Minulla oli oikeus siihen, koska...

Me ihmiset olemme erittäin auttavaisia ja sosiaalisia olentoja.

Me tahdomme vain hyvää toisillemme. Tietysti.

Jos joskus joku hyväntahtoinen toimenpiteemme tai sanamme aiheuttaa surua, ahdistusta tai masennusta toiselle tai jopa maineen tai kunnian lopullista menetystä hänelle, ei se haittaa. Koska TARKOITUKSEMME oli hyvä. Se nyt vaan oli hänen omaksi parhaakseen.

Usein käytettyjä oikeutuksia ovat esim.:

1. Se en ollut minä. En tiedä, mikä minuun meni.

2. Hänhän suorastaan kerjäsi sitä. Kaivoi aiheetta verta nenästään. Provosoi.

3. Ihan samoja asioita hänkin on tehnyt minulle.

4. Hän nyt vain on huonompi ihminen kuin minä.

5. Noh, hän nyt vain aina leikkii uhria.

6. Tarkoitukseni oli hyvä.

7. Minä olen rehellinen ihminen. Sanon ja teen kuten oikeaksi katson.

8. Se oli hänen huono karmansa. Hänen on täytynyt tehdä jotain ansaitakseen sen.

9. Hän tarvitsi opetuksen.

10. Se ei ollut MINUN moraalini vastaista.

11. En käsitä, miksi juuri minun pitäisi ottaa vastuu siitä.

12. Enhän minä voi sille mitään, että hän reagoi tuolla tavoin.

13. Hän on liian kriittinen.

14. Hän on liian huumorintajuton.

15. Hän on niin pihalla, ettei huomaa tai tajua mitään.

16. Hän oli jo sen luokan uhri ja valittaja, ettei yksi juttu enemmän merkkaa mitään.

17. Noh, minua vain suututti silloin.

18. Velvollisuuteni oli kertoa hänelle totuus.

Voit keksiä itse lisää, se on helppoa. Seli seli seli loputtomiin.

Me kaikki teemme tätä helpottaaksemme elämäämme. Silti uskon, että asioiden lähempi tarkastelu silloin tällöin (ei liian usein!!!) voi olla varsin valaisevaa. Ja valoahan me kaikki kaipaamme, vai mitä?

Avoin kirje rönsyleinikille

Opin tuntemaan sinut noin kuusi vuotta sitten. Aiemmin en tiennyt sinusta mitään. Lapsena olin joskus kitkenyt äitini porkkanapenkkejä, mutta niissä kasvoi vesiheinää. Sen tunnistan missä vain. Suuren osan elämästäni vietin kiireisenä suurkaupungeissa ilman ainuttakaan viherkasvia.

Mutta sitten.

Hankin viljelypalstan ja sinä olit siellä. Kasviossani lukee, että rönsyleinikki on hankala rikkakasvi.

Siis olemalla vain oma itsesi olet paha ja sinut on tuhottava. Sinussa itsessäsi ei ole mitään vikaa. Päinvastoin. Olet kaunis ja voimakas. Tarvitset todella paljon itseluottamusta noustaksesi aina uudestaan ja kahta voimakkaampana, vaikka kuinka repisin juuriasi.

Olen hiljaa sisimmässäni alkanut ihailla sinua. Sinä vahvistat minua. Sinussa on munaa. Miksi juuri voimakkaimmat yksilöt ovat vihatuimmat?

Tarkemmin ajateltuna: Sinä olit siellä ennen minua. Vähän kuin intiaanit Amerikassa.

Noh, vaikka kuinka turpiin tulee, me nousemme aina. Sinä ja minä. Sielunveljet.

Marklund, Meriläinen ja minä

Tämä kirjoitus perustuu osittain Lisa Marklundin ja Lotta Snickaren kirjaan Helvetissä on erityinen paikka naisille jotka eivät auta toisiaan, Otava 2006

Jokin aika sitten luin Rosa Meriläisen kolumnin Hesarissa. Hän kirjoitti kipuilevista itseruoskintaa harrastavista naisista. Hän mainitsi Marklundin kirjan Helvetissä on erityinen paikka naisille jotka eivät auta toisiaan. Tämän kuolemattoman lauseen on nimittäin sanonut USA:n entinen ulkoministeri Madeleine Albright ja lause kuuluu alkuperäisversiossaan "There's a special place in hell for women who don't help each other". Hän väitti, että Hilary Clintonin ansiosta hänestä tuli ulkoministeri.

Meille, jotka emme usko helvettiin, löytyy kyseinen paikka planeetalta Maa ja sen jokaisesta valtiosta.

Koska mainittu kirja löytyi kirjahyllystäni, ryhdyin selailemaan sitä tarkemmin.

Kirja on siinä mielessä kiintoisa, että se kertoo Ruotsin naisten tasa-arvottomuudesta. Sillä kuuluisalla keisarilla ei ole vaatteita sielläkään. Kirjan tekijät sanovat, että jokainen, joka väittää naisilla olevan tasa-arvoiset mahdollisuudet menestykseen, valehtelee.

