Ei historia meitä opeta?

"Ei historia meitä opeta" väittää lempparini Happoradio Ihmisenpyörässä.

Joskus - aika usein - tuntuu siltä. Ja automaattisesti se ei sitä taatusti teekään. Pitää olla halua, tahtoa ja ymmärrystä. Ja ymmärrystä ei taas saa ilman tietoa.

Viime viikkoina kaksi toisiinsa linkittynyttä tapahtumaa sai minut jälleen kerran ajattelemaan suomalaista yhteiskuntaa tänään, tässä ja nyt.

Ilman menneisyyttä ei olisi tätä päivää ja tulevaisuus muodostuu tämän päivän seurauksena.

Siis:

Kuuntelin 20.9.10 Kalle Haatasen keskustelun tutkija Gia Virkkusen kanssa aiheena köyhyyden kokemus ja mitä köyhyys oli 30-luvun Suomessa.

Sitten luin aivan erinomaisen uutuuskirjan: Sirpa Kähkösen Vihan ja rakkauden liekit, kohtalona 30-luvun Suomi. Otava 2010.

Kirja kertoi Kähkösen isoisän Lauri Tuomaisen (s. 1904, laivamies ja seppä) päiväkirjamerkinnöistä ja vasemmiston, erikoisesti kommunistien, kohtaloista kahtia jakautuneessa Suomessa.

"Ennen kuin olin elänyt päivääkään, olivat päiväni luodut"

Tuo tuntuu usein niin todelta tarkastellessa joidenkin - miksei omaakin - elämää.

Se, minne synnyt ja milloin, kenet tapaat lapsena ja nuorena kun et itse vielä ymmärrä asioita, vaikuttaa kohtalonomaisesti koko elämääsi. Tuntuu kuin suuret linjat olisi määrätty toisaalla, pienempiin linjoihin voi itsekin vaikuttaa. Tai sitten ei.

Tiesin kyllä, että Tammisaaren vankileirillä kuoli kesä-joulukuussa 1918 miltei 3000 vankia., mutta en sitä, että läpi 20-30-lukujen henkiinjääneitä pidettiin joko vangittuina tai työleireillä ilman ihmisoikeuksia. Jos vangitut olisivat edes olleet aseistettuja anarkisteja, mutta näinhän ei ollut. Kuten aina tuollaisina aikoina, täysin viattomat ja väärinymmärretyt uhrataan myös.

"Epäilys ja huhut riittivät mustamaalaamaan maineen." Tuntuuko tutulta tämän päivän Suomessa? Tässäkään mielessä ei maailma ole muuttunut tai historia opettanut.

Näin käy aina kun viha saa vallan ja järki sumenee. Tälläkin hetkellä tätä taatusti tapahtuu jossain maapallon kolkassa.

20-30-luvun ongelmissa ei pidä tietenkään unohtaa USAn pörssiromahdusta ja sen aiheuttamaa syvää lamaa, joka vaikutti myös Suomeen. Koko Eurooppa kiehui ja oli kiehunut jo pitkään. Saksassa nousivat kansallissosialistit valtaan tunnetuin seurauksin. Syntipukkeja etsittiin ja tunnetusti etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan. Niin tässäkin tapauksessa.

Tutkija Gia Virkkunen kertoi, että Suomessa oli 30-luvulla tuhansia mustia listoja, joihin oli kirjattu ihmisten luonteenpiirteet, poliittinen suuntautuneisuus ja protestihalukkuus. Näin väärin ajattelevat jäivät ilman töitä. Ja työtönhän on aina laiska, tyhmä ja varas. Metsäyhtiöt esim. edellyttivät suojeluskunnan jäsenyyttä.

Vain HIEMAN laimeammassa muodossa tuo edellä mainittu toimii vieläkin. Historia ei opeta.

Ja entäs tämä:

"Kommunisti oli tyttönä naikkonen, kevytkenkäinen moraaliltaan epämääräinen olento. Vanhempana hänestä tuli viranomaisten riesa, itkevä akka, mielenosoitusten pahasisuinen peloton muija, hirviömäinen."

