Viime päivien uutinen on ollut joidenkin pakolaisten kriittisyys vallitsevia olosuhteita kohtaan.
Monet ovat kysyneet, missä kiitollisuus. Kuinka joku, jonka henki on juuri pelastettu, kehtaa valittaa olosuhteista. Jotkut ovat siitä päätelleet, että nämä eivät voi olla oikeita pakolaisia, vaan he ovat tulleet Suomeen elintasopakolaisina utopistisine toiveineen.
Ei välttämättä.
60-luvulla olin työssä Sveitsissä, kun Prahasta suorastaan tulvi pakolaisia Sveitsiin. Heitä oli todella paljon ja monet hyvin koulutetut saivat heti työpaikan. Minulla oli työtovereinani mm. dipl.insinööri ja opettaja.
He olivat kuvitelleet, että kaikki Sveitsissä ovat varakkaita ja elintaso on ruhtinaallinen. Vaikka heille oli annettu työpaikka ja he saivat samaa palkkaa kuin sveitsiläiset, he olivat pettyneitä ja valittivat koko ajan kaikesta.
Silti he olivat oikeita pakolaisia. Mutta kulttuurisokki oli suuri.
Eivätkä kaikki sveitsiläiset heistä pitäneet. Osastopäällikkö sanoi suoraan ja rehellisesti, että jos hän saisi valita, hän ottaisi mieluusti alemman elintason ilman ulkomaalaisia.
Sellaisia me ihmiset vaan olemme. Meitä on moneksi ja yhdessä vaan pitäisi elää jotenkin.
