torstai 26. maaliskuuta 2009

Intention voima


Jotkut meistä elävät intention lähteestä ja jotkut elävät siinä. Jälkimmäisessä tapauksessa intentio on tarkoituksellisuutta ja se elävöityy lähteestä.

Me kaikki saamme voimamme siitä. Jollet saisi, et kykenisi edes lukemaan tätä blogiani. Meillä kaikilla on linkitetty yhteys älylliseen tietoisuuden kenttään. Kyse on vain siitä, kuinka puhdas tuo linkkimme kulloinkin on.

Kuljin nuoruudessani työmatkallani päivittäin ohi Max Planck -instituutin Saksassa. En ollut vielä silloin kiinnostunut kvanttifysiikasta tai atomeista. Kiinnostus heräsi vasta myöhemmin työskennellessäni elektroniikkateknologian parissa ja kiinnostuksestani henkisiin asioihin.

Saksalainen Max Planck, 1858-1947, ei ollut mikä tahansa hokkuspokkusheppuli, vaan hänelle myönnettiin mm. Nobelin fysiikan palkinto 1918. Hän on sanonut, että hän oli tullut siihen tulokseen, ettei ole olemassa mitään materiaa. Aine on vain atomiyksiköiden värähtelyä tilassa. "Meidän on pakko olettaa, että kaiken tämän takana on älyllinen tietoinen mieli" hän sanoi.

Toinen kovan tieteen edustaja, Einstein, on sanonut, että mielikuvitus on tärkeämpää kuin tieto. "Minä yritän oppia ajattelemaan kuten jumala - kaikki muu on vain yksityiskohtia."

Yksi kvanttifysiikkaan ja atomeihin liittyvä päätelmä on myös tämä:

"Kun muutat tapaasi tarkastella asioita, ne muuttuvat."

Tuota lausetta kannattaa mietiskellä usein, kun elämä ei näytä olevan kohdallaan. Totuus on kuitenkin se, että kaikki ON kohdallaan. Me emme vain huomaa tai ymmärrä sitä.

Ääretön potentiaali ei saa alkuaan aineellisesta maailmasta vaan henkisestä energiakentästä, josta olemme kaikki lähtöisin.

Jos äärettömien mahdollisuuksien energiakentässä ollessasi (ja siellähän sinä olet) alat miettiä, mitä kaikkea vailla olet ja mitkä kaikki asiat ovat elämässäsi pielessä, kenttä vastaa sinulle varmistamalla, että tilanne jatkuu entisellään.

Antautuminen elämälle, rajaton kiitollisuus kaikelle sille, mitä elämä on meille suonut ja meitä opettanut, mahdollisimman vähäisen vastustuksen polku muuttaa maailmaa oikeasti. Muuta tapaasi katsoa asioita, niin ne muuttuvat.

Maailmassa tapahtuu paljon oikeasti ikävää, kuten sodat, vastenmieliset työnantajat, työtoverit, alaiset, asiakkaat, naapurit jne. Unohtamatta syvää globaalia lamaa. Kaikki tämä on hyvin masentavaa. Vai masentaako se? Muiden matala energiataso ei saa sinun energiaasi vähenemään, vaan sinun oma suhtautumisesi esim. sinua vihaaviin ihmisiin. SE saa sinut alas.

Itselläni oli kauan slogani, että suvaitsen kaikkea muuta maailmassa paitsi suvaitsemattomia ihmisiä. Se on ollut minulle henkilökohtaisesti kova koulu, vaikka niin ei olisi tarvinnut olla. Olisin voinut helpomminkin oppia näkemään muiden ihmisten hyvät puolet, heidän kauneutensa ja viisautensa.

Älä koskaan ratkaise ongelmaa paheksumalla, tuomitsemalla, häpeällä tai muulla alhaisen energian tavalla katsoa asiaa. Muista aina, että olet yhteydessä äärettömään intention lähteeseen ja kykenet kyllä ymmärtämään, jos vain tahdot.

Pelkkä olemuksesi rauhoittaa ympäristöäsi ja parantaa maailmaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti