Antakaa heille OIKEITA töitä!

Roman Schatz on maininnut ohjelmissaan useasti, että jos
hän olisi joutunut käymään nykyisin Suomessa käytössä olevan kotouttamisohjelman, hän ei olisi koskaan onnistunut kotoutumaan tänne yhtä hyvin. Hänen oli selviydyttävä ihan itse ja hänelle annettiin mahdollisuus siihen. Ja hän onnistui todistettavasti oikein hyvin.  Okei, hän oli varmasti aika älykäs ja hänen motivaationsa oli hyvä, mutta hän oli silti aivan tavallinen ihminen.

Kirjoitan tästä, koska koen kokeneeni saman Sveitsissä ja Saksassa ja olen äärettömän kiitollinen siitä.

Menin 19-vuotiaana huonolla kielitaidolla varustettuna Sveitsiin töihin. Alussa tulostin reikäkortteja tehtaan koneisiin. Pian sain kuitenkin kutsun henkilöstöpäällikön toimistoon. Hän sanoi, että oli kuullut nopeasta edistyksestäni saksan kielessä ja hän palkkasi minut insinööritiimin sihteeriksi. Onnistuin siinä hyvin ja sain myöhemmin hienon työtodistuksen, joka taasen auttoi myöhemmin työpaikkahaastatteluissa.

Kuinka tämä oli mahdollista? Siksi, että minua ei syrjitty, kuuluin joukkoon ja kanssani kommunikoitiin.

Pelkällä kielikurssilla ei kieltä opita. Ihmiset on hyväksyttävä yhteiskuntaan tasa-arvoisesti. Kielitaito paranee nopeasti työelämässä, sillä ihmiset eivät ole idiootteja. Jos heille annetaan vain mahdollisuus.

Elokuussa 2018

Saako nainen tehdä abortin? Siitä on noussut suuri älämölö, kun ulkoministeri kehtasi puolustaa sen kieltämistä vedoten elämän puolustamiseen. Niin, elämän puolustaminen on ennenkuulumatonta tässä maailmassa, jossa ihmisellä ei ole arvoa - ei sikiönä eikä sodan keskellä. Mutta puolustaako ulkoministeri myös ihmisiä sodan keskellä? Luulenpa, että hän pidättäytyy siinä asiassa valtion yhteiseen mielipiteeseen. Ja hyvä niin.

Sanan- ja ajatuksenvapautta vastaan hyökätään nyt kaikilta rintamilta. Saapa nähdä, kuinka tässä lopulta käy.

Minä puolustan naisen oikeutta omaan kehoonsa ja sikiö nyt sattuu olemaan osa sitä.

Nuorena en olisi voinut edes ajatella tekeväni aborttia, enkä tehnyt.  Olin silloin samaa mieltä ulkoministerin kanssa ja muistaakseni se oli myös rikos silloin.

Elämä on kuitenkin saanut minut toisiin aatoksiin.

Ja kun ajattelen sitä kauhua, jota tunsin, kun alaikäisenä raiskattuna koululaisena kuukautiseni olivat myöhässä ja luulin olevani raskaana, tunnen suurta myötätuntoa tuota tyttörukkaa kohtaan. Jos olisin ollut raskaana, en olisi tehnyt aborttia, mutta olisiko se ollut reilua? Kysyn vaan.

Miljoonat naiset elävät näiden kauhujen keskellä tänäkin päivänä. Miehet eivät kerta kaikkiaan voi ymmärtää niitä. Samalla tavoin kuin naiset eivät voi täysin ymmärtää sotilaan kauhuja, vaikka haluaisivatkin. Me olemme erilaisia emmekä tasa-arvoisia.

Toinen puhuttanut asia on jengien polttamat autot Ruotsissa. Suomessa lisätään poliisivoimia, koska Ruotsissa poltetaan autoja.

Minulla on ehdotus:

Jos ulkomaalaisten sallitaan tulla maahan, joko työhön tai pakolaisena, niin heitä voisi kohdella samalla tavoin kuin omia kansalaisia. Ei paremmin eikä huonommin. Samalla tavalla. Ihmisinä. Jos näin toimitaan, Ruotsin tapahtumat eivät toistu Suomessa. Poliisivaltiossa ongelmat ovat varmoja.

Ugh. Olen jälleen puhunut. Toivon, että saan kertoa mielipiteeni myös tulevaisuudessa. Saa nähdä kuinka käy.

Hajotetaanko perhe?

Juuri nyt on Suomessa kauhisteltu virkamiesten yritystä hajottaa irakilaisperhe. Isä ja vauva saavat jäädä Suomeen, mutta äiti pienen tyttären kanssa karkotetaan Irakiin.

Tuo kuulostaa tavallisesta ja empaattisesta ihmisestä julmalta ja väärältä (ja sitähän se tietysti onkin), mutta noin vain toimitaan miltei kaikkialla, myös Pohjoismaissa.  Normimeininkiä.

