torstai 25. kesäkuuta 2015

Naisten nöyryytys Suomessa

Tällä viikolla kuohutti tämä joukkoraiskausoikeudenkäynti koko Suomea.


http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/83509-tapanilan-raiskaus-nyt-tuli-tuomio


Pojat ovat poikia. Eihän heidän elämäänsä voi mennä pilaamaan. Mutta naisen elämän voi tuhota, se on aivan eri asia.


Onneksi Suomen kansa ei hyväksy tällaista "oikeudenmukaisuutta".


Minut raiskattiin 60-luvulla koulutiellä. Olin neitsyt enkä ollut koskaan edes seurustellut. Seksivalistustakaan ei noina aikoina ollut. Tiesin suomalaisen nuoren miehen nimeltä, mutta en tuntenut häntä. Kun verissäni ja kauhuissani kerroin tapahtuneesta äidilleni, hän kielsi ehdottomasti kertomasta asiasta kenellekään. Koskaan. Kävin koulua ja halusin käydä kouluni loppuun.


Joskus mietin, oliko äitini tehnyt oikein.


Mutta tällaiset tapaukset 50 vuotta myöhemmin vahvistavat minulle, ettei mikään muutu ja että hän oli oikeassa. Kiitos äiti siellä pilven reunalla!


Usein raiskattua naista syytetään provosoinnista, humaltumisesta jne., mutta tämän naisen "rikos" oli matkustaa junalla kotiin ja minun "rikokseni" oli kulkea tiellä matkalla kotiin.


Samalla tavoin, kun voidaan oikeutetusti kysyä, kuka hullu haluaa poliitikoksi, voidaan kysyä myös, kuka hullu hakee oikeutta poliisilta.


Samanaikaisesti saa joku nuuskanmyyjä 2,5 vuotta ehdotonta vankeutta ja valtavat korvaukset maksettavaksi.


Sairas maailma. Missä viipyy Vapahtaja? (Tämä oli sarkasmia, idiootit).



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti