Koska minulla ei tunnetusti ole elämää enkä kuulu oikein eliittiinkään + oli niin helevetin kuumakin, katselin SuomiAreenaa vähän ristiriitaisin tuntein, kuten aina.
TOISAALTA KAIKKI eliitin edustajat ovat kukin omalla tavallaan mielenkiintoisia ja fiksuja ihmisiä ja koska he oikeasti OVAT eliitin edustajia, heillä on paljon tietoa monista asioista. Tämä koskee myös huipputoimittajia.
Kun katselen heitä, mietin, ymmärtävätköhän he itsekään kuinka vähän he oikeasti tuntevat ja ymmärtävät suomalaisia.
SuomiAreenalla keskusteltiin mm. arvoista. Kuinka Suomi on vapaa ja välittävä yhteiskunta. Ehkä joku on vähän vapaampi kuin toinen ja ehkäpä joistakin välitetään vähän enemmän kuin toisista. Esim. toimeentulotuki oli ainakin ennen harkinnanvaraista. Ja eikö esim. DDR:ssä välitetty suurella mielenkiinnolla naapureista ja kansalaisista yleensä. Monen mielestä vähempikin olisi riittänyt.
Suomessa Kerrostalokyttääjäsivustot kertovat omaa tarinaansa toisistaan välittävistä kansalaisista.
Me elämme demokratiassa. Halleluja siitä. Keskiluokka/enemmistö keskustelee keskenään, mitä näille lapsille, nuorille, vanhuksille, syrjäytetyille, työttömille, yksinäisille, alkoholisteille, mielenterveys- ym. mielipideongelmaisille (lista on loputon) pitäisi tehdä. Heiltä itseltään ei tietenkään kysytä, heihin kohdistetaan toimenpiteitä. Ylhäältä tuleva sääli ja hyväntekeväisyys on sentään sallittua. Vielä.
Elämä on kilpailua. Päästäkseen keskiluokkaan ja eliittiin on ensin voitettava kilpailijat. Siksi esim. tasa-arvo työpaikoilla on toteutumaton utopia. Sitä ei ole eikä tule.
Nyt eliitti saattaa ajatella, että mitä hittoa: vaaditaan keskustelua ja kun sitten keskustellaan, niin sekään ei kelpaa.
Ihan totta.
Keskusteluja oli mukavaa katsella vähän niin kuin itsenäisyyspäivän juhlallisuuksia - kotona istuen ja paikkansa maailmassa hyväksyen.
Kahdesta poliitikosta pidin erikoisesti: Kai Mykkänen ja Li Andersson.
Kummankaan puoluetta en ole äänestänyt, mutta nämä molemmat henkilöt vaikuttavat niin järkeviltä, asiantuntevilta - jopa luotettavilta - että ihan fantastista. Kaikkea hyvää heille.
Joten:
Jatkakaa vaan meidän idioottien opettamista. Jos me kyllästytään, onhan meillä aina VALEUUTISET.
Kertoo elämästäni ja mielipiteistäni suhteessa elämään Suomessa ja tällä planeetalla yleisesti
sunnuntai 22. heinäkuuta 2018
SuomiAreena välittää
Tunnisteet:
2018,
arvot,
demokratia,
eliitti,
enemmistö,
idiootti,
keskiluokka,
keskustelu,
SuomiAreena,
tasa-arvo,
toimittajat,
valeuutiset,
vapaus,
välittäminen,
yhteiskunta
perjantai 29. kesäkuuta 2018
Valeuutinen - uhka vai mahdollisuus?
Katsoin viikonloppuna aika vanhan elokuvan, joka oli jäänyt minulta näkemättä:
Valehtelemisen sietämätön keveys (The Invention of Lying) USA 2009 Ricky Gervais
https://en.wikipedia.org/wiki/The_Invention_of_Lying
Se kertoo maailmasta, jossa kukaan ei valehtele. Mark keksii valehtelun ja johan rupee pelittämään.