Itse en ole poliittisesti suuntautunut oikeaan enkä vasempaan, mutta feministi sisälläni sanoo, että What else is new? Toimii tänäkin päivänä.

On hienoa, että Suomessa on vihdoin alettu availla haavoja, jotta ne voisivat parantua lopullisesti.

Kristillisesti uskovat vannovat anteeksiannon nimeen, mutta mielestäni on tekoja, joita ei voi eikä pidäkään antaa anteeksi.

Sen sijaan voi ottaa asioista selvää ja oppia ymmärtämään toisen näkökulmaa ja motiiveja.

Ja ymmärtää myös sen, että olemme lopulta kaikki samassa veneessä tällä planeetalla. Kaikki me haluamme elää hyvän elämän, mitä se sitten kullekin tarkoittaa.

YMMÄRRYS POISTAA VIHAN.

Anteeksianto on jollain lailla alentavaa. Emme ole pyhempiä itsekään. Keitä me olemme antamaan anteeksi kenellekään? Sen sijaan voimme oppia ymmärtämään lähimmäistämme ja heidän motiivejaan sekä rakastamaan heitä kaikesta huolimatta.

70-luvun Saksassa opin kunnioittamaan saksalaisten pyrkimystä puhdistaa pöytä ja oppia ymmärtämään itseään ja sitä, miksi kaikki meni kuten meni. He eivät sulkeneet  silmiään pahuudelta itsessään (joka lopulta kuuluu ihmisyyteen). Tulos oli moderni, suhteellisen suvaitsevainen ja demokraattinen maa.

Toivoisin niin Suomen pystyvän samaan.

Juuri tänään luin uutisen, että 3.10.2010 Saksa maksaa viimeisen erän = 69,9 miljoonaa euroa 1. maailmansodan sotakorvauksia, jotka määrättiin heille 1919 Versaillesissa.

http://www.bild.de/BILD/politik/2010/09/28/ende-1-weltkrieg/am-sonntag-endet-fuer-deutschland-der-1-weltkrieg.html

Uskomatonta, mutta totta. Tämäkin todistaa, että yhden syntipukin etsiminen ei koskaan johda mihinkään hyvään, koska se ei ole totta. Edesmenneen Michael Jacksonin sanoin Who is bad?!

Monet hengelliset gurut kuten esim. Eckhart Tolle vannovat taasen nykyhetken nimeen. Power of now. Menneisyydellä ei ole väliä, on vain tämä hetki. Mielestäni he ovat oikeassa, mutta siitä huolimatta on olemassa niin vaikeita asioita, joita ei noin vain unohdeta silmät sulkemalla vaikka haluaisikin.

Ne jutut on kohdattava, ymmärrettävä ja vasta sitten unohdettava. Siinä tapauksessa ei sekään ole poissuljettu, etteikö historia voisi sittenkin opettaa meille jotain. Vaikka tilanteet eivät täysin samanlaisina toistukaan.

En ole keittiöpsykologeja kummempi ja yritän vain hahmottaa maailmaa ympärilläni. Samalla yritän ymmärtää myös heitä, joiden pipo kiristää hieman enemmän kuin omani.

Sinulle, joka sattumoisin eksyit lukemaan blogiani, toivotan antoisaa syksyä! :)

Lisää tutkimuksia

http://www.sciencedaily.com/releases/2010/08/100823101110.htm

Yllä löytyvästä linkistä voit lukea Washingtonin yliopistossa tehdyistä tutkimuksista.

Ne osoittavat, että inhottavimmat työkaverit, joista halutaan päästä ensiksi eroon, ovat epäitsekkäät ihmiset. Ne, jotka ajattelevat pyyteettömästi organisaation etua, tekevät usein mukisematta paskahommat ja jäävät ylitöihin, koska se deadline on nyt vain saavutettava.

Tulokset olivat tutkijoiden mielestä yllättäviä, minä en niitä lainkaan hämmästele. Noinhan se menee.

Olipa kyseessä sitten bisnesfirma, vapaaehtoisorganisaatio tai armeija, epäitsekkäät ihmiset ovat ne vihatuimmat.

He nostavat rimaa ja saavat muut näyttämään huonommilta.  Ei auta, vaikka muiden työtaakka kevenisikin. Hyväntekijät nähdään sääntöjenrikkojina ja heidän motiivejaan epäillään - vaikka siihen ei olisikaan aihetta. He jakavat ilmaiseksi sitä. mistä muut vaativat maksun ja vääristävät siten kilpailua.

Tuo kaikki on niin totta. Poikkeuksiakin varmasti löytyy, mutta vähän.

Kommenttini ja lisäykseni tähän on:

Näitä muiden silmissä ylisuorittajia väheksytään ja heille naureskellaan avoimesti, mutta tausta on usein aika traaginen.

Usein heillä ei ole vaihtoehtoa. He kuuluvat vain harvoin sisäpiiriverkostoon ja heidät on usein palkattu ulkopuolelta juuri siksi, että he ovat hyviä ja ahkeria työssään. Siten sisäpiirille jää enemmän aikaa esim. veneilyyn, golfiin jne. "Hullu paljon työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä" on suomalainen sananlasku, jonka jotkut ottavat kirjaimellisesti.

Jos tällainen ylisuorittaja "hullu" lopulta uupuu ja valittaa työterveyshuoltoon tai työsuojelupiiriin, on vastaus kylmä. Ei pidä suostua hyväksikäyttöön. Pitää osata kieltäytyä. Kuitenkin kieltäytymisestä seuraa useimmiten irtisanominen, koska sisäpiiriläisille on aivan sama, kuka ne hommat hoitaa. Ne vaan on hoidettava ja hyvin. Ja päteviä, ahkeria ja heikoilla olevia löytyy pilvin pimein. Jos yksi kaatuu, on jono jo odottamassa vuoroaan. Työttömyyden uhatessa kieltäytyminen ei ole lainkaan helppoa.

Ja sitten on myös heitä, jotka ovat yksinkertaisesti vain innostuneita ja rakastavat työtään. Heille korvaus on kiva yllätys. Heitä on paljon. Onneksi.

Varaudu olemaan väärässä

Eikö tämä koskaan lopu? Minä haluan olla oikeassa!

http://www.newsweek.com/feature/2010/the-world-s-best-countries.html

Oikein Usasta asti piti tulla kertomaan, että olen ollut jälleen kerran kaikki nämä vuodet väärässä väittäessäni, ettei (hitto vie) ole lottovoitto syntyä Suomeen.

Ei se ollutkaan totta. Valehtelin. Yritin sillä vain peitellä omaa luuseriuttani. Totuus löytyy Newsweekin tutkimuksesta.

Joo joo ja juu juu.

Koulutus 100 %. Suomessa on maailman paras koulutus. Piste.

Ja minä kun olin ihmetellyt, miksi Suomessa ei ole yksityiskouluja, joissa voitaisiin opettaa monin eri vivahtein, eikä vain sitä yhtä oikeaa totuutta, jonka eduskunta on päättänyt. Mutta väärässä olin. Ei tarvitse. 100 %. Paremmaksi ei voi enää tulla. Onko tästä nyt suunta vain alaspäin, koska ylemmäksi ei voi päästä. Maailma kun ei koskaan pysähdy paikalleen. Se on joko ylös, alas tai ulos.

Vakavasti puhuen, tulos on mielestäni erittäin hyvä. Suomalainen keskivertokansalainen on oikeasti aika fiksu ja tietoinen. Ja arvostan todella sitä, että alunperin on haluttu antaa hyvä koulutus ihan jokaiselle. Sitä en halua pilkata. SITÄ EI VOI PILKATA.

Silti tämä (hyvä) koululaitos saa (fiksut) ihmiset ajattelemaan samansuuntaisesti (koska vaihtoehtoisia malleja ei ole). Näin maata on helppo hallita eikä toisinajattelijoita suvaita.  Jos tähän ei tule muutosta, niin se kostautuu innovaatioiden vähyytenä tulevaisuudessa. Näin uskallan ennustaa.

Terveydessä Suomen sija oli 17, kun taasen Sveitsi oli sijalla 2 ja Ruotsi sijalla 3.

Tämä on mielenkiintoista, koska juuri terveydenhuollosta suomalaiset ovat erityisen ylpeitä.

En ole ottanut selvää, mistä erot johtuvat, mutta oletan niiden johtuvan sairaskassapohjaisten systeemien toimivuudesta ja valinnanvapaudesta hoitojen ja lääkäreiden suhteen. Useissa maissa hoito on myös täysin maksutonta, mitä se ei Suomessa todellakaan ole. Yksityisissä hoitolaitoksissa on se etu, että niissä työntekijöiden on tsempattava, muuten potilaat suuntaavat muualle. Näin on, koska sairaskassamaissa on valinnanvapaus.

Siis tässä parannettavaa löytyy.

Elämän laadussa Suomi oli sijalla 4, talouden dynaamisuudessa 8 ja poliittisessa ympäristössä 5.

Näistä kaikista voidaan olla montaa mieltä, mutta aivan perättömiä tulokset tuskin ovat.

Usalaiset ovatkin ihmeissään sijastaan 11, kun samanaikaisesti kaikki Pohjoismaat ja Sveitsi ovat heitä edellä.

Nämä maat usalaisten mukaan välttelevät sotaa ja elävät kylmässä pimeydessä masentunutta ja tuotteliasta elämää.

Täytyykö usalaisten näin ollen oppia suvaitsemaan tylsyyttä. Näin he nyt kyselevät itseltään.

Okei. Siis eläköön tylsyys! Katson maailmaa nyt uusin silmin. Minun ei tarvitsekaan ottaa todesta kehotuksia kuten "Hanki elämä!" Tylsyys on hyvinvointia. On totta, että en kaipaa tänne maanjäristyksiä, tulivuorenpurkauksia, tsumaneja tai öljykatastrofeja. Ufotkin saavat puolestani pysyä pois pihamaalta. Toki tuollaiset tapahtumat saisivat adrenaliinia suoniin, mutta antaa olla.

Taidanpa sittenkin hankkia sen 24/7 BB -kanavan ja tuijotella tylsänä sitä kuinka toisilla on tylsää. 24/7. Elämäähän se tämäkin on ja joidenkin mielestä jopa laadukasta.

Tiedän, mitä tein tänä kesänä

Kaikenlaista tuli tehtyä ja mietittyä.

Alkukesästä oli oikein lehtijuttu siitä, kuinka Espoon kaupunki ei pidä lainkaan, että jotkut viljelypalstan omistajat ovat tuoneet tuoleja palstalleen. Olipa joku röyhkeä pelle laittanút pienen kasvihuoneen omalleen. Saattaa olla, että maanvuokraus loppuu näistä syistä ensi vuonna.

Köh köh. Palstaviljelijällä ei saa olla tuoleja? Esim. maankääntö on aika raskasta puuhaa kuten monet muutkin työt. Kyllä siinä on hyvä istuskella välillä ja hengähtää. Vai onko kartanoiden Espoossa vielä vallalla ajatus, että hopi hopi maaorjat ei töissä lorvaile?!!!

Ymmärrän hyvin, jos maanomistajat näkisivät mieluiten rivitaloja siellä, mutta eikö sitä voisi reilusti kertoa - ilman palstaviljelijöiden mustamaalaamista. Halpaa.

Tosin olen monasti miettinyt, onko toiminnassa lainkaan järkeä. Ihmiset näkevät suuren vaivan satoa saadakseen ja sitten vain joku kaunis yö noutaja tulee ja vie kaiken (tai melkein kaiken). Kerran yllätin itsekin kaksi noin kymmenvuotiasta tyttöä porkkanavarkaissa. Minut nähdessään he saivat nopeasti jalat alleen - nauraen.

Mutta kasvun ihme on varsinkin kaupunkilaiselle voimaa-antava kokemus ja monelle kaiken vaivan väärti, häiriköistä huolimatta.

Jälleen kerran minulla oli ilo käydä Irlannissa. Tällä kertaa oli uusi elämys ajella sen kesyttömillä kukkuloilla. Ajelimme mm. Braveheart Drive:lla. Sieltä avautuvat seudut, joilla Mel Gibsonin Braveheart -elokuva filmattiin. Todella upeaa seutua ja vielä mahtava sääkin.

Lisäksi minuun teki suuren vaikutuksen rinteillä onnellista elämää viettävät lammaslaumat, lehmiä näin myös. Tehotalous on kaukana näistä onnekkaista. Samantyyppistä eloa olen nähnyt myös Sveitsissä, jota suuresti arvostan.

Mielestäni lihansyönnissä ei ole mitään eettisesti väärää niin kauan kuin eläimet ovat saaneet lajityypilleen soveltuvan elämän ja kokeneet nopean kuoleman. Mutta nykytilanteessa teollisuusmaiden kansalaisten lihansyönti on rikos elämää kohtaan. Jotain rajaa siinäkin pitäisi olla. Youtubesta kyllä löytyy kauhudokumentteja riittämiin. Siis enemmän Irlannin kukkuloita please. Vaadin.

Toinen aina uusi ihailuni kohde Irlannissa ovat ikivanhat puut, joita on kaikkialla. Toivottavasti Suomen metsätalouden alasajon tuloksena olisi edes hieman enemmän kunnioitusta puita kohtaan. En osoittele tällä ketään erityisesti, olenhan itse saanut elantoni liike-elämästä ja teollisuudesta. En ole pulmunen, totean vain.

Kotimaassa taasen olen miettinyt yhteiskunnan ongelmia.

Vietettyäni suuren osan aktiivisesta elämästäni ulkomailla ja monien ristiriitaisten aivopesuyritysten jälkeen on tulos nyt se mikä se on. Näillä on mentävä.

Ymmärrän kyllä, etteivät työttömät ja paskaduunit kiinnosta ketään. Totuus on kuitenkin se, että maailman yleinen ilmapiiri vaikuttaa sinuun haluat sitä tai et. Ja mitä oikeudenmukaisempi maailma on, sen parempi sen ilmapiiri on. Joten oikeudenmukaisuuteen voitaisiin satsata enemmän, eikö?

Kun osa fiksuista kansalaisista pakotetaan marginaaliin loppuelämäkseen, saattaapi olla, etteivät he oikein paskaduuneista innostu työharjoitteluna nollapalkalla tai peruspäivärahalla.
Nythän on niin, että paskaduuneiksi kutsutaan yhteiskunnalle ja yrityksille äärimmäisen tärkeitä töitä. Näiden töiden tekeminen on kuitenkin myös äärimmäisen tylsää pitemmän päälle, jollei ota sitä esimerkiksi jonain keskittymisen tai kärsivällisyyden opettelun haasteena. Mutta harvapa tuollaisestakaan innostuu koko elämän ajaksi.

Useimmat tekisivät mieluusti jotain kiintoisaa elämässään. Koska fiksujen ihmisten syrjiminen ei ole lainkaan kivaa, ehdottaisinkin kaikille kansalaisille muutaman vuoden yhdyskuntapalvelua vähän armeijan tyyliin. Pari vuotta paskaduuneja kaikille. Se olisi oikeudenmukaista ja opettavaista. Eikä palkankaan tarvitsisi kummoinen olla. Kilpailukyky säilyisi eikä halpatyövoimaa tarvitsisi haalia maahan niin runsaasti. Elämä muuttuisi eettisemmäksi. Minusta se on hyvä idea.

Sitten on tämä terveysfasismi, jota tulee ovista ja ikkunoista. Terveydenhuollon nimissä Isoveli/sisar valvoo ja määrää pilkuntarkasti, mitä saat syödä ja mitä et. Mitä saat ajatella ja mitä et. Kaikki on muka sinun parhaaksesi, että eläisit 120-vuotiaaksi (näyttää keskisormea).

Toisaalla vanhukset ovat siis suuri ongelma, jolle ei tiedetä, mitä tehdä. Annemari Sipilän mukaan (HS 18.7.10) kuoleman miettiminen voi nousta megatrendiksi. Niinpä. Toimittajathan sen tietävät. Hän kertoi myös The Economist -talouslehden Economist Intelligence Unit tutkimusyksikön julkistamasta raportista laatukuolemasta. Huomaa, että kysymyksessä on TALOUSLEHTI.

Okei. Okei. Laatukuolema on hyvä asia, mutta mitä se oikein tarkoittaa? Sitäkö, että läpihuumattuna zombiena maataan sängyn pohjalla? Toivottavasti ei. Ainakin itse toivon siinä vaiheessa tekeväni kvanttihypyn.

Ilman suurempaa Salaliittoteorioiden tuntemustakin tyhmempikin huomaa tässä olevan kummallisen ristiriidan. Tehoyhteiskunnassa ihmisen on oltava pelokas, tottelevainen ja tehokas. Ja keski-iässä hänen on itse ymmärrettävä poistaa itsensä. Viileetä. Aika koleaa, sanoisin.

Ja sitten olen ajatellut jälleen kerran tätä:

Kalle Isokallion Iltalehden kolumnin mukaan yksityissektorilla Suomessa on vain kolmasosa väestöstä.

Ei ihme, ettei heillä (joita usein huijareiksikin kutsutaan) ole valtaa maassa, jossa he kuitenkin kustantavat loppujen elämän. Julkinen sektori sen kun nostelee palkkojaan ja muita etuuksiaan loputtomasta potistaan. Jokainen yksityissektorilla työskentelevä elättää kahta suomalaista. "Näin emme voi jatkaa". Sanoo Kalle. Emme niin, sanon minä. Mistä näitä senttejä oikein tulee?

Loppukevennys:

Ihmisten ystävällisyys yllättää suomalaisen Irlannissa.

Hauska esimerkki tuli vastaan Malahiden asemalla, kun odotimme junaa Dubliniin. Kun junaa ei kuulunut, menimme kysymään ja saimme tietää, että juna olisi juuri lähdössä vastapäiseltä raiteelta. Meidän oli kierrettävä pitkä matka päästäksemme sinne. Mutta juna odotti meitä! Vielä Dublinissa ohjaaja moikkasi ja heitti jotain ystävällistä. Siinäpä palvelualan ammattilainen! Jäi hyvä mieli pitkäksi aikaa.

Minulla oli oikeus siihen, koska...

Me ihmiset olemme erittäin auttavaisia ja sosiaalisia olentoja.

Me tahdomme vain hyvää toisillemme. Tietysti.

Jos joskus joku hyväntahtoinen toimenpiteemme tai sanamme aiheuttaa surua, ahdistusta tai masennusta toiselle tai jopa maineen tai kunnian lopullista menetystä hänelle, ei se haittaa. Koska TARKOITUKSEMME oli hyvä. Se nyt vaan oli hänen omaksi parhaakseen.

Usein käytettyjä oikeutuksia ovat esim.:

1. Se en ollut minä. En tiedä, mikä minuun meni.

2. Hänhän suorastaan kerjäsi sitä. Kaivoi aiheetta verta nenästään. Provosoi.

3. Ihan samoja asioita hänkin on tehnyt minulle.

4. Hän nyt vain on huonompi ihminen kuin minä.

5. Noh, hän nyt vain aina leikkii uhria.

6. Tarkoitukseni oli hyvä.

7. Minä olen rehellinen ihminen. Sanon ja teen kuten oikeaksi katson.

8. Se oli hänen huono karmansa. Hänen on täytynyt tehdä jotain ansaitakseen sen.

9. Hän tarvitsi opetuksen.

10. Se ei ollut MINUN moraalini vastaista.

11. En käsitä, miksi juuri minun pitäisi ottaa vastuu siitä.

12. Enhän minä voi sille mitään, että hän reagoi tuolla tavoin.

13. Hän on liian kriittinen.

14. Hän on liian huumorintajuton.

15. Hän on niin pihalla, ettei huomaa tai tajua mitään.

16. Hän oli jo sen luokan uhri ja valittaja, ettei yksi juttu enemmän merkkaa mitään.

17. Noh, minua vain suututti silloin.

18. Velvollisuuteni oli kertoa hänelle totuus.

Voit keksiä itse lisää, se on helppoa. Seli seli seli loputtomiin.

Me kaikki teemme tätä helpottaaksemme elämäämme. Silti uskon, että asioiden lähempi tarkastelu silloin tällöin (ei liian usein!!!) voi olla varsin valaisevaa. Ja valoahan me kaikki kaipaamme, vai mitä?

Avoin kirje rönsyleinikille

Opin tuntemaan sinut noin kuusi vuotta sitten. Aiemmin en tiennyt sinusta mitään. Lapsena olin joskus kitkenyt äitini porkkanapenkkejä, mutta niissä kasvoi vesiheinää. Sen tunnistan missä vain. Suuren osan elämästäni vietin kiireisenä suurkaupungeissa ilman ainuttakaan viherkasvia.

Mutta sitten.

Hankin viljelypalstan ja sinä olit siellä. Kasviossani lukee, että rönsyleinikki on hankala rikkakasvi.

Siis olemalla vain oma itsesi olet paha ja sinut on tuhottava. Sinussa itsessäsi ei ole mitään vikaa. Päinvastoin. Olet kaunis ja voimakas. Tarvitset todella paljon itseluottamusta noustaksesi aina uudestaan ja kahta voimakkaampana, vaikka kuinka repisin juuriasi.

Olen hiljaa sisimmässäni alkanut ihailla sinua. Sinä vahvistat minua. Sinussa on munaa. Miksi juuri voimakkaimmat yksilöt ovat vihatuimmat?

Tarkemmin ajateltuna: Sinä olit siellä ennen minua. Vähän kuin intiaanit Amerikassa.

Noh, vaikka kuinka turpiin tulee, me nousemme aina. Sinä ja minä. Sielunveljet.

Marklund, Meriläinen ja minä

Tämä kirjoitus perustuu osittain Lisa Marklundin ja Lotta Snickaren kirjaan Helvetissä on erityinen paikka naisille jotka eivät auta toisiaan, Otava 2006

Jokin aika sitten luin Rosa Meriläisen kolumnin Hesarissa. Hän kirjoitti kipuilevista itseruoskintaa harrastavista naisista. Hän mainitsi Marklundin kirjan Helvetissä on erityinen paikka naisille jotka eivät auta toisiaan. Tämän kuolemattoman lauseen on nimittäin sanonut USA:n entinen ulkoministeri Madeleine Albright ja lause kuuluu alkuperäisversiossaan "There's a special place in hell for women who don't help each other". Hän väitti, että Hilary Clintonin ansiosta hänestä tuli ulkoministeri.

Meille, jotka emme usko helvettiin, löytyy kyseinen paikka planeetalta Maa ja sen jokaisesta valtiosta.

Koska mainittu kirja löytyi kirjahyllystäni, ryhdyin selailemaan sitä tarkemmin.

Kirja on siinä mielessä kiintoisa, että se kertoo Ruotsin naisten tasa-arvottomuudesta. Sillä kuuluisalla keisarilla ei ole vaatteita sielläkään. Kirjan tekijät sanovat, että jokainen, joka väittää naisilla olevan tasa-arvoiset mahdollisuudet menestykseen, valehtelee.

Suurin emävale on väite, että on meistä itsestämme kiinni, miten onnistumme elämässä. Tiedotusvälineet kutsuvat mielellään nuoria naisia ja vanhoja setiä esittämään näitä tietämättömiä väitteitä.

Yhteiskunta perustuu perinteisiin, ennakkoluuloihin ja poliittisiin päätöksiin.

Ruotsalainen yhteiskunta on Suomen tavoin jakautunut lähinnä hoivatyötä tekeviin naisiin ja yksityissektorilla uraa tekeviin miehiin. Näin jo lähtökohta tasa-arvoon on mahdoton.

Vaikka naiset ovat päässeet vuosien varrella uusiin ammatteihin, ei sukupuolijakauma ole muuttunut. Yleensä miehet häipyvät alalta, jolle tulee paljon naisia. Naisvaltaisiin töihin miehet eivät taasen suostu. Työajat, palkka ja muut etuudet eivät kiinnosta. Ja siinä he ovat oikeassa. Osa-aikatyöt, pätkätyöt ja yksitoikkoiset työt on varattu naisille, koska he ovat niin hyviä niissä (xD).

Asian voi kohdata eri tavoin.

Jotkut naiset sulkevat silmänsä tosiasioille ja kieltäytyvät näkemästä rakenteita. Yes, we can! Tästä asenteesta miehet ja työnantajat pitävät. Alussa se toimiikin edullisesti naisen hyväksi. Selkään taputtelijoita löytyy nuorelle naiselle.

Kun ikää karttuu, mahdollisuudet vähenevät. Silloin nainen myöntää, että epätasa-arvo on tosiasia, koska naiset OVAT huonompia kuin miehet. Yrityksissähän on niin paljon miesjohtajia, koska he yksinkertaisesti OVAT parempia. Nainen syyllistää itsensä ja itseruoskinta voi alkaa.

Jotkut valitsevat strategian, että heitä sorretaan ja syrjitään. He ovat alempiarvoisia. "Woman is the nigger of the world" kuten Lennon sen niin kauniisti sanoi.

Nyt menee vaikeaksi. Naista pidetään rasittavana ihmisenä, ongelmien aiheuttajana eikä niiden ratkaisijana. Nainen itsekin ymmärtää, että hänestä on harmia.

Nyt tulee ymmärtää, että nämä kaikki asenteet ovat naisen eloonjäämisstrategioita tai keinoja päästä eteenpäin miesten hallitsemassa todellisuudessa. Ei ole helppoa, ei.

Sitten on se kieli. Vallassa ollessa henkilön tulee käyttää vallan kieltä = ei puhua alisteisesti.

Jos nainen käyttäytyy naisellisen alisteisesti, hän ei ole riittävän kova ja häntä rangaistaan esim. alemmalla palkalla.

Jos hän taasen on kova, hän käyttäytyy kuin mies, eikä sekään ole hyvä. Siitä häntä rangaistaan esim. pienemmällä palkankorotuksella.

Tämä kaksoisrangaistus on käytössä, jos osaa nähdä sen.

Ainoa mahdollisuus naiselle on se, että vuorottelee näitä kahta niin taitavasti kuin osaa.

Mutta valtaa on monenlaista.

Jotkut ovat hyvin idearikkaita, jotkut ovat vain päteviä työssään, joidenkin on taasen helppoa luoda kontakteja ihmisiin ja saada näin vaikutusvaltaisia suhteita.


Vaikka asema itsessään tuo valtaa, ei se yksin riitä. Tarvitset palautetta, jonkun hyvän mentorin (mielellään tunnetun) ja verkostoja.

Miehet saavat nämä automaattisesti astuessaan työpaikan ovesta sisälle, mutta naisten on hankittava kaikki itse.

Rosa Meriläinen kertoi olleensa onneton eduskunnassa. Ei tiedä itkeäkö vai nauraa, kun huomaa naisten viihtyvän kovin vähän aikaa vallan huipulla. Luulen, että jokaisella heistä olisi oma tarinansa kerrottavana, mutta he eivät tee sitä, koska heidän eloonjäämisstrategiansa estää sen.

Olemme niin metkoja, että me kaikki haluamme pysyä elossa. Hinnalla millä hyvänsä.

Pikaisiin itseruoskimisiin ja valittamisiin! Jokin harrastushan pitää ihmisellä olla.