Suurin emävale on väite, että on meistä itsestämme kiinni, miten onnistumme elämässä. Tiedotusvälineet kutsuvat mielellään nuoria naisia ja vanhoja setiä esittämään näitä tietämättömiä väitteitä.

Yhteiskunta perustuu perinteisiin, ennakkoluuloihin ja poliittisiin päätöksiin.

Ruotsalainen yhteiskunta on Suomen tavoin jakautunut lähinnä hoivatyötä tekeviin naisiin ja yksityissektorilla uraa tekeviin miehiin. Näin jo lähtökohta tasa-arvoon on mahdoton.

Vaikka naiset ovat päässeet vuosien varrella uusiin ammatteihin, ei sukupuolijakauma ole muuttunut. Yleensä miehet häipyvät alalta, jolle tulee paljon naisia. Naisvaltaisiin töihin miehet eivät taasen suostu. Työajat, palkka ja muut etuudet eivät kiinnosta. Ja siinä he ovat oikeassa. Osa-aikatyöt, pätkätyöt ja yksitoikkoiset työt on varattu naisille, koska he ovat niin hyviä niissä (xD).

Asian voi kohdata eri tavoin.

Jotkut naiset sulkevat silmänsä tosiasioille ja kieltäytyvät näkemästä rakenteita. Yes, we can! Tästä asenteesta miehet ja työnantajat pitävät. Alussa se toimiikin edullisesti naisen hyväksi. Selkään taputtelijoita löytyy nuorelle naiselle.

Kun ikää karttuu, mahdollisuudet vähenevät. Silloin nainen myöntää, että epätasa-arvo on tosiasia, koska naiset OVAT huonompia kuin miehet. Yrityksissähän on niin paljon miesjohtajia, koska he yksinkertaisesti OVAT parempia. Nainen syyllistää itsensä ja itseruoskinta voi alkaa.

Jotkut valitsevat strategian, että heitä sorretaan ja syrjitään. He ovat alempiarvoisia. "Woman is the nigger of the world" kuten Lennon sen niin kauniisti sanoi.

Nyt menee vaikeaksi. Naista pidetään rasittavana ihmisenä, ongelmien aiheuttajana eikä niiden ratkaisijana. Nainen itsekin ymmärtää, että hänestä on harmia.

Nyt tulee ymmärtää, että nämä kaikki asenteet ovat naisen eloonjäämisstrategioita tai keinoja päästä eteenpäin miesten hallitsemassa todellisuudessa. Ei ole helppoa, ei.

Sitten on se kieli. Vallassa ollessa henkilön tulee käyttää vallan kieltä = ei puhua alisteisesti.

Jos nainen käyttäytyy naisellisen alisteisesti, hän ei ole riittävän kova ja häntä rangaistaan esim. alemmalla palkalla.

Jos hän taasen on kova, hän käyttäytyy kuin mies, eikä sekään ole hyvä. Siitä häntä rangaistaan esim. pienemmällä palkankorotuksella.

Tämä kaksoisrangaistus on käytössä, jos osaa nähdä sen.

Ainoa mahdollisuus naiselle on se, että vuorottelee näitä kahta niin taitavasti kuin osaa.

Mutta valtaa on monenlaista.

Jotkut ovat hyvin idearikkaita, jotkut ovat vain päteviä työssään, joidenkin on taasen helppoa luoda kontakteja ihmisiin ja saada näin vaikutusvaltaisia suhteita.


Vaikka asema itsessään tuo valtaa, ei se yksin riitä. Tarvitset palautetta, jonkun hyvän mentorin (mielellään tunnetun) ja verkostoja.

Miehet saavat nämä automaattisesti astuessaan työpaikan ovesta sisälle, mutta naisten on hankittava kaikki itse.

Rosa Meriläinen kertoi olleensa onneton eduskunnassa. Ei tiedä itkeäkö vai nauraa, kun huomaa naisten viihtyvän kovin vähän aikaa vallan huipulla. Luulen, että jokaisella heistä olisi oma tarinansa kerrottavana, mutta he eivät tee sitä, koska heidän eloonjäämisstrategiansa estää sen.

Olemme niin metkoja, että me kaikki haluamme pysyä elossa. Hinnalla millä hyvänsä.

Pikaisiin itseruoskimisiin ja valittamisiin! Jokin harrastushan pitää ihmisellä olla.

Utopia on tässä ja nyt!

Heittäessäni lehtiä roskiin, silmiini osui ihqun koulukiusattu taikurinpoika filosofi Timo Airaksisen haastattelu. (Taisi olla Gloria).

Airaksisen mielestä onnentavoittelu on tyhmää.

Onnen sijaan tulisi tavoitella mielenrauhaa ja elämänhallintaa, sillä elämä on absurdia.

Elämä on ristiriitoja, rajoituksia, vaatimuksia, häpeää, syyllisyyttä, kilpailua, kieroutta, kärsimystä, nöyryytystä, ahdistusta, surua ja masennusta. RIPAUS ONNEA.