Perustuukohan elokuva tositapahtumiin? Siltä vaikuttaa, koska mielestäni se on erittäin ajankohtainen.
Jotkut asiantuntijat ovat sitä mieltä, että valehtelu kuuluu älykkyyteen. Vain tyhmät puhuvat aina totta.
Miksi samat asiantuntijat huolestuvat sitten valeuutisista? Älykkäät ihmiset ovat siis uhka yhteiskunnalle? Niinhän monet historian poliitikot ovat ajatelleet. Lampaita on helpompi hallita kuin susia.
Kaikkien uskontojen oppeihin kuuluu pyrkimys totuuteen ja valehtelu on kiellettyä.
Silti koko yhteiskunta ja erikoisesti diplomatia perustuu valkoisiin valheisiin. Väitetään, että jos näin ei olisi, koko yhteiskunnan valtaisi väkivalta ja anarkia.
Tuo mainitsemani elokuva kertoi juuri maailmasta, jossa jokainen kertoi oikeat rehelliset ajatuksensa. Tosin ihmiset eivät olleet väkivaltaisia, he olivat kai tottuneet kuulemaan totuuden.
AHAA!
Tavallaan some on vienyt meidät lähemmäksi totuuden yhteiskuntaa. Kaikki tiesivät, että ihmiset usein inhoavat toisiaan. Mutta että noin rujoa - siihen ei oltu varauduttu. Nyt muiden epämiellyttävät mielipiteet ilmestyvät ruudulle aina uudestaan ja niihin on vain totuttava.
Valkoisten valheiden maailma on ainakin päättäjien mielestä heille edullisempaa. Siksi sananvapauden rajoittaminen on tullut ajankohtaiseksi.
Jos valheet (jotkut kutsuvat niitä mielikuvitukseksi) kuuluvat älykkääseen yhteiskuntaan, niin tekeekö totuuden vaatimus meistä tyhmiä?
On harkinnan paikka.

maanantai 28. toukokuuta 2018
Parempia ajatuksia, kiitos
Ajattelet, olet siis MAHDOLLISESTI olemassa.
Mutta se ei riitä.
Haluat myös vaikuttaa ympäristöösi.
Koska olet ihminen, sinulla on ainainen tarve asettaa päämääriä, joiden saavuttamiseksi kohtaat esteitä, haasteita ja ongelmia.
Ja ongelmia pitää olla.
Hyvinvointivaltiossa tämän ongelmien tarpeen voi helposti havaita: mitä helpompaa kermaperseiden elämä on, sitä enemmän ongelmia keksimällä keksitään. Voisin lyödä vetoa siitä, että suomalaisilla on tänään enemmän ongelmia kuin suomalaisilla vuonna 1918 ikinä. Mielikuvitus on ihmeellinen asia.
Ikävää tässä ongelmien vatvomisessa on vain se, että ajatukset oikeasti vaikuttavat ympäristöön. Uhkailu ja pelottelu tuo hilloa ja työtä tietyille ammattiryhmille, mutta luovuudelle se on puhdasta myrkkyä.
Mutta hei!
Huolehdinko nyt itse aivan turhasta?!
Viimeisin juttu, jonka opin internetin ihmeellisessä maailmassa on, että tulevaisuuden luojat suunnittelevat kollektiivista ajatuspajaa pilveen. Sieltä sitten kaikki hakevat automaattisesti ajatuksensa. Omia ajatuksia ei enää tarvita, kun paremmat ovat jo pilvessä.
Tosin, eiköhän tuo ole jo osittain toteutunut.
Täytyy tässä kai hakea se foliohattu naftaliinista. Nyt sille on taas käyttöä. Tai sitten ei.

maanantai 30. huhtikuuta 2018
Hölökynkölökyn!
Vapun aattoa täällä vietellään - yksin, kuten aina ennenkin. Samppanjaa en tietysti uskalla yksinelävänä maistella, sosiaalitädit huolestuvat/suuttuvat. Suomessa on SUURI ongelma, sillä yksinelävät SAATTAVAT tissutella kotonaan alkoholia. Mutta ei huolta, heidät saadaan kyllä maailman parhaassa hyvinvointiyhteiskunnassa kuriin.
Simankin kanssa se on vähän kiikunkaakun. Mutta aion uskaltaa, rohkea kun olen aina ollut. Myös sokerimunkin syön nauttimani siman (jossa rusina) kanssa. Tämä on väärin, koska diabetes. Minulla ei ole tosin todettu tätä sairautta, mutta ASIANTUNTIJAT ovat antaneet lausunnon "Jo puoli miljoona suomalaista sairastaa diabetesta, mutta puolet heistä ei vielä tiedä sairastavansa tautia." Iltalehti 13.11.17.
Siis 250 000 suomalaista ei tiedä sairastavansa diabetesta??!!!! Onko kukaan niin viisas kuin asiantuntija. Nöyräksi vetää.
Mutta se siitä.
Eilen käväisin Barbie näyttelyssä Kansallismuseossa. Halusin nähdä tämän yhteiskuntavaikuttajan. Barbie täyttää ensi vuonna 60-vuotta. Muoti on vaihtunut, mutta Barbie on pysynyt nuorena ja hoikkana kuten jokaisen naisen velvollisuus globaalisti on. Hoikkuuden salaisuus oli hänen ohjeensa: Älä syö.
Muistan kuinka itselleni oli elintärkeää, että vyötäröni ympärysmitta ei koskaan ylittänyt 60 cm. Vuodet tekivät minusta luopion ja jouduinkin kalliisti petturuudestani maksamaan. Rikos, joka ei vanhene omasta vanhenemisestani huolimatta.
https://www.karl.com/experience/en/world-of-karl/barbie-lagerf
Kansallismuseossa katsastin myös hienon valokuvanäyttelyn vuodesta 1918.
Järkyttäviä kuvia sisällissodasta, mm. kuva luurangoksi laihtuneista miesruumeista Tammisaaren vankileirillä, joukossa varmasti myös ukkini. Olisi voinut olla yhtä hyvin Auschwitzistä. Ihmisoikeudet vähän hakusessa.
Tulevaisuus näyttää, ovatko suomalaiset jotain oppineet. Kehitys on niin kovin hidasta.
perjantai 30. maaliskuuta 2018
Kerro minulle totuus!
Me kaikki haluamme tietää totuuden.
Miten se tiedetään?
Kuuntelemalla luotettavia lähteitä, tietysti.
Kuinka voin tietää, että jokin lähde on luotettava?
Tulee tehdä arviointi sen pohjalta, mitä vanhemmat, opettajat, koulu- ja muut kirjat sekä luotettavat mediatalot ovat meille kertoneet.
Vanhalle ihmiselle nuo "totuudet" ovat vaihtuneet vaikka kuinka monta kertaa elämän aikana. Sitäpaitsi ihmisten "totuus" liittyy heidän kulttuuriinsa ja jokaisella maalla on oma totuutensa.
Tiedemiehet väittelevät siitä, mikä on totuus. Jotkut menettävät jopa henkensä muiden mielestä väärien löytöjen ja totuuksien vuoksi.
Rehellisyyden nimissä tavallisen ihmisen on mahdotonta tietää, kuka heistä on oikeassa. Kuinka minä voin tietää onko esim. kuussa käyty vai ei? Tai onko maaplaneetta pyöreä vai litteä? Minun on vain valittava omasta mielestäni luotettava taho, johon uskoa. Voin ihan hyvin olla väärässä. Tai mistä tiedän, ovatko Ylen, MTVn, Hesarin tai Seiskan uutiset totta? He kyllä itse kertovat taistelevansa valeuutisia vastaan ja olevansa ehdottoman totuuden puolella. Mutta heidän lähteensä ovat enimmäkseen salattuja eikä niitä saa tutkia. He saattavat joskus LUULLA kertovansa totuuden, vaikka todellisuudessa juuri heidän uutisensa saattavat olla valeuutisia pahimmasta päästä.