Ulkomaalainen ei ole viranomaiselle varsinaisesti ihminen vaan objekti, johon kohdistetaan lakipykäliä mahdollisimman tiukasti. Varaton ihminen on aina uhka valtiolle. Näin on aina ollut. Ja nainen on kaksinkertainen uhka, koska hän saattaa äityä tekemään lisää lapsia.

Kun menin naimisiin Sveitsissä itävaltalaisen kanssa, minulle kerrottiin, että pysyäksemme yhdessä olisi tärkeää olla samaa kansallisuutta.  Omalta osaltani moka oli siinä, etten ottanut asioista riittävästi selvää (ei ollut nettiä ei) ja samalla menetin tietämättäni Suomen kansalaisuuden. Toki tavallaan päätös oli kuitenkin oikea, koska asuimme senkin jälkeen vielä useassa eri maassa.

Mieheni matkustellessa ympäri maailmaa, minulle ja lapsille jäi vain oikeus, mahdollisuus ja velvollisuus opiskella juuri sitä kieltä, mikä milloinkin oli ajankohtaista. Näin lapsista kasvoi kansainvälisiä ihmisiä, jotka kykenivät käymään koulua, saamaan ystäviä ja töitä missä vain. Tämä vittuiluksi kaikille  niille suomalaisille "asiantuntijoille", jotka väittävät, että äidin on AINA puhuttava äidinkieltä lapsilleen. Tilanteet kun vaihtelevat eri ihmisten elämässä asiantuntijoilta kysymättä.

Myöhemmin avioeron tultua voimaan tyttären yksinhuoltajana minua ei sitten halunnut yksikään valtio. Minulla ei ollut rikosrekisteriä, enkä ollut käyttänyt yhteiskunnan varoja missään muodossa missään, mutta yksinhuoltajana olin potentiaalinen sosiaalietujen käyttäjä. Töitä olisin saanut, mutta maassaololupaa ei herunut mistään maasta.

Pelottavaa, eikö? Suomi oli kuitenkin armollinen ja pelasti meidät. Presidentti Mauno Koivisto antoi meille ystävällisesti Suomen kansalaisuuden, sain töitä kuukauden kuluessa siitä, kun olin saapunut maahan, enkä ollut kertaakaan työtön (tai sairas) seuraavien 15 vuoden aikana.

Mutta sitten.

Lopulta en ollut enää uhkaava yksinhuoltaja vaan vanha akka, joka oli pantava syrjään hinnalla millä hyvänsä. Suuriin ikäluokkiin kuuluvana olen jälleen kerran enemmän uhka kuin mahdollisuus.

Ugh. Olen puhunut.

Sori siitä.

Normimeininki

Tässä kuussa ministeri Stubbin kotiin hyökättiin hänen kotona ollessaan ja hän kertoi sen pelottaneen, mutta pelolle ei saa antaa tilaa. Luonnollisesti tästä tuli mediatapahtuma ja jälleen oltiin huolissaan yhteiskunnan nykytilasta.


Tuo on inhottavaa, mutta valitettavasti ei mitään uutta.


Kun tulin Suomeen 80-luvun alussa, minut otti töihin kirjeenvaihtaja/kääntäjäksi saksalainen Hans-Theodor B, joka oli tullut perheineen Suomeen Saksasta edustamaan saksalaisia tuotteita Suomessa. Hän puhui täydellisesti saksan lisäksi myös suomea, ruotsia ja englantia. Hän oli pidetty ja hyvä johtaja, joka pääsi myöhemmin toimitusjohtajaksi Ruotsiin, hyvä hänelle. Hän kertoi, että joillekin oli tullut tavaksi räjäyttää heidän postilaatikkonsa. Onneksi se oli vähän kauempana talosta, joten suurempaa vahinkoa ei päässyt tapahtumaan, hän naureskeli. Normimeininki Suomessa ulkomaalaiselle.


Itselläni oli alussa saksalainen nimi ja kotikielemme tyttäreni kanssa oli saksa. Kivillä heittely ja Heil-Hitler -huudot olivat arkipäivää. Kaikki rauhoittui vähän, kun otin takaisin suomalaisen tyttönimeni.
Tyttäreni oli saanut kokea kiusaamista saksalaisuudestaan (Itävalta) myös Ranskassa ja Tanskassa. Hän itse ei ollut siitä huolissaan, mutta ei se hauskaakaan ollut.


Helsingin ranskalais-suomalainen koulu oli kuitenkin toista maata. Kansainväliset opettajat ja oppilaat tekivät suotuisan ympäristön oppimiselle.


Olen ikuisesti kiitollinen ranskalaiselle koululle. He pelastivat elämämme. Kiitos.


Nyt kun ulkomaalaisia saapuu joukoittain Suomeen, se tietää toki vaikeuksia. Hyvä puoli on kuitenkin se, että heitä on sen jälkeen niin paljon, ettei yhtä ihmistä yksinkertaisesti ehditä kiusaamaan ja vainoamaan niin paljon kuin menneinä aikoina.


Ja lopuksi: I'm not going to censor myself to comfort your ignorance. Jon Stewart