Kun ihminen kuoritaan sipulin tavoin kaikesta omaisuudesta, muistoista, haaveista, pyrkimyksistä ja sosiaalisuudesta, jää jäljelle tyhjyys - ja se olisi ihmisen hyvä tunnistaa.

Airaksinen kertoo nuorena naureskelleensa äitinsä ihastukselle, joka oli Krishnamurti (1895-1986). Nyt hän on fani itsekin.

Tässä joitain Krishnamurtin ajatuksia vuodelta 1968 (Elämän syvä haaste, 2004 www.basambooks.com)

"Meillä on kovin monia ongelmia."
"Asiantuntijat, intellektuellit, gurut, teologit ja papit tarjoavat selityksiä kukin oman erityisen sidonnaisuutensa, uskonsa mukaisesti."
"Varmuuden ja selkeyden tarjoajia kyllä ilmaantuu ja nähdäkseni on viisasta oppia, millä tavoin on kuunneltava, mitä he tarjoavat, oppia kuuntelemaan myös mitä tämä puhuja sanoo."
"Todellisuus on päivittäistä elämistä, jolla ei ole mitään yhteyttä käsitteisiin."
"Elämä on vuorovaikutusta. Ette voi olla yhteydessä toiseen ihmiseen kaavan mukaisesti. Teidän on elettävä, teidän on mentävä toimistoon tai tehtaaseen ja tehtävä työtä, kamppailtava."
"Kasvatus on tehnyt meidät eteviksi; meistä on tullut eteviä, koska liikakansoitus pakottaa meidät kamppailemaan lujasti voidaksemme elää - meidän on kilpailtava, ajettava muut pois etevyydellämme, suoritettava tutkintoja ja hankittava itsellemme työtä. Meistä on tullut eteviä pelkän selviytymisen vuoksi - tarkkailkaa itseänne."
"Miksi teissä ei ole rakkautta? Se on peruskysymys - ei se, onko Jumala olemassa vai eikö ole, eikä se mitä teille tapahtuu, kun kuolette. "
"Lienettekö milloinkaan vakavasti kysynyt itseltänne, miksi sydämenne on tyhjä."
"Rakkaus ei ole sentimentaalista eikä tunteellista, sillä ei ole mitään tekemistä omistautumisen tai uskollisuuden kanssa. Meidän on selvitettävä, miksi meissä ei ole rakkautta. "
"Mitä päivittäinen elämänne on, sitä on myös yhteiskuntanne."
"Yhteiskunnassa vallitsee epäjärjestys, koska epäjärjestys vallitsee omassa elämässänne."
"Ymmärtäminen on rakastamista."
"Oivaltaaksenne teidän on oltava vapaita ja pelottomia. Aiomme selvittää syyn, mutta syyn selvittäminen ei auta teitä vapautumaan siitä. Saatatte kyllä tietää, että huonovointisuutenne johtuu sairastamastanne syövästä, mutta tuo tieto yksin ei vapauta teitä sairaudestanne, saatatte tarvita leikkauksen. Samoin voitte löytää syyn suruunne, mutta se ei vapauta teitä sen seurauksista. Vain syyn välitön ymmärtäminen ja sen kertakaikkinen poistaminen vapauttaa teidät."
"Useimmat pelkäävät vapautta, ja kuitenkin vain sellainen mieli, joka on vapaa, innokas ja täysin hereillä voi todella oivaltaa, miksi tämä onnettomuus, tämä valtava suru on kohdannut ihmiset."

Ja sitten jälleen Airaksiseen:

"Täysin vapaa ihminen on kevyt ja olematon.

Mutta tässä yhteiskunnassa poliisikoira on persuuksissa kiinni viidessä minuutissa, jos joku rupeaa vapaaksi. Me elämme syyllisyyskulttuurin masokismissa."

Tyhjyyden tunnistaminen oli Krishnamurtin ajatus. Vastakohtana on äärimmäinen raskaus. Hän nimittää sitä jormaollila-syndroomaksi (tunnistan itseni siitä). Ihmetellään, että ihmiset uupuvat ja kuolevat nuorina. Ensin on karmeat vaatimukset ja kohtuuttomat terveysohjeet, niiden vaatimukset sairastuttavat. Nyt siihen lisätään vielä hiilijalanjälki.

Siis leikitkö liberaalia keskiluokan marttyyria?

Utopia on tässä ja nyt!

Ihmisiä, jotka elävät kangistuneessa arjessa, tulee sokata.

Kaikkihan me tiedämme, että perhosen siivenisku alussa voi saada aikaan suuren muutoksen lopussa. Suuret muutokset alkavat pienistä teoista.

Krishnamurtin kanssa olen samaa mieltä siitä, että ulkoisena olemuksena, vielä kuorimattomana sipulina, olemme tuskien ja nautintojen muisto. Todellisuus ei ole mikään turvapaikka, vaan utopia on tässä ja nyt.