Aika toivotonta touhua tämä ihmisparkojen tarpominen eteenpäin elämän puun varjossa.
Kun luen tulevaisuuden roboteista, jotka oppivat koko ajan uutta ja kehittyvät, niin minua alkaa väistämättä hymyilyttää.
Mitä muuta me ihmiset olemme kuin hybridi robotteja? Jotkut ovat oppineet enemmän kuin toiset. Totuudesta ei kellään ole hajuakaan.
Ps. En jaksa enää kommentoida Me Too -kampanjaa. Olen tässä blogissani kertonut useasti olevani feministi ja kuinka minut on nuorena raiskattu kerran koulutiellä ja toisen kerran työpaikkahaastattelussa. En kuitenkaan voi tukea kaikenlaisia noitavainoja, kun pelkkien huhujen perusteella ihmisten elämän ja uran saa tuhota. Todisteita ei kukaan kaipaa, viha on niin ihanaa.
Sad. Very sad.

huhut,
hybridi,
ihmisoikeudet,
media,
metoo,
robotti,
totuus,
valeuutiset,
yhteiskunta
maanantai 26. helmikuuta 2018
Iivo ja muuta ihanaa
Tässä kuussa iloitsin ja jännitin urheilijoiden kanssa, koska OLYMPIALAISET.
Urheilijat ja taiteilijat ovat samaa ihmislajia, minulle myös urheilija on taiteilija.
Voisitko kuvitella elämää ilman taidetta? Minä en. Näitä ihmisiä saan kiittää siitä, että olen yleensä vielä elossa. Maailmassa ilman taidetta en todellakaan haluaisi elää.
Tuolla ammatinvalinnalla on tosin hintansa. Siitä kertoo monien jumalaisten muusikoiden ja joidenkin urheilijoiden itsemurhat.
Haluaisin kysyä Iivo Niskaselta, mitä hän pitää Antti Tuiskun hitistä "Mä hiihdän". Se kertoo varmaan osittain myös Antin omasta elämästä, mutta ennen kaikkea huippurheilijan tunnemaailmasta - ainakin joskus. Ja mikä ettei, itse olen aikanaan ajatellut omasta elämästänikin samalla tavalla. Aikoina, jolloin vaativa työ ja opiskelu vei kaikki mehut eikä taiteelle todellakaan jäänyt aikaa.
https://www.youtube.com/watch?v=90kifV4_Fyc
Näin (muiden mielestä) vanhana ihmisenä katselen ihaillen nuoria kauniita ihmisiä.
Olympialaisten taitoluisteluosuus tarjoaa sitä nautintoa, suorastaan jumaloin näitä ihmisiä. Ovatko he ihmisiä ollenkaan? Ja entä lumilautailijat sitten? Minä rakastan heitä niin. Kukaan heistä ei todennäköisesti lue blogiani, mutta koska me kaikki (myös ateistit) olemme henkisiä olentoja, jollain tasolla he varmasti saavat rakkauteni.
Kiitos puolijumalat! Ja lopulta: Kaikkihan me olemme taiteilijoita, kun silmiin katsotaan.

lauantai 27. tammikuuta 2018
Suomi 100 1918-2018
Tänään on jälleen Suomen satavuotispäivä. Tänään 100 vuotta sitten vuonna 1918 Suomen sisällissota alkoi. Sillä oli kohtalokkaat seuraukset myös meidän suvuillemme.
