Ja vuoden Narsistipalkinnon saa ...

Katselin eilen Emma-gaalaa ja ensi yönä on istuttava taasen ihailemaan ammattinarsistien kokoontumista Oscar-gaalassa Losissa.

And I love it!

Nuorena minua koulutettiin: Ole vaikuttaja, älä istu katsomossa.
Mutta eikö vaikuttaja tarvitse yleisön? Ja jokainen yleisössä on omassa elämässään vaikuttaja, jolla on oma yleisönsä.

Susia ja lampaita ollaan kaikki, kun silmiin katsotaan.

Maailma muuttuu sittenkin, vaikka hitaasti. Muutama vuosi sitten puhuttiin vielä narsisteista ja psykopaateista samassa lauseessa. Kunnes huomattiin että hei, mehän ollaan narsisteja kaikki ja vielä erittäin luovia sellaisia.

On lukemattomia tapoja toteuttaa sisäistä narsistiaan. Jotkut menevät politiikkaan, teatterikorkeakouluun, ryhtyvät toimittajiksi tai opettajiksi jne.
Toiset taasen liittyvät esim. kansainväliseen moottoripyöräkerhoon tai ryhtyvät koulu-, työpaikka- ja naapurikiusaajaksi. Kyse on kuitenkin samasta asiasta: sisäisen narsismin toteutuksesta. Virkamiehet sitten päättävät, ketä tuetaan ja ketä ei.

Niin yksinkertaista se on.

Huvittavimmat ovat mielestäni hyväntekijät. Jotkut osallistuvat siihen verotussyistä ja toiset taasen välttääkseen helvetin kauhut.

Hyväntekijät paistattelevat ihailun loisteessa ja pääsevät kaikenmaailman naistenlehtien julkkisjuorupalstoille. Se jos mikä on menestystä.

Mutta hei, elämä on lyhyt ja jotenkinhan se aika on kulutettava. Kukin omalla tavallaan.

Kukapa tietää, vaikka minäkin toteutan sisäistä narsismiani olemalla köyhä ja kerjään tällä tavoin sääliä ja sympatiaa??

Minä, minä, minä. Antakaa mun elää, perkele!

Toivo

Lokakuu pääkaupunkiseudulla on siitä hieno kuukausi, että täällä on monia mielenkiintoisia messuja. Rakastan niitä.


Messuilla tapaa ihmisiä, jotka haluavat vaikuttaa. Nuorena minulle opetettiin, että älä ole yleisö vaan vaikuttaja. Aika monet tuntuvat saaneen saman neuvon. Kirjamessujen alennusmyyntiröykkiöt kertovat noista "vaikuttajista".
Koko kiireisen elämäni minua harmitti, ettei aika riittänyt kirjan kirjoittamiseen. Olisi ollut niin paljon tärkeää asiaa. Nyt kun aikaa olisi ja kirjan julkaiseminen on tehty suhteellisen helpoksi, ei halua enää ole.
Tuntuu kuin kaikilla olisi niin paljon sanottavaa, mutta kuunteleeko kukaan?


Sitä paitsi:
Mitä pahaa on olla "vain" yleisö? Nämä "vaikuttajat" eivät olisi "vaikuttajia" ilman yleisöään. On tärkeää, että on joku, joka kuuntelee, lukee ja katselee (+ ostaa) ja joka edes yrittää ymmärtää, mitä ollaan sanomassa.


Nämä "vaikuttajat" ovat samalla usein tietämättään aikamoisia häiriköitä. Esim. Suomessa on erikoisen paljon yhteisöjä, jotka kilpailevat keskenään, kuka "vaikuttaa" eniten. Näiden aktivistien häiriköinti on tehokasta, koska jokaisella on omat ennakkoluulonsa (se kuuluu ihmisyyteen). Ja kun joukossa tyhmyys tiivistyy, on apinalauma valmis.


Poliittisesti on tietysti nerokasta antaa apinalauman kuvitella, että he voivat vaikuttaa johonkin. Todellisuudessahan päätökset tehdään muualla, eivätkä apinalauman mielipiteet siinä paljon paina.


Kaikesta tästä huolimatta uskon Suomen ja maailman hyvään tulevaisuuteen. Kusipäitten määrä tuntuu olevan vakio, mutta todella fiksuja, valppaita ja älykkäitä nuoria on pilvin pimein. He näkevät kaiken pelottelun ja manipuloinnin lävitse vieden yhteiskuntaa parempaan suuntaan. Tähän en ainoastaan usko, vaan ihan oikeasti tiedän sen.


Kiitos nuoret jo näin etukäteen.