Äitini perhe asui Karjalassa. Minulle on kerrottu, että ukkini oli juuri saanut rakennettua uuden talon perheelleen ja oli kieltäytynyt lähtemästä "sotaan" kummallekaan puolelle. Hänet ja hänen veljensä vietiin Tammisaaren vankileirille (joka oli puhdas keskitysleiri), missä he molemmat kuolivat kesäkuussa 1918. Ilman oikeudenkäyntiä ja syyttöminä. Isoäitini jäi yksin lapsikatraansa kanssa, eikä pystynyt enää elättämään heitä. Lapset vietiin lastenkotiin, joukossa oli myös äitini.
Toisaalla isäni Kajaanissa oli menettänyt äitinsä tuberkuloosiin. Hänet oli annettu kasvatettavaksi asianajajaperheeseen Turkuun (tai Naant aliin). Sisällissodan puhjettua isän veli oli myös viety vankileirille Tammisaareen, jossa hän kuoli 21-vuotiaana. Äitini muistelmien mukaan hän oli joutunut sinne väärän ilmiannon perusteella ja täysin syyttömänä.
Isän kasvattivanhemmat olivat erittäin oikeistolaisia mielipiteiltään, heitä kutsuttiin sodassa "valkoisiksi". He olivat tietysti arvostelleet "punaisia" ja isäni veljiä. Isäni, joka oli toisaalta kasvattivanhemmilleen kiitollinen hyvästä kohtelustaan ja elämänsä edistämisestä joutui toisaalta lapselle ylivoimaiseen tehtävään ja hylkäämään perheensä. Isäni ratkaisi ongelman lähtemällä pois kasvattiperheestään. Ne olivat julmia aikoja ne.
Luulen, että juuri nuo traagiset tapahtumat liittivät vanhempani niin tiiviisti yhteen. Heidän rakkautensa ja kunnioituksensa toisiaan kohtaan kesti kuolemaan saakka. He halusivat antaa lapsilleen kaiken sen, mitä eivät itse saaneet. Näinhän ihmiset usein toimivat. Ja lapset eivät osaa arvostaa vanhempiensa uhrauksia. Ikuinen kierre.
Suomi ei valitettavasti ole kyennyt käsittelemään julmaa menneisyyttään kuten esim. Saksa.
Tämä tulee hyvin esille juuri näinä päivinä, kun presidenttiehdokkaat kisailevat maan herruudesta. Huomenna 28.1.2018 valitaan uusi Suomen presidentti.
Ehdokas Tuula Haataisen motto on "Jokainen on arvokas ja tarpeellinen". Se on kaunis ajatus, johon itsekin aiemmin halusin uskoa. Ennen kaikkea uskoin itse olevani arvokas ja tarpeellinen. Hämmästykseni oli suuri, kun ymmärsin, etteivät kaikki muut olleetkaan samaa mieltä kanssani. Erikoisesti tappouhkaukset koin aika loukkaavina.
Nyt jonkun verran viisaampana ja historiaa tuntevana voin vain todeta, ettei sellaista aikaa ole koskaan ollutkaan, jossa jokainen ihminen olisi ollut arvokas ja tarpeellinen.
Aktiivimalli ja ruokajonot ovat erinomainen esimerkki nykyihmisen arvottomuudesta. Työtöntä rankaistaan siitä, ettei kukaan huoli häntä työhön. Erikoisesti nuori ja yli 50-vuotias syyllistetään siitä, että maassa vallitsee ikärasismi.
Ministerit ja jopa jotkut presidenttiehdokkaat puolustavat mallia sanomalla, että katsotaan mitä tapahtuu ja korjataan laki myöhemmin. Lue: Yksittäinen ihminen ei todellakaan ole arvokas ja tarpeellinen. Se, että malli kirjaimellisesti tuhoaa monen yksittäisen ihmisen elämän siten, ettei elämä heidän osaltaan ole enää korjattavissa, ei kiinnosta päättäjiä.
Näin on aina ollut.
| Äitini keskellä äitinsä edessä |
![]() |
| Ukin veli Karjalassa